Komeat valkohäntäpeuran sarvet arvostelussa. 5 millimetrin levyinen mittanauha on pääsääntöinen työkalu sarvitrofeita mitattaessa.

Trofeet – miksi sarvia mitataan?

Trofeemittaustapahtumat keräävät jopa satoja arvioitavia kalloja ja jättösarvia. Niiden omistajat saavat diplomin ja arvostelulomakkeen, johon on kirjattu trofeen tiedot ja sen saavuttama pistemäärä.

Teksti ja kuvat Antti Saarenmaa

Julkaistu2.5.2022

Trofee eli metsästysmuisto voi olla mikä tahansa riistaeläimen osa, joka kantaa onnistuneen riistatilanteen muistoa. Trofeen suurin merkitys on palauttaa mieleen tärkeä metsästystapahtuma ja onnistunut riistatilanne.

Tyypillisiä trofeita ovat pääkallot sarvineen tai ilman, taljat tai jopa itse riistaeläin täytettynä. Joidenkin riistaeläimen kohdalla hyvin erityiset osat edustavat trofeeta, kuten lehtokurpan kynäsulka, metson pyrstö viuhkaksi levitettyinä tai karhun siitinluu.

Miksi trofeita mitataan?

Trofeemittaus luo arviointimallin ja -asteikon eri riistaeläinyksilöiden vertaamiseen ja lisää ymmärrystä lajinsisäisiin vaihteluihin sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Mikäli valikoiva metsästys on mahdollista, antaa trofeearvioinnin kautta syntyvä osaaminen apuvälineitä metsästäjälle esimerkiksi iänmääritykseen. Ihannetilanteessa verotusta kohdistetaan pääasiassa hyvin nuoriin tai jo “laskeviin”, vanhempiin yksilöihin, kuten hirven ja valkohäntäpeuran sarvisuositukset jo kertovat. Ikärakenteeseen vaikuttaminen ja valikoiva urosverotus ovat kannansäätelyn työkaluja ja onnistunut lisääntymiskausikin vaatii, että parhaassa iässä olevia uroksia on riittävästi.

Mitä trofeetuomarointi tarkoittaa? Millainen on erinomainen trofee, ja miten se pisteytetään? Sorkkia ja sarvia -podcastissa vieraana virallinen trofeetuomari Tiina Eklund. Kuuntele jakso tästä tai Spotifysta.

Trofee – paljon enemmän kuin metsästysmuisto

CIC (International Council For Game And Wildlife Conservation) julkaisi vuonna 2021 trofeista ja valikoivasta metsästyksestä kertovan oppaan “Debunking the myths”, joka avaa lukijalleen valikoivan metsästyksen ja trofeiden yhteyttä hyvinvoivaan ja tasapainoiseen riistaeläinkantaan. Trofeemittaus ei siis ole ainoastaan metsästysmuiston pisteyttämistä, vaan ikämäärityksien tekemistä, riistaeläinosaamisen lisäämistä ja yleisesti valikoivan metsästyksen merkityksen esilletuomista.

Trofeen pistemäärän ylittäessä CIC:n asettaman mitalirajan, saa trofeen omistaja diplomin lisäksi mukaansa myös mitalin.

 

Katso video metsäkauristrofeen arvostelusta

Mitä trofeista mitataan?

Suomessa trofeearvostelu tehdään CIC:n laatimien ja ylläpitämien sääntöjen mukaisesti. Vaikka kotiseinälle asetetut metsästysmuistot ovat kaikissa muodoissaan metsästäjälle itselleen tärkeitä, CIC:n säännöillä mitattavia trofeita ovat ainoastaan tietyllä tavalla käsitellyt kallotrofeet.

Riistaeläimestä ja trofeetyypistä riippuen arvioinnissa mitataan kallon pituutta ja leveyttä (petoeläimet ja majava), sarvien kokoa, mittasuhteita, mallia ja massaa.

Sarvitrofeemittauksen tärkein työkalu on sääntöjen mukainen 5 mm levyinen mittanauha, jolla sarvipiikkien pituuksia, ympärysmittaa ja leveyttä on pienen harjoittelun jälkeen suhteellisen helppo mitata. Myös työntömittaa ja muita mittausvälineitä tarvitaan trofeetyypistä riippuen.

CIC on laatinut tarkat mittaus- ja arviointiohjeet trofeetyypeille riistalajeittain, joten pisteytyminen on arvioitavissa karkeasti myös kotikonstein. Valtaosa asioista on mitattavia, mutta myös puhtaasti arvosteltavia muuttujia, kuten kauriin sarvien väri tai symmetria, tulee trofeetuomareille eteen. Myös näihin löytyy referenssikuvia CIC:n ohjeistuksista.

Arvioinnin yhteydessä annetaan myös ikähaarukka johon riistaeläimen arvioidaan kuuluneen. Alaleuan toinen puolisko hampaineen onkin hyvä liittää trofeen mukaan arviointitilaisuuteen vietäessä. CIC:n käytännöistä poiketen Suomessa mitataan tapahtumien ja näyttelyiden yhteydessä myös nahkoja ja jättösarvia.

Hirven hankosarvien arvostelu poikkeaa lapiosarvien arvosteluperiaatteista.
Suomalaisen trofeearvostelun nestori Veli Lappalainen.

Mitä trofee kertoo eläimestä?

Vaikka sarvien koko itsessään ei ole täydellinen iänmäärityksen työkalu, suuret sarvet tai kallo vaativat kantajaltaan elinvoimaisuutta ja varttuneisuutta. CIC:n asteikolla menestyvä trofee asettuu korkealle kansainvälisesti, joten metsästäjää voidaan onnitella hienosta saaliista. Onnistumisessa on myös toinen puoli – metsästäjä on saanut saaliikseen parhaassa tapauksessa taantuvan, iäkkään yksilön, jonka eliämä oli joka tapauksessa jo ehtoopuolella.

Kaikkialla valikoiva metsästys ei ole yhtä helposti suoritettavissa ja tiukat verotustavoitteetkin voivat lisätä painetta metsästäjän suuntaan. Tästä huolimatta trofeiden arviointiperusteisiin ja ikämääritykseen perehtyminen lisäävät metsästäjän ymmärrystä ja osaamista alueensa riistakantojen arviointiin.

Trofeeta arvioitaessa liitetään diplomiin myös ikäarvio. Hampaiden kuluma antaa osviittaa riistaeläimen iästä.
CIC:n ohjeistusten pohjalta kirjoitettu kotimainen trofeearvostelukirja (Veli Lappalainen et. al) toimii tuomareiden käsikirjana ja varmistaa arvostelun yhtenäisyyden.

CIC (Conseil International de la Chasse)

CIC on eurooppalainen riippumaton, kansainvälinen asiantuntijajärjestö, joka toimii sekä metsästyksen että terveiden riistaeläinkantojen puolestapuhujana ja edunvalvojana. CIC:n tavoitteina on tukea merkittäviä riistaeläinelinympäristöjä, paikallisia metsästysyhteisöjä ja valikoivaa, kestävää metsästystä.

CIC työskentelee aktiivisesti metsästyksen sääntelyn parissa mahdollistaakseen ja varmistaakseen valikoivan, kestävän metsästyksen jatkuvuuden. Yksi CIC:n toiminnan osa-alueista on salametsästyksen torjunta.

Suomessa CIC:n toiminta keskittyy pääosin trofeearviointiin suomalaisten trofeetuomareiden kautta. Lisää suomalaisesta trofeearvioinnista osoitteesta https://trofeeinfo.kotisivukone.com

Lisää samasta aiheesta

Nuorten toimitus

Onnenamuletti metsälle

5.9.2023
Urjalan CIC Trofee -mittaustilaisuus 4-5.3.2023

Trofeiden mittaus antaa tietoa riistakannasta

8.3.2023