Metsästäjän aseet

Lyijyttömät luodit
Mitä kannattaa huomioida?

On jopa pelätty, että mahdollisen lyijykiellon seurauksena kaikki kiväärit menisivät uusiksi. Tilanne ei onneksi ole lainkaan näin vaikea.

Teksti ja kuvat Esa Höysniemi

Julkaistu9.11.2021

Metsästyslaki sallii nykyisin lyijyttömälle luodille kevyemmän painon kuin lyijyä sisältävälle. Tämä on järkevää, koska kupariluodit eivät juurikaan menetä painoaan, lyhyempi luoti vakautuu loivemmassa rihlauksessa ja myös lähtönopeutta voidaan hieman nostaa ja näin parantaa luodin toimintavarmuutta. Tämä mahdollisuus kannattaa hyödyntää, jos vastaan tulee seuraavaksi kerrottuja ongelmia.

Luodin pituus ratkaisee onko rihlannousu riittävän jyrkkä vakauttaakseen luodin. Vasemmalla verrokkina kaksi lyijyluotia painoltaan 11,7 g ja niiden vieressä samanpainoiset kupariluodit Nosler E-Tip ja Hornady GMX. Seuraavana Hornady GMX ja Fox 10,7 g, GS-Custom 9,7 g ja Hornady GMX 8,1 g. (125 gr).

Käytä kevyempää luotia

Monet lyijyttömät luodit pyritään tekemään erityisen hyviksi ballistiikaltaan, jotta ne säilyttäisivät nopeutensa mahdollisimman kauas. Jos luoti on lisäksi raskas (samanpainoinen kuin lyijyä sisältävien luotien kanssa on totuttu), materiaalin keveyden vuoksi luoti on huomattavan pitkä.

Tämä aiheuttaa usein marginaalisen vakautumisen tavanomaisessa rihlauksessa, jolloin luoti on epävakaa heti piipusta poistuttuaan. Tarkkuus voi olla kohtuullisen hyvä 75 metriin, joskus pidemmällekin, mutta luoti ei toimikaan suunnitellulla tavalla osuessaan kohteeseen. Jos tällainen luoti osuu hieman kyljittäin, se ei välttämättä aukea lainkaan, vaan kaatuu. Kaatunut luoti tekee kyllä pahaa tuhoa pehmytkudoksessa, mutta vastaavasti se menettää läpäisytehon ja pahimmillaan luoti jää luuhun päätymättä lainkaan tappavalle alueelle.

Toinen mahdollinen ongelmakohta on tällaisen raskaan ja pitkänhuiskean lyijyttömän luodin aukeaminen. Mikäli luoti ei välittömästi osuessaan ala avautua, menettää se helposti vakautensa, koska luoti jää peräpainoiseksi. Nopea hidastuminen aiheuttaa luodin peräosan työntymisen kevyemmän kärjen ohi ja ollaan samassa tilanteessa kuin edellä.

Nämä luodit on ammuttu 35 metrin päästä luoteja suuresti rasittavaan testimateriaaliin vanhalla .308 Win -kiväärillä, jossa rihlannousu on loiva 1–12”. Vasemmalla 8,1 g GMX ja hienosti toiminut 9,7 g Nosler E-Tip. Kolmantena 11,7 g E-Tip, joka on kyllä auennut, mutta ei täysin ja lisäksi kärjen laajentuma on hieman vinossa, mikä kertoo ettei luoti ole ollut täysin vakaa. Viimeisenä on 11,7 g Hornady GMX, joka ei vakautunut kunnolla, eikä vinosti osunut kärki auennut, kuten olisi pitänyt. Kauempana ongelmat vain voimistuvat.

Vanhat kaliiperit ja lyijytön luoti

Vanhoista sotilaskaliiperisista tai niihin pohjautuvista aseista 7,62, 8 milliset ja myös 6,5 mm toimivat lyijyttömilläkin luodeilla, varsinkin alkuperäisillä jyrkillä sotilasrihlauksilla.

Ehkä eniten muutoksesta kärsivät 9,3×57 ja 9,3x53R, koska niihin ei valmisteta montaakaan alle 16 gramman lyijytöntä vaihtoehtoa. Jo 16 g lyijytön luoti on niin pitkä, että ruutitila jää liian pieneksi riittävään nopeuteen. 7×57 pärjää tavallisesti hyvin alkuperäisellä sotilaskiväärin nousulla, mutta vastaavan tehoinen 7×54 on ongelmallisempi, koska tämän kaliiperin aseet on tavallisimmin porattu ja samalla rihlattu joskus hyvinkin loiviksi.

Kotimaiset .30-kaliiperiset pärjäävät hyvin vertailussa. Kuvassa .308 tehdaslatausten luodit, vasemmalla Sakon 10,5 g Blade ja oikealla Lapuan 11 g Naturalis. Vanhemmissa loivanousuisissa (1–12”) .308-aseissa ampumamatkat tulee pitää maltillisina luodin toiminnan varmistamiseksi.
Useimmat messinkiluodit eivät juurikaan laajene. Ne joko muotoutuvat vain vähän tai sirpaloituvat. Etualalla lajitelma koeammuttuja, takarivissä vasemmalta Tarvas, Woodleigh Hydro, kolme eri Impala-versiota, 7,62 ja 9,3 mm Möller MJG. Oikeassa takareunassa on RWS:n tinaluoti.
RWS:n 9,3 mm ja 7,62 tinaluoti. Luodin kärki sirpaloituu osumassa, mutta kovempi peräosa jää ehjäksi ja tekee syvän haavakanavan.

Uusi ase vai piipun vaihto?

Useimmissa tapauksissa aseen vaihto ei ole lainkaan välttämätöntä.

Mikäli oma ase ei toimi luotettavasti lyijyttömillä, on myös mahdollista vaihtaa pelkkä piippu jyrkempirihlaiseen. Työn hintaa kannattaa tiedustella asesepältä, piippujen hinnat vaihtelevat luokassa 150–600 euroa.

Enemmän hyvää kuin huonoa

Perinteinen lyijyluoti läpäisee parhaiten noin 650 m/s osumanopeudella, koska laajeneminen jää maltilliseksi. Osumanopeuden lisääminen avaa lyijyluotia enemmän, jolloin sen läpäisy pienenee.

Lyijyttömien messinki- ja kupariluotien läpäisy puolestaan paranee nopeuden noustessa, vaikka luoti muotoutuisi enemmän.

Minkä tahansa luodin haavakanava alkaa oleellisesti suurentua, kun osumanopeus ylittää 750 m/s. Yli 800 m/s nopeuksilla lihahävikin riski kasvaa, luotityypistä riippumatta.

Tehdaslataus, jossa luotina 10,9 g (168 gr) Barnes TTSX ja aseena .308 Tikka 55, jonka rihlaus on perinteinen 1–12”. Kolme laukausta 75 metriin (vasemmalla) muodostaa pienen kasan, mutta luodinreiät eivät olekaan pyöreitä. Saman yhdistelmän käynti 100 metriin (oikealla) on jo huono. Yksi luodeista on täysin poikittain. Hirvikoe menisi läpi, mutta hirvessä tällä yhdistelmällä luoti ei toimisi suunnitellulla tavalla.

Parhaimmin nykyiset lyijyttömät luodit toimivat lähimatkoilla (alle 150 metriä). Varsinaisista pitkän matkan luodeista ei ainakaan vielä ole kyse, joidenkin valmistajien kehumista ”Long Range” -ominaisuuksista huolimatta.

Mikäli rihlannousu on kunnossa käytettyyn luotiin nähden, toiminta lähimatkoille on selkeästi lyijyluotia parempi. Lihan pilaantuminen on vähäisempää, eikä luuosumasta tule samanlaista sirpalemäärää kuin lyijyllä. Myöskään luodin rikkoutuminen ei tuota yhtä paljon sirpaleita lihan sekaan.

Mahdollisissa risuosumissa kupari/messinkiluodin paino säilyy yleensä ennallaan, mutta sivusiirtymä voi olla hyvinkin suuri, erityisesti mikäli vakautuminen on ollut marginaalista.

Kaiken kaikkiaan edut ovat suurempia kuin haitat, joten mikään ei estä lyijyttömiin siirtymistä jo ennen mahdollista pakkoa. Kunhan vain aseen rihlannousu ja luodin paino kohtaavat.

Epävakaa luoti kaatuu osuessaan kohteeseen. Vasemmalla on rihlaukseen nähden ylipitkä lyijyluoti, sitten kolme epävakaata kupariluotia. Myös luotien kyljistä näkyy hyvin niiden kulkeneen poikittain testimateriaalissa, eikä kunnollista kärjen avautumista ole tapahtunut.
Tässä luodin kärkiosan muokkautuminen on ollut liian hidasta ja rullautuminen on jäänyt kesken luodin kaatumisen takia. Vaikka kärki onkin laajentunut jo huomattavasti, ei luoti ole toiminut suunnitellusti.

.308 Win ja .30-06

Aikoinaan vakiorihlannousu oli .308:ssa pääsääntöisesti 1–12″ ja .30-06:ssa 1–10″, mutta nykyisin useimmat aseenvalmistajat ovat päätyneet kompromissinousuun eli molemmissa se on luokkaa 1–11″. Tämä on laajentanut .308:n käyttöaluetta ja vastaavasti kaventanut .30–06:n potentiaalia.

Kupariluodeille sopivat rihlannousut .30 kaliiperissa ovat:

  • 11,7 g (180 gr) painavat: vähintään 1–10″, mieluummin 1–9″
  • 10,9 g (168 gr) painavat: vähintään 1–11″, mieluummin 1–10″
  • 9,7 g (150 gr) painavat: 1–12″

Mikä ihmeen rihlannousu?

Rihlannousut ilmaistaan tuumina. Esimerkiksi 1–10″ tarkoittaa, että piipun rihlaus tekee yhden täyden kierroksen 10 tuuman (25,4 cm) matkalla. Loivemmassa 1–12″ nousussa kierrokseen vaaditaan vastaavasti 12 tuumaa (30,5 cm). Jyrkempi rihlannousu saa luodin pyörimään nopeammin akselinsa ympäri. Mitä painavampi (=pidempi) luoti, sitä suuremman pyörimisnopeuden se vaatii vakautuakseen.