Avaimenperän voi ripustaa vaikka retkireppua koristamaan. Hirvensarvikiekosta tehtyyn avaimenperään olen kolvannut vapaalta kädeltä suunnitellun hirven. Kiekon toiselle puolelle kaiversin nimikirjaimet ja onnea tuovia riimuja.
Nuorten toimitus

Kaikki irti hirvisaaliista

Hirvisaaliin paras mahdollinen hyödyntäminen alkaa laukauksesta. Hyvä osuma takaa lihan ja nahan säilymisen ja mahdollistaa niiden käyttämisen tulevaisuudessa. Mutta mitä kaikkea hirven eri osista voi tehdä?

Teksti ja kuvat Siiri Niskala

Julkaistu13.1.2023

Useat seurat tuntevat lihan hyödyntämisen salat ja omaavat kokemusta vuosien varrelta sen leikkuusta. Joitain hirven sisäelimiä voi löytää monipuolisesti valmistettuna monen kodin juhlapöydästä. Lihan ja sisäelinten lisäksi hirvessä on paljon muutakin hyödynnettävää, mutta ne jäävät usein varjoon. 

Nahka taipuu moneksi

Lihanleikkuun yhteydessä hirven nahka nyljetään mahdollisimman ehjänä kappaleena, joka myöhemmin peitetään suolalla. Suola estää nahkaan jääneen lihan pilaantumisen ja poistaa vettä ennen nahan käsittelyä. Parkitsemisen tarkoitus on tehdä herkästi pilaantuvasta raakavuodasta kestävä, säilyvä, helposti jalostettava raaka-aine eri tarkoituksiin. 

Jotkut metsästäjät osaavat parkita nahan itse kotikonstein. Nahan voi myös lähettää yrityksille, jotka hoitavat sen käsittelyn. Yritykset ottavat vastaan hyväkuntoisia nahkoja, jotka käsitellään jatkojalostusta varten. Seuroille maksetaan nahasta rahallinen korvaus ja nahan jatkojalostajat, kuten monet käsityöalan yrittäjät voivat lunastaa nahkoja omaan käyttöönsä. Nahasta valmistetaan muun muassa vaatteita, pussukoita, reppuja ja koruja.

Hirvennahkaa voi hyödyntää monipuolisesti. Tein kirveen teräsuojan pajulla ja kuusella parkitusta vasan nahasta. Nahan parkitsi seuramme metsästyksen johtaja Janne Paldán.

Sarvista helppoja projekteja aloittelijalle

Monille hirvestäjille sarvitrofeet ovat tuttuja, mutta komea metsästysmuisto ei ole ainoa käyttötarkoitus sarville. Sarvia voi hyödyntää itsetehdyissä koruissa, napeissa ja avaimenperissä, naulakkoina, taiteena tai muuten kodin sisustuselementteinä. Käyttötarkoituksesta riippuen sarvet voidaan irrottaa kallosta erikseen tai päälaen kanssa. Pääkallotrofeeta tehdessä voidaan hyödyntää myös koko kallo sarvineen. 

Arvokkaimmat sarvi- tai kallotrofeet kannattaa jättää ammattilaiselle, mutta sarvet ja kallon voi puhdistaa myös kotikonstein. Jotkut puhdistavat sarvet keittämällä nahan, sametin ja jäljelle jääneen lihan irti, toiset antavat sarvien kuivua nahan ja sametin kanssa. Kallosta kaavitaan ylimääräinen nahka ja liha pois terävällä veitsellä, minkä jälkeen se keitetään. Keittäminen irrottaa loput nahasta ja jättää kallon puhtaan valkoiseksi. 

Koruja, nappeja tai avaimenperiä tehdessä kannattaa valita yksi- tai kaksipiikkiset sarvet ja sahata ne sarven tyvestä. Pienistä sarvista on helppo sahata vannesahalla pieniä kiekkoja tai paloja, joita voi työstää eteenpäin hiomalla, kaivertamalla ja kolvaamalla. Isot yksittäiset lapiosarvet voi hyödyntää sisustuksessa useilla tavoilla ja löytösarvista saa tehtyä ainutlaatuisen naulakon.

Hirvensarvesta tehdyn koiran nimilaatan olen koristellut kolvatulla tassun jäljellä. Nimilaatan taakse voi kolvata omistajan puhelinnumeron ja koiran kutsumanimen.

Koruja hirven kynsistä 

Myös hirven sorkat ja luut kannattaa ottaa talteen. Pienet luut ovat helppoja pakastettuja herkkuja koirille, kun kuumat kesäpäivät iskevät talven jälkeen. Hirvenluista ja jaloista pääsevät usein nauttimaan karvaiset metsästyskaverit lihanleikkuun yhteydessä, mutta niitä voi hyödyntää myös käsitöissä. Luista irrotetaan luuydin ja jäljelle jääneet lihat poistetaan keittämällä. Tämän jälkeen luita voi käyttää yhtä monipuolisesti kuin sarvia. 

Sorkista voi tehdä esimerkiksi ainutlaatuisia hirven kynsikoruja. Sorkkien työstäminen on huomattavasti vaikeampaa kuin sarvien, mutta harjoittelu tekee mestarin.

 

Mihin muuhun olet hyödyntänyt hirvisaalista? Kerro vinkkisi kommenteissa!  

 



Olen Siiri Niskala Rovaniemeltä. Parasta on metsästää ukin ja suomenpystykorvan, Rikun, kanssa. Metsästän metsäkanalintuja ja hirviä, mutta haluan tulevaisuudessa kokeilla muidenkin lajien metsästystä.

Subscribe
Notify of
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit

Lisää samasta aiheesta