Nuorten toimitus

Kanalintuja korpi­kolmioilla

Metsäkanalintukantojen vaihteluun vaikuttavat pedot, sääolosuhteet ja elinympäristöjen muutokset. Vaikka kuvittelisimme pienpoikasajan hyvien olosuhteiden takaavan hyvän lintuvuoden, vasta riistakolmiolaskennat paljastavat asian todellisen laidan.

teksti ja kuva Reetta Hokkanen

Julkaistu9.9.2020

Riistakolmio on tasasivuinen kolmio, jonka yksi sivu on neljän kilometrin mittainen. Kolmion kokonaispituus on 12 kilometriä. Sama kolmio on tarkoitus laskea joka vuosi uudelleen, jotta voidaan verrata vuosittaista kannanvaihtelua.

Lähdin mukaan kolmiolaskentaan muutama vuosi sitten, sillä metsästän kanalintuja saksanseisojani kanssa. Tänä vuonna laskin uutta kolmiota itärajan tuntumassa Suomussalmella.

Laskentaporukkamme oli kahdeksanhenkinen. Jakauduimme pienemmiksi ryhmiksi, joista jokainen käveli ennalta sovitun pätkän kolmiosta. Kävelin viiden kilometrin reitin isäni ja savolais-kainuulaisen teerenkuiskaajan kanssa.

Ideana on kävellä kolmen hengen rivissä niin, että laskijoiden välissä on 20 metriä. Omalla osuudellani keskimmäinen laskija suunnisti ja merkitsi havainnot talteen.

Luulo ei ole tiedon väärti

Odotimme huippua lintuvuotta, sillä kanalintujen poikasten kuoriutumisen aikaan oli lämmintä ja itikoita oli paljon. Laskentatuloksemme oli siihen nähden pettymys.

Havaitsimme osuudellamme kaksi aikuista teertä, kolme aikuista ukkometsoa ja yhden kahden poikasen metsopoikueen. Kahdella muulla laskentaosuudella oli yhteensä kaksi teertä, jolloin riistakolmion kokonaistulos oli kymmenen lintua.

Riistakolmioita tarvitaan paljon totuudenmukaisen kanalintukannan määrittämiseksi, sillä alueellinen vaihtelu voi olla suurta. Jokainen laskettava kolmio on osa suurempaa kokonaisuutta: tuloksia käytetään apuna metsäkanalintujen metsästyskiintiöiden ja metsästysaikojen suunnittelussa.

Laskentaan kannattaa lähteä, sillä se vaikuttaa suoraan syksyn metsästysaikoihin ja lupamääriin. Isommalla porukalla kolmion voi jakaa moneen osaan, jolloin ei tarvitse kävellä pitkiä matkoja. Kun mukana on vettä, karttatuloste, paikannusväline tai kompassi, tallennusvälineenä Oma riista, varavälineenä lyijykynä ja jalassa hyvät kengät, onnistuu laskenta mainiosti.

Laskennassa voi tapahtua vaikka mitä mielenkiintoista. Meidän osuuteemme mahtui tuoreet karhunjäljet, majavan tulva-altaan ylitys, suohon uponnut isä ja hurja määrä lakkoja. Matka taittui mukavasti lakkoja syödessä ja luonnon menoa ihmetellessä. Tästä voi innokkain mielin jatkaa kohti syksyn lintujahtia!