Metsästäjä-lehti kokeiluna vain verkossa

Pääkirjoitus
Jari Varjo Johtaja Suomen riistakeskus
Julkaistu17.11.2022

Varmasti monet huolestuvat, kun vuoden viimeinen Metsästäjä-lehti ei kolahda totutusti postilaatikkoon vaan ilmestyy pelkästään verkossa. Osa lukijoista on toivonut muutosta ja toiset ilmaisseet pelkonsa siitä, että näin tapahtuisi. Ei syytä huoleen – kyseessä on kokeilu ja perinteinen paperilehti julkaistaan jälleen heti ensi vuoden alussa.

Keräämme yhden numeron osalta kokemusta siitä, voisiko osa lehdistä jatkossa ilmestyä vain sähköisinä. Osasyynä kokeilun ajoittamiseen juuri nyt ovat paperin ja jakelun jyrkästi nousseet kustannukset. Kokeilu herättänee paljon keskustelua ja kritiikkiä. Saatavat kokemukset auttavat meitä suunnittelemaan Metsästäjä-lehteä siten, että pystymme mahdollisimman hyvin palvelemaan kaikkia metsästäjiä.

Näköislehti on ollut luettavissa sähköisesti jo 2000-luvun alkupuolelta ja siitä on saatu pääosin hyvää palautetta. Samoin paperilehdellä on oma vankka kannattajakuntansa. Moni meistä harmaantuvista haluaa lukea lehden kouriintuntuvana paperille painettuna, kun taas nuoremmat lukijat ovat usein siirtyneet kokonaan verkkoon.

Toivottavasti osaamme kokeilun perusteella rakentaa tulevaisuutta, joka vastaa tarpeitanne. Verkkolehti on ajankohtainen, kustannustehokas ja ympäristöystävällinen vaihtoehto. Verkossa on myös mahdollista monipuolistaa lehden sisältöjä videolla, äänellä ja vuorovaikutteisuudella. Samaan aikaan on selvää, että näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa numerot, jossa ilmoitamme esimerkiksi riistanhoitoyhdistysten kokouksista tai jonka liitteenä on metsästyskortti, julkaistaan paperilehtinä. Näin voimme varmistaa tärkeimpien asioiden olevan kaikkien saatavilla.

Kiitos lukijoille kuluneesta vuodesta.