Keväällä luonto herää ja aloittaa uuden kasvukauden. Se tarkoittaa myös hirvelle uutta alkua. Vasoista tulee nuoria aikuisia ja nuoret naaraat valmistautuvat ensimmäiseen vasomiseen. Lumien sulettua ja kasvien puhjettua lehteen ravinnon tarjonta monipuolistuu rutkasti. Hirvellä on enemmän valinnanvaraa, josta poimia kaikista maistuvimmat ja energiapitoisimmat kasvinosat. Tuoreet versot ovat hyvin ravintorikkaita, joiden avulla on esimerkiksi hyvä imettää ja kasvattaa uutta vasaa.

Kesä- ja talvilaitumet

Hirvellä on yleensä selkeät laidunalueet talvella ja kesällä ja näiden etäisyys voi vaihdella muutamasta kilometristä jopa satoihin kilometreihin. Keväällä ennen vasomista hirvet siirtyvät kesälaitumille ja hakeutuvat siellä otollisille vasomisalueille. Esimerkiksi rannikon asukkaat ovat tottuneet hirvien tuloon kesän kynnyksellä ja poislähtöön talven alkaessa.

Syitä miksi useimmat hirvet toimivat näin, ei kokonaan tunneta, mutta ilmasto-olosuhteita ja ravinnon saatavuutta on pidetty keskeisinä tekijöinä. Esimerkiksi meren rannikolla kesäilmasto on hieman viileämpi ja talvinen hieman lämpimämpi kuin sisämaassa. Hirvi ei kaipaa lämpöä, vaan se on sopeutunut viileään. Kesän viilentävä merituuli ja talvella kunnon pakkanen vähentävät sen kokemaa lämpöstressiä.

Talvilaidunalueet sijaitsevat usein hieman karummilla kasvupaikoilla, joilla on jo ennen tehokasta metsätaloutta ollut paremmin mäntyä saatavilla. Nyt taimikot tarjoavat ravintoa talvisinkin miltei joka paikassa, mutta vaelluskäyttäytymistään hirvi ei ole hylännyt.

Vappuna alkaa vasominen

Ennen vasomista naaraat karkottavat edellisvuoden vasat, joiden täytyy aikuistua ja aloittaa itsenäinen elämä. Uutta elinaluetta etsiessään joku niistä saattaa eksyä kaupungin keskustaan asti, mutta kaupunkielämään hirvi ei ainakaan vielä ole sopeutunut.

Hirvi vasoo Etelä-Suomessa toukokuun alkupuolella ja pohjoisessa viikkoa kahta myöhemmin, kuitenkin ennen kesää.

Tässäkin näkyy hirven sopeutuminen vaihtelevaan kevään saapumiseen: Vasominen tapahtuu paikassa, jossa on kosteutta. Metsässä virtaava oja, puro tai vastaava tarjoaa naaralle juotavaa ensipäivinä. Vasallisen hirvinaaraan elinpiiri kesällä on noin 1000–1500 hehtaaria, jolla se liikkuu tiiviisti.

Aina vasonta ei onnistu tai vasa päätyy suurpedon saaliiksi pian syntymän jälkeen. Aikuiset karhut saalistavat hirvenvasoja ensimmäisten viikkojen aikana ja tiheimmillä karhualueilla niillä on selvä vaikutus hirven vasatuottoon. Vasansa menettänyt naaras kuitenkin kompensoi epäonnistunutta vasomista saamalla seuraavana keväänä todennäköisemmin kaksoisvasat.

Kesällä tarjoilut kohdillaan

Heinäkuussa hirven ruokapöytä on parhaimmillaan. Ruohovartisista kasveista riittää valinnanvaraa. Esimerkiksi maitohorsma lainehtii hakkuuaukoilla punertavana merenä ja metsittyneellä peltoniityllä kasvavat koiranputket katoavat parempiin suihin. Luonnon noutopöydän notkuessa ei ole tarvetta kajota kuiviin puunoksiin. Hirvi pyrkii kuitenkin aina hakemaan optimaalista tasapainoa hiilihydraattien, valkuaisaineiden ja rasvojen kesken. Jokivarsipajukon lehdet ovat lähellä ideaaliruokaa.

Tukalat helteet ja hyönteiset

Vaikka ravintoa on hyvin saatavilla, saattavat kesähelteet tehdä hirven olosta tukalan. Hirven keho alkaa stressaantua lämmöstä elohopean noustessa yli 20 asteen. Toisin kuin aurinkoa hakevat lomalaiset, hirvet makoilevat kesäpäivät yleensä varjostavan metsän suojassa ja siirtyvät illan viileyden myötä aukeille ruokailemaan. Helle ja kuivuus voivat vaikuttaa jopa seuraavan vuoden vasomiseen. Hirvi onkin yksi lajeista, joka ei pätkääkään pidä lämpenevästä ilmastosta.

Toinen stressin aihe on hirvikärpäset, jotka loppukesästä alkavat kiusata muitakin kuin hirviä. Niitä voi hakeutua hirven karvaan tuhansittain. Yhtään vähemmälle ei ole jäänyt nenäsaivartaja, jonka toukat ovat kevään aikana kasvaneet nenäontelossa muutaman sentin pituisiksi aiheuttaen varmasti epämiellyttävää nenän kutiamista. Onneksi kesän tullen ne putoavat maahan.

Syksyllä hormonit hyrräävät

Elokuussa alkavat uroshirvien sarvet olla kelomiskunnossa. Kesällä vauhdikkaasti, jopa kaksi senttimetriä vuorokaudessa, kasvaneet sarvet ovat täydessä mitassa, jolloin ne luutuvat ja nahka kuoriutuu sarvien päältä pois. Lähestyvä kiima muuttaa urosten hormonitoimintaa ja alkaa ohjata yhä enemmän niiden käyttäytymistä.

Kiima-ajan kynnyksellä hirvien liikehdintä vilkastuu ja elinpiiri laajenee. Kumppania etsitään sillä silmällä ja urokset tiedottavat olemassaolostaan ahkerasti. Uroksella ei ole kumppanilleen sen kummempia vaatimuksia, mutta naaras joutuu puntaroimaan kuka antaisi parhaat geenit tulevalle jälkipolvelle.

Sarvien lisäksi urokset muuttuvat myös muuten. Kaula turpoaa jopa kaksinkertaiseksi ja korostaa muutenkin kookkaan sonnin näyttävyyttä. Sorkilla kaivetaan metrin puolentoista kiimakuoppia, jotka hajustetaan kehon omilla kemikaaleilla. Urosten keskinäisiä välejä mittaillaan mahtailemalla, mutta joskus välien selvittely vaatii fyysistä kanssakäymistä ja sarvien kolistelua. Kiiman ollessa parhaimmillaan syyskuussa urokset eivät juuri syö, eikä niiden nahan alta kiima-ajan jäljiltä löydy rasvaa.

Varsinkin kasvuikäiset vasat ovat ravinnon perään. Loppukesästä herkullisia lehtipuiden lehtiä riivitään yleisesti, mutta syksyä kohden mentäessä ja lehtien kellastuessa varpujen osuus ruokavaliossa kasvaa. Monelle saattaa tulla yllätyksenä mustikan ja puolukan tärkeys erityisesti hirven syksyisessä ruokavaliossa. Eikä siihen vaikuta edes marjasato.

Kiiman lisäksi syksyllä hirven elämään vaikuttaa myös metsästys. Vaikka metsästys tapahtuu pääasiassa viikonloppuisin, lisää se yhdessä kiiman kanssa hirvien liikkumista, eikä niiden elinpiiri ole enää läheskään niin tiivis kuin kesällä. Lokakuussa havaintoja saattaa tulla aivan uusista yksilöistä, joita ei nuolukivillä ole kesällä näkynyt.

Talven tulo muuttaa ruokavalion

Syksyn edetessä hirvi varautuu talven tuloon muuttamalla ravintoaan kuitupitoisemmaksi; talvella ei ole lehtevää vihreää kasvillisuutta ja varvut jäävät hangen alle. Hirven ruuansulatuselimistön mikrobit vaativat totuttelua uuteen ruokavalioon ja hirvi siirtyy oksia sisältävään ravintoon vaiheittain. Samalla esimerkiksi hirven pötsin tilavuus suurenee, kun ravinteiden täytyy imeytyä mahdollisimman tehokkaasti.

Talvisessa metsämaisemassa hirven ravinnosta noin puolet on mäntyä ja puolet eri lehtipuita. Maukkaimpia puita ovat pihlaja, haapa ja paju. Myös kataja on herkullista ja rauduskoivukin kelpaa turhan hyvin. Kuusi ja leppä maistuvat huonosti, mutta kuusentaimien seasta lehtipuuvesoja käydään syömässä mielellään. Kaikki hirven laidunnus ei tapahdu mäntytaimikoissa.

Koska hirvi on valikoiva ravinnonkäyttäjä, se ei suinkaan syö järjestään kaikkia taimia. Se pyrkii valikoimaan oksia, joiden haitta-ainepitoisuudet ovat maltillisia. Kasvien terpeenit ja tanniinit huonontavat kasvin sulamista ja maistuvuutta, jolloin niitä pyritään välttämään. Monesti hirvi valikoikin taimia, jotka joutuvat kilpailemaan elintilasta ja ravinteista viereisen isomman taimen kanssa. Tällaisessa kilpailutilanteessa kasvi panostaa lähinnä kasvuun, jolloin haitta-aineiden tuotanto jää vähemmälle. Hirvelle niiden maittavuus puolestaan kasvaa.

Mänty ei ole hirven ykkösherkkua

Vaikka hirvi vähentää vuorokaudessa kuluttamansa ruuan määrää kesän 40 kilosta talven noin 10–15 kiloon, joutuu se silti käyttämään monta tuntia päivästä syömiseen. Männyn suuri neulasmassa alkaa houkutella varsinkin, jos lumipeite paksunee ja liikkumiseen vaaditaan enemmän energiaa.

Kuitupitoinen talviravinto on selvästi hitaammin sulavaa kuin kesäinen ruohovartinen kasvillisuus. Kesällä hirvi käyttää ruuan sulattamiseen tyypillisesti noin neljä tuntia, mutta talvella ruokalepoon käytetty aika on 11 tuntia eli miltei puolet vuorokaudesta. Hirvi ei toki koko tätä aikaa vietä samassa paikkaa maaten vaan keskimäärin makuupaikkaa vaihdetaan neljä kertaa päivässä. Talvisin maakuupaikoille jää yleensä kellertävää eritettä, joka on hirvikärpästen imemän veren ja ihorauhasten sekaista eritettä. Makuupaikalta voi löytyä myös pieniä tummia muutaman millin munia, joista uusi hirvikärpässukupolvi saa alkunsa.

Lumi vähentää liikettä

Jos syksyllä hirvet ovat liikkuneet laajemmalla, niin lumien tultua ne alkavat asettua talvehtimisalueelle. Lumipeitteen paksuuntuessa niiden vuorokauden aikainen liikkumien putoaa puoleen verrattuna lumettomaan aikaan.

Perinteisillä talvehtimisalueilla hirvet saattavat kerääntyä 10–15 päiseksi laumaksi hyvien ruokamaiden äärelle, jolloin metsävahinkojen riski on todellinen.

Talvella ruokailu keskittyy taimikoihin, koska niissä on parhaiten uutta oksaa syötäväksi. Toki varttuneemman metsän alikasvospajut ja -katajat kelpaavat hyvin. Jos myrsky tai metsuri on kaatanut isomman haavan, sen kuori kalutaan takuuvarmasti. Normaalisti hirvi ei pystyssä kasvavan haavankuorta syö, koska haitta-ainepitoisuudet lähellä maanpintaa ovat isoja. Sen sijaan hirven hampaiden ulottumattomissa ei haitta-aineita enää tarvita, jolloin loppurungon kuori on maittavaa ja hyvin sulavaa verrattuna muuhun talviravintoon.

Talven tultua urosten hormonitoiminta on heikentynyt ja ne luopuvat sarvistaan. Normaalisti molemmat sarvet tippuvat parin päivän sisällä. Toisen sarven tippumisen viivästyminen kielii kiiman pitkittymisestä, ja mahdollisesti joidenkin tulevien vasojen syntymän viivästymisestä.

Kevättalvi on erityisesti pohjoisessa kaikista rankinta aikaa hirvelle. Kun lumipeite on paksu ja hankikanto tekee hirven liikkumisesta entistä raskaampaa, ruuanhankintaan kuluu suuri määrä energiaa.

Mutta lopulta päivät pitenevät, ilma lämpenee, hanget alkavat sulaa ja hirvien on jälleen aika valmistautua kesälaitumille siirtymiseen.