Kolumni
Latvalinnustusta ja suden kannanhoitoa
KolumniPääsimme syksyllä nauttimaan todella runsaista kanalintukannoista valtaosassa maatamme. Hirvijahdin ohessa nähtiin marras-joulukuussa todella suuria teeriparvia, joten tammikuinen latvalinnustusjakso Itä- ja...
Euroopan taantuvien vesilintujen metsästys tarkasteluun
KolumniMonien vesilintujen pesimäkannat ovat taantuneet Suomessa jo pitkään. EU:n komission tuoreen selvityksen mukaan EU:n kaikista metsästettävistä lintulajeista/-kannoista puolet ei ole...
Valittajien ja ”diskuteeraajien” maa
KolumniSuomeen on perustettu ympäri maata yhdistyksiä, jotka tehtailevat valituksia metsästykseen liittyvistä lupapäätöksistä. Yhdistyksen tulkitsemiseen alueelliseksi toimijaksi näyttää riittävän sen perustettaessa...
Viljaruokinta lisää lintuinfluenssan riskiä
KolumniMinisteriö esitti keväällä vesilintujen metsästyksen ravintohoukuttimen kieltoa kolmen vuoden määräajaksi. Asetusta ei esitetyssä muodossa annettu ja sen valmistelua jatketaan osallistavasti...
Runsaasti eräelämyksiä tarjolla
KolumniMetsästäjät ovat jälleen laskeneet talkootyönä riistakolmiot. Määräaikaan mennessä laskettiin 945 kolmiota, joiden tulokset osoittavat kanalintukantojen edelleen kasvaneen pääosassa maata. Metson...