Leirin ohjaaja Seija Jussinniemi ja toisena päivänä tositoimiin päässyt pohjanpystykorva Ruuti.
Nuorten toimitus

MetsästysMetso-leirillä päästään tositoimiin ja opitaan uutta

Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna seitsemän leiriläistä kokoontui MetsästysMetso-leirille Keski-Pohjanmaalla. Univelan lisäksi leiriltä kertyi hienoja muistoja.

Teksti Suvi Seppänen Kuvat Suvi Seppänen ja Seija Jussinniemi

Julkaistu17.11.2022

Oulaisessa 2.-4.9. järjestetyllä MetsästysMetso-leirillä päästiin metsästämään jänistä, sorsaa ja kaurista. Jahtitilanteet ja uudet kokemukset olivat taattuja. Leirille pääsi mukaan myös ilman aiempaa metsästyskokemusta.

Tilanteita riitti

Saapumisiltana suunnistimme läheiselle ampumaradalle kertaamaan aseenkäsittelyn perusasioita ja hiomaan ampumatekniikkaa haulikkojen kanssa. Kaikki halukkaat saivat ampua joko omalla tai laina-aseella. Opastusta ja vinkkejä parempaan tekniikkaan ja ampuma-asentoon jaettiin sitä mukaa, kun hylsysangot täyttyivät.

Seuraavana aamuna kellot soivat kuudelta. Vielä hieman unisina lähdimme ohjaajien ja koirien mukana jänisjahtiin. Ruokailuun mennessä aikaan oli saatu hyviä ajoja ja tilanteita, ja muutama jänis kaadettu. Iltapäivällä vuorossa olivat kauris- ja sorsajahdit, joista ei tullut saalista.

Viimeisenä päivänä osa porukasta suuntasi vielä jänisajoon osan lähtiessä tutustumaan koiran työskentelyyn lintuhaukulla. Saaliiksi koko porukka sai hektisen viikonlopun aikana yhteensä neljä jänistä.

Ampumaradalla harjoiteltiin aseenkäsittelyä ja tekniikkaa.

Leiri tarjoaa jokaiselle jotakin

MetsästysMetso-leirien valtti on käytännön oppiminen. Parhaimmillaan leirit tutustuttavat nuoria metsästyksen pariin ja tarjoavat kokemuksia heille, joilla ei ole mahdollisuutta saada niitä muualta. Kokeneemmallekin nuorelle metsästäjälle leirit tuovat vaihtelua: on avartavaa ja kehittävää metsästää vaihtelevissa maastoissa erilaisten ihmisten ja uusien toimintatapojen kanssa.

Tavastkenkäläiset Kalle Leiviskä ja Antti Heikkinen Pyhännästä tulivat leirille mielenkiinnosta metsästystä kohtaan. Jo aiemmin metsästäneet pojat olivat tyytyväisiä leiriin. Kumpikin aikoi tulla uudelleen, jos vastaavanlainen leiri järjestetään uudelleen. Pojat kertoivat oppineensa leirillä uutta kauriinmetsästyksestä.

– Parasta oli päästä kaurispassiin, Heikkinen tuumaa.

Leiviskän mielestä parasta oli päästä ampumaan jänis ajoon.

Kalle Leiviskä ja Antti Heikkinen olivat tyytyväisiä leiriin.

Onnistunut paketti

Leirin ohjaaja Seija Jussinniemen mukaan Oulaisessa on järjestetty aiemmin viisi Metso-leiriä viiden vuoden aikana. Metsästyspainotteinen leiri oli kuitenkin ensimmäinen laatuaan. Jussinniemelle jäi leiristä hyvä mieli. Kaikki toimi kuten piti, vaikka suunnitelmat muuttuivat välillä vähän.

– Varmasti tässä palaveerataan ohjaajien kanssa ja mietitään, mitä saataisiin toimimaan paremmin. Kyllä me järjestetään tällainen vielä uudelleen, Jussinniemi vakuuttaa.   

Leirin lopussa käytiin läpi viikonlopun tapahtumia, otettiin yhteiskuva ja saatiin pienet muistot leiristä. Seuraavaksi lähdimme kohti kotia uusia eväitä ja kokemuksia taskussa.

Oulaisen ensimmäiselle MetsästysMetso-leirille osallistui seitsemän leiriläistä.

Metso-leiri

  • Metso-leirit ovat metsästyksestä kiinnostuneille nuorille suunnattuja leirejä. Leireillä opetellaan metsästykseen, ampumiseen ja riistanhoitoon liittyviä asioita.
  • MiniMetso-leirit ovat 6–12-vuotiaille suunnattuja päivätapahtumia, joissa keskitytään metsästysaiheiseen yhdessä tekemiseen.
  • MetsästysMetso-leireillä keskitytään käytännön metsästykseen.
  • Tietoa leireistä ja leirien järjestämisestä löytää Suomen Metsästäjäliiton nettisivuilta metsastajaliitto.fi.