Kolumni
Kuinka saada suomalaisille kotimaista riistaa?
KolumniKesän aikana minulta kysyttiin toistuvasti ”mistä riistaa voisi ostaa?”. Jäin pohtimaan mitä kaikkea kysymyksen takana on. Vielä pari vuosikymmentä sitten...
Afrikkalainen sikarutto muuttaa villisian metsästystä
KolumniOlemme vuodesta 2014 lähtien yrittäneet estää afrikkalaisen sikaruton (ASF) leviämisen Suomeen. Viranomaisten, metsästäjien ja sikatalouden yhteinen villisikatyöryhmä on laatinut toimenpiteitä,...
Sorkkaeläimet ja pedot samalle pöydälle
KolumniKun ensi keväänä alueelliset riistaneuvostot asettavat uudet tavoitteet hirvieläimille, päätökset ovat poliittisesti tärkeämpiä kuin pitkään aikaan. Tulevat kantatavoitteet kertovat siitä,...
Euroopan hanhikantojen hoitoa 10 vuotta
KolumniEuroopan hanhikantojen hoito aloitettiin 10 vuotta sitten Afrikan ja Euraasian muuttavien vesilintujen suojelusopimuksen (AEWA) Euroopan hanhityöryhmässä. Kaikki alkoi Tanskan ja...
Vähemmän riistaa, vähemmän metsästäjiä
KolumniRiistakeskuksen hallituksessa nousi keskusteluun metsästäjien väheneminen noin 5000:lla vuosittain ja että ensimmäisen kerran riistahoitomaksun maksaneita oli nyt alle 300 000. Jäin...
Suomen malli
KolumniViime vuoden lopulla eduskunta hyväksyi metsästyslain muutoksen, jolla mahdollistettiin suden metsästys alueellisen kiintiön nojalla. Valmisteluaikataulu oli kiireinen. Luontodirektiivin liitteen muutos...