Metsästäjän aseet

Oman kiväärin ja lyijyttömän luodin yhteensopivuus

Edellisessä numerossa käsiteltiin lyijyttömien luotien vakautumisongelmia. Nyt paneudutaan kotikonsteihin, joilla voi selvittää lyijyttömän luodin sopivuuden omaan kivääriin.

Teksti ja kuvat Esa Höysniemi

Julkaistu10.1.2022

Artikkeli on jatkoa jutulle ”Lyijyttömät luodit – mitä kannattaa huomioida?” 

Kiväärin piipun rihlauksia tehdään erilaisin menetelmin takomisesta lastuamiseen ja rihlan nousun tarkkuus vaihtelee valmistajakohtaisesti, joskus paljonkin. Osa valmistajista ilmoittaa rihlannousun neljännestuuman tarkkuudella ja joillakin vaihtelua voi esiintyä +- puoli tuumaa. Näistä syistä eri aseyksilöissä tulokset vaihtelevat, vaikka ilmoitettu nousu olisi sama.

Tämän lisäksi asetehtailla on menneisyydessä ollut varsin yleisenä käytäntönä varustaa asesarjoja varastosta löytyneillä piipuilla, jolloin .30-06:een tarkoitettu 1-10” nousulla oleva piippuaihio päätyikin 308:aan 1–12” sijasta. Ja päinvastoin. Näin edes samoissa asemalleissa ei aina ole sama nousu.

Nykyaseissa esimerkiksi Sakolla kaikki .30-kaliiperin piiput ovat 1–11” nousulla ja Schultz & Larsenin 1–10” nousulla. Samalla tavoin monet muut asevalmistajat ovat päätyneet vain yhteen luodinhalkaisijakohtaiseen nousuun.

Mikä on luodin vaatima rihlauksen vähimmäisnousu?

Helpoin tie on etsiä luodinvalmistajien ilmoittamat suositukset kullekin luodille. Kun luodin vaatimus tiedetään, pitää vielä selvittää myös oman aseen nousu.

Varmimmin aseen ja luodin yhteensopivuus selviää koeampumalla. Ampumamatkan tulisi olla mielellään ainakin 100 metriä. Jos ase käy hyvin eivätkä luodinreiät ole soikeita, voidaan yhdistelmää käyttää huoletta ainakin kokeillulle matkalle. Koeammunnassa tulee varmistua, että taulu on kohtisuorassa ampujaan nähden, sillä vinossa olevaan tauluun ilmestyy myös soikeita reikiä. Erona epävakauteen on kuitenkin se, että tällöin soikeus on jokaisessa reiässä samansuuntainen, epävakaan luodin tekemät soikiot osoittavat minne sattuu.

Taulukossa on ensimmäisenä piippujen standardi-rihlannousu. Sen jälkeen esimerkkeinä kahden asevalmistajan ja kahden piipunvalmistajan käyttämiä nousuja. Joidenkin läpimittojen kohdalla voi esiintyä kaliiperikohtaista vaihtelua, suurimmillaan se on esimerkiksi halkaisijassa .458: kaliiperissa .45–70 voi olla niinkin loiva rihlaus kuin 1-20” tai 22”.

Rihlannousun määritys rassilla

Oman aseen piipun rihlannousu voidaan myös mitata, esimerkiksi puhdistusrassilla. Puikon päähän tulevan puhdistustupon on oltava niin tiukka, että puikko pyörii piipussa rihlausta noudattaen. Liian kuiva tai liian löysä tukko ei pyöri rihlauksen mukana. Sopiva tiukkuus löytyy kokeilemalla. Rassi työnnetään joko patruunapesän kautta (helpompi) tai piipunsuulta päin. Menetelmä ei ole millintarkka, mutta antaa riittävän tarkan tuloksen. Mikäli rassi ”luistaa” piipussa, päädytään oikeaa loivempaan nousuun, jolloin voidaan olla varmoja, että nousu on vähintään näin saatu tulos. Mahdollisesti jyrkempi.

Tiukasti piippuun sopiva öljytty rassin pää työnnetään hieman ohi patruunapesästä, minkä jälkeen rassin varteen merkataan helposti kontrolloitava kohta kuten lukonkehyksen takareuna. Rassin takaosaan tehdään merkki, esimerkiksi teipistä, josta nähdään kun rassi on pyörähtänyt täyden kierroksen.
Varmistu, että rassi lähtee kiertymään rihlojen mukaan. Puikkoa työnnetään eteenpäin kunnes kierros on täysi, jonka jälkeen tehdään merkintä samalla tavoin kuin aloitettaessa.
Puikko poistetaan piipusta ja merkkien välinen matka mitataan. Mikäli puikko on kiertynyt tasaisesti koko kierroksen, osoittaa merkkien välinen matka rihlan nousun. Tässä piipussa mittaustulos on hieman alle 23 cm eli nousu on 1-9”.

Luodin testaus kohteeseen

Jos halutaan kokeilla luodin toimintaa, kannattaa kohteeksi valita sanomalehtiä, puhelinluetteloita (mikäli sellaisia vielä jostakin löytyy) tai vastaavaa hyvin vettä imevää materiaalia. On tärkeää, ettei pakasta tehdä täysin yhtenäistä, jolloin saadaan esiin luodin kaatumistaipumus. Väliin voi laittaa ”luuksi” esimerkiksi vaneria tai kertopuuta eikä haittaa, jos väliin jää rakoja.

Erityisesti kupariluodeilla on taipumus muokkautua luodin tulokulman mukaisesti viistoksi. Jos luoti on vähänkin epävakaa osuessaan testipakkaan, se rullautuu enemmän tai vähemmän vinoon, pahimmillaan se ei edes aukea. Myös tässä koelaukaus pitää ampua pakkaan kohtisuoraan, jolloin tiedetään vinouden johtuvan epävakaudesta eikä luodin tulokulmasta.

Kupariluodeilla on taipumus osoittaa kulma, jolla ne iskeytyvät kohteeseen. Jos suoraan testipakkaan ammutut luodit ovat muotoutuneet vinosti, kuten kuvassa, on se yleensä merkki lievästä epävakaudesta.
Useissa tapauksissa lyijyttömät luodit läpäisevät saaliseläimen kokonaan. Kuvan luodit ovat osuneet suuriin luihin ja siten jääneet eläimeen. Vasemmanpuoleinen .308 Norman Ecostrike on avautunut symmetrisesti, mutta vain juuri ja juuri riittävästi tekemään luodista etupainoisen. Seuraavana saman kaliiperin Barnes TTSX, joka on avautunut hyvin ja menettänyt luuosumassa yhden sakaroistaan, jolloin luoti helposti kaatuu, vaikka olisikin etupainoinen. Kolmantena .35-kaliiperin Fox, jonka etuosa on rikkoutunut jättäen yhden siivekkeen sojottamaan sivulle, minkä vuoksi luoti on kaatunut. Näitä tapauksia ei tule sekoittaa epävakaasti piipusta lähteneeseen luotiin.

Huolellisuutta risukossa!

Tämänhetkisten kokemusten perusteella vaikuttaa siltä, että suippokärkinen kupari/messinkiluoti on erityisen risuherkkä. Se saattaa johtua ainakin osittain siitä, että kyseiset luodit vaativat yleensä nestettä tai pehmytkudosta auetakseen. Kun luodin kärki osuu risuun, se ei välttämättä aukea lainkaan, vaan ”väistää” esteen ja siten luoti kulkeutuu kauemmas kohteesta kuin esimerkiksi lyijykärkinen.

Tällä hetkellä lähes kaikki lyijyttömien luodinvalmistajat näyttävät keskittyvän hyviin ballistisiin ominaisuuksiin ja esimerkiksi meillä eteläisessä Suomessa tarpeellinen, risuja pelkäämätön lyhyen matkan lyijytön versio puuttuu vielä tuotevalikoimasta. Pitkähkön nettisurffailun jälkeen onnistuin löytämään vain jokusen ”myrkyttömän puskaluodin”, joiden valmistajat ovat Etelä-Afrikassa.

Tällainen tasakärkinen ja vähemmän virtaviivainen (= lyhyempi) luoti myös vakautuisi loivemmassakin rihlauksessa. Kenties ratkaisuksi nousevat uudet pienvalmistajat, jotka pystyvät joustavammin custom-valmistukseen. Hankaluutena kuitenkin on, etteivät ne useinkaan tarjoa luotejaan tehdasladatuissa patruunoissa.

Lisää samasta aiheesta

Metsästäjän varusteet

Maanuolu

29.6.2022
Aseturvallisuuden neljä sääntöä

Sääntö 3 – Pidä sormi pois liipaisimelta

29.6.2022
Nuorten toimitus

Kerhossa eräelämä tutuksi

29.6.2022