Kruunu uusiutuu vuosittain

Valkohäntäpeuralle sarvet ovat kruunu, jonka koko on pelote pienemmille taistelukumppaneille. Tosipaikan tullen sarvet toimivat aseina kiima-ajan kovissa taistoissa. Mittelöiden armottomuus usein näkyy sarvissa katkenneina piikkeinä.

Tappelemisen lisäksi sarvia käytetään elinalueen merkitsemiseen. Pukit hankaavat niillä risuista ja pienistä puista pintakerrosta auki, jotta otsan hajurauhasista eritetty yksilöllinen tuoksu tarttuu paremmin. Hangattu puun kuori toimii myös visuaalisena merkkinä muille peuroille, jotka myöhemmin tulevat tarkistamaan hajut jättäen paikkaan myös omansa.

Geenien määrittelemät, mutta iän ja ravinnon tuottamat

Valkohäntäpeuraurokset on melko helppo erottaa toisistaan vuosi vuoden jälkeen, vaikka sarvet luodaan joka vuosi uudestaan. Se johtuu pitkälti siitä, että sarvien muoto on geenien määrittelemä.

Yksistään geenit eivät selitä suurisarvisten pukkien runsautta, vaan perimä on vain yksi osa niin sanottua pyhää kolminaisuutta. Vastoin aiempia uskomuksia, sen merkitys on näistä kolmesta vähäisin.

Jotta valkohäntäpeurauros saavuttaa täyden sarvipotentiaalinsa, sen pitää saada elää vähintään 6,5-vuotiaaksi. Vaikka uroksen luusto on täysin kehittynyt 4,5 vuoden iässä, sarvien koko kasvaa vielä, lähes poikkeuksetta, kaksi vuotta. Yleensä 4,5–5,5 ikävuoden välissä pukkien sarvet ottavat suurimman kasvuharppauksen. Silloin suuri osa luustonkasvun tarvitsemista mineraaleista siirtyy käytettäväksi yksinomaan sarvien kasvuun.

Vain todella harvoin pukin sarvet kasvavat 6,5 vuoden iän jälkeen. Sarvet pysyvät likimain samanlaisina aina 8,5-vuotiaaksi asti, kunnes ne alkavat taantua.

Kolmas sarviin vaikuttava tekijä on ravinto. Hirvieläinten sarvien kasvu on luomakuntamme nopeinta luustonkasvua. Siten on ymmärrettävää, että toteutuakseen täydellä potentiaalilla siihen tarvitaan mahdollisimman laadukkaat polttoaineet. Ravinnon pitää sarvien kasvuaikana olla mahdollisimman laadukasta, ja sisältää tarvittavia mineraaleja, etenkin kalsiumia ja fosforia. Valkohäntäpeura varastoi näitä mineraaleja luustoonsa ja pystyy käyttämään niitä sieltä sarvien kasvatukseen, mutta mitä enemmän metsästäjät niitä tuovat peuroille tarjolle, sitä suurempi hyöty siitä on sarvien kasvulle. Mineraalit ovat helpoiten tarjottavissa nuolukivellä, mutta myös suosiotaan nostaneet maanuolut ovat erinomainen tapa.

Ei sovi unohtaa, että samat mineraalit ovat äärimmäisen tärkeitä imettäville peuranaaraille sekä myöhemmin kesällä kasvaville vasoille.

Valkohäntäpeuran sarvien kiertokulku

Sarvien kasvu, kovettuminen ja lopulta putoaminen ovat pääosin hormonien ohjaamia ja päivänvalon muutoksen säätelemiä. Aihetta on Pohjois-Amerikassa tutkittu paljon, ja selvityksiä monimutkaisista vuorovaikutuksista käpylisäkkeen, aivolisäkkeen ja kivesten hormonien välillä löytyy internetistä, jos asiaan haluaa perehtyä.

Yksinkertaistettuna sarvien kasvukausi on keväästä loppukesään. Kasvukaudella sarvet ovat nahan suojaamaa pehmytkudosta ja siksi alttiita ulkoisille vaurioille. Elo-syyskuussa kohoava testosteronitaso aiheuttaa pehmytkudoksen kovettumisen eli luutumisen. Suojaava nahka alkaa sarviaineksen kovetuttua kutista ja tällöin pukki hankaa sen pois.

Testosteronitasot alkavat vähitellen nousta heinäkuussa ja huippu saavutetaan marraskuun kiima-aikana. Mikäli kiima onnistuu hyvin ja suurin osa peuranaaraista tulee astutuksi ensimmäisessä kiimakierrossa, alkaa testosteronitaso laskea ja vuodenvaihteen tienoilla se on alimmillaan. Testosteronitaso pysyy alhaalla taas seuraavaan heinäkuuhun asti.

Luunsyöjäsolut aiheuttavat sarvien putoamisen

Sarvien kiinnityskohdassa luuaines muistuttaa rakenteeltaan hunajakennoa. Se on huokoista, mutta riittävän vahvaa kestämään kiima-ajan taistot. Tässä huokoisessa luuaineksessa piilee salaisuus sarvien putoamiseen.

Sarvien liittymäkohdassa kallossa on niin sanottuja nukkuvia luunsyöjäsoluja nimeltään osteoklastit. Koholla oleva testosteronitaso pitää osteoklastit unessa koko syksyn ajan, mutta testosteronitason lasku aktivoi ne tuhoamaan sarvien ja kallon välisen yhtymäkohdan luuainesta. Kun osteoklastit ovat saaneet työnsä suoritettua, sarvet alkavat putoilla.

Osteoklastien aktivoitumista säätelee testosteronitaso ja sitä puolestaan peuranaaraiden kiima. Jos merkittävä määrä naaraita on jäänyt tiinehtymättä ensimmäisessä kiimakierrossa, ylläpitää toisen kiimakierron kiima-aktiivisuus yllä pukkien testosteronitasoja. Näin myös osteoklastien aktivoituminen viivästyy ja pukkien sarvet pysyvät päässä pidempään.

Testosteronitasoon voi vaikuttaa myös esimerkiksi uroksen yleinen heikko fyysinen kunto, ravinnon riittämättömyys ja erilaiset vammat. Nämä saattavat aiheuttaa ennenaikaisen sarvien putoamisen.

Pohjois-Amerikassa on osoitettu, että urosten dominanssistatus voi vaikuttaa testosteronitasoon. Dominoivat, yleensä suurimmat pukit, usein tiputtavat sarvensa nuorempia aiemmin. Tämän on oletettu johtuvan siitä, että nuorten pukkien elimistössä testosteronitaso pysyy koholla vanhempiin pukkeihin nähden. Se kuulostaa loogiselta, sillä kyllähän myös nuorten miesten testosteronitasot ovat yleisesti korkeammat kuin iäkkäillä miehillä. Tietysti myös suurten sarvien massa aiheuttaa enemmän rasitetta yhtymäkohtaan osteoklastien heikentäessä luuainesta verrattuna pienempiin ja hennompiin sarviin.

Jättösarvien etsiminen kasvattaa suosiotaan

Keväinen jättösarvien etsiminen juontaa juurensa Pohjois-Amerikkaan, jossa sillä on huomattava metsästyksellinen merkitys. Pohjois-Amerikassa jahtikausi päättyy suurelta osin vuodenvaihteessa tai tammikuun alkupuolella, eli ennen kuin valtaosa pukeista pudottaa sarvensa. Jättösarvia keräämällä tiedetään, mitkä pukit selvisivät jahtikauden yli ja mitkä todennäköisesti eivät.

Pohjois-Amerikan valkohäntäpeuran metsästyskulttuuri on hyvin erilainen, ja siellä trofeepukkien metsästys on huomattavasti suositumpaa kuin täällä. Meillä metsästyskausi jatkuu nykyisellään helmikuun puoliväliin asti, joten normaalioloissa suurin osa pukeista on pudottanut jo sarvensa, eikä jonkun yksilön jättösarvien löytäminen takaa sen selviytymistä jahtikaudesta.

Suomessa merkittäväksi syyksi jättösarvien keruuseen on noussut sen virkistysarvo. Kevään hienossa säässä vietetyt päivät luonnossa eivät koskaan mene hukkaan ja lisäksi voi olla jotain kotiin tuomista. Näppärimmät askartelevat jättösarvista vaikka kattokruunuja, mikäli materiaalia riittää.

Jättösarvia voi käyttää myös hyödyksi pukkien houkuttelussa kiima-ajan tienoilla. Eikä sovi unohtaa, että viettäessäsi päivän valkohäntäpeuran kotikentällä voi niiden käytöksestä ja elintavoista oppia aina jotakin uutta. Tätä tietoa voi käyttää tulevien vuosien jahtien suunnittelussa.