Kuvituskuva.

ASF:n ydinaluetta laajennetaan ja tartuntavyöhykkeen metsästysrajoituksia muutetaan

Tartuntavyöhykkeellä ydinalueen ulkopuolella sallitaan jatkossa jälleen esimerkiksi hirvieläinten metsästys vahtimis- ja hiipimismetsästyksenä, pienpetopyynti sekä muu vahtimis- ja hiipimismetsästys.

Kuva Thomas Ohlsson
Julkaistu15.10.2026

Metsästystä koskevat ehdot ja tarkemmat määräykset on kuvattu Ruokaviraston päätöksessä, johon metsästäjien tulee tutustua ennen metsästystä tartuntavyöhykkeellä. Luonnonvaraisten villisikojen metsästys on edelleen kielletty koko tartuntavyöhykkeellä Ruokaviraston järjestämää metsästystä lukuun ottamatta. Ydinalueella kaikki metsästys on edelleen kiellettyä.

Tartuntavyöhykkeellä ydinalueen ulkopuolella sallitaan jatkossa:

  • hirvieläinten metsästys vahtimis- ja hiipimismetsästyksenä, sekä ajamalla passiin tai jäljittämällä yhden henkilön toimesta, myös kytketyn koiran avulla.
  • muiden eläinlajien kuin villisian vahtimis- ja hiipimismetsästys metsästyslainsäädännön mukaisesti. Noutavan koiran käyttö on sallittua.
  • rauhoittamattomien lajien pyynti maatalous- ja rakennusvahinkokohteilla
  • pienpetojen loukku- ja rautapyynti
  • valkoposkihanhien suojametsästys
  • merimetsojen ja hylkeiden metsästys
  • supikoirien ja minkkien metsästys sellaisten vesilintuhankkeiden yhteydessä, joista on laadittu hankesuunnitelma ja nimetty vastuuhenkilö
  • metsästyslain 41 a § mukaisesti myönnetyllä poikkeusluvalla tapahtuva karhun kannanhoidollinen metsästys
  • suden kannanhoidollinen kiintiömetsästys ilman koiria

Rajoituksien tarkoituksena on torjua afrikkalaisen sikaruton (ASF) leviämistä kuitenkin niin, ettei aiheuteta tarpeetonta haittaa metsästykselle ja saadaan vähennettyä riistaeläinten aiheuttamia vahinkoja.

Metsästysrajoitukset eivät koske tartuntavyöhykkeen merialueilla tai merialueilla sijaitsevilla saarilla ja luodoilla tapahtuvaa metsästystä.

Ydinalue laajenee

Ruokavirasto on laajentanut ASF:n tartuntavyöhykkeen ydinaluetta Lappeenrannassa. Ydinaluetta on jatkettu noin yhdeksän kilometriä koilliseen Lappeenrannan Rummuntiehen ja Tervajokeen saakka. Tartuntavyöhykkeen rajat eivät muutu.

Ydinaluetta laajennetaan, koska afrikkalaista sikaruttoa löytyi Lappeenrannassa ammutusta luonnonvaraisesta villisiasta. Löydös viittaa taudin aktiiviseen leviämiseen.

Tarkka kuvaus tartuntavyöhykkeestä ja uudesta ydinalueesta löytyy Ruokaviraston päätöksestä (15.10.2026) sekä Ruokaviraston verkkosivuilla julkaistusta tartuntavyöhykkeen kartasta.

Metsästäjälehti
Yksityisyyden yleiskatsaus

Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.