Kuinka saada suomalaisille kotimaista riistaa?
Kesän aikana minulta kysyttiin toistuvasti ”mistä riistaa voisi ostaa?”. Jäin pohtimaan mitä kaikkea kysymyksen takana on.
Vielä pari vuosikymmentä sitten monilla oli kytkös riistaruokaan, jota olimme tottuneet syömään maalla asuvien sukulaistemme luona. Metsästävän ukin tarinat ja mummon hirvipata olivat osa suvun tarinaa.
Nykyään yhä useampi meistä on monen sukupolven kaupunkilainen ja yhteys maaseudun metsästäjiin on katkennut. Kiinnostus riistaruokaan on kuitenkin säilynyt, sen kertovat kyselyjen tulokset: suomalaiset haluavat lisätä kotimaisen riistan käyttöä, mutta ongelmaksi koetaan saatavuus ja hinta.
Kuinka saada suomalaisten lautasille kotimaista riistaa ja rakentaa siihen positiivinen suhde? Paras tapa säilyttää riistan arvostus olisi varmistaa sen riittävyys kaikille. Se taas edellyttäisi elinvoimaisia riistakantoja. Viime vuosikymmenien ongelmia korostava kehityssuunta tulisikin nyt muuttaa. Hirvikantamme puolittaminen kahdessakymmenessä vuodessa, siis siitä ajasta kun söimme mummon hirvipataa, vaatisi mielestäni uudelleen arviointia.
Lainsäädäntö on kehittynyt ja seuroilla olisi hyvät mahdollisuudet riistan myymiseen. Siksi on harmillista, ettemme pysty vastaamaan suomalaisten haluun syödä kotimaista riistaa. Suomeen tuodaan ulkomailta miljoona kiloa riistalihaa ja jopa kaupoissa myytävä hirvi on useimmiten Virosta.
Riistakannat ja metsästys pitäisi nähdä maaseudun rikkautena, voimavarana, vetovoimana ja elinkeinona. Haastankin kaikki riista-alan toimijat miettimään, kuinka voisimme tarjota kaikille suomalaisille positiivisen riistaruokaelämyksen. Juuri sellaisen, jonka olemme aikoinamme itse saaneet.
Syödään yhdessä suomalaista riistaa!
Riistakokin vinkki
Tässä esimerkki jo unohtuneesta saaliin hyödyntämisestä. Hirven turpasyltty on erinomainen herkku ja helppo valmistaa. Tarvitset vain hirven karvattoman turvan, poskilihat ja vähän mausteita. 4–6 tunnin keittämisen jälkeen annat hyytyä ja juhlava riistaherkku on valmis.
Netistä löytyy monta toimivaa sylttyreseptiä.
Muista tarjota myös kaverille!