Nuorten toimitus

Leikkimökistä kyttäyskopiksi

Vanhan tuunaaminen uudeksi on trendi. Pihallamme lojui vanha leikkimökki, joka oli valmis heitettäväksi juhannuskokkoon. Päätin antaa sille uuden elämän kauan haaveilemani kyttäyskopin muodossa.

Teksti ja kuvat Hanna Metsälä

Julkaistu10.7.2021

Katsellessani pihamaan mökinraasua sain idean, että siitä saisi loistavan kyttäyskopin. Olin jo muutaman syksyn haaveillut kyttäyskopista, joten ryhdyin tuumasta toimeen.

Mökki oli juuri sopivan kokoinen tarkoitukseen. Vaikka se oli elämää nähnyt ja ränsistynyt, oli runko hyvässä kunnossa. Projekti ei paljoa vaatinut ja vasaralla, nauloilla ja laudoilla pääsi pitkälle.

Pientä pintaremonttia

Projekti aloitettiin purkamalla huonot terassin kaiteet ja laudoittamalla kauttaaltaan mökin punainen, ränsistynyt ulkokuori. Runko oli hyvä ja sen päälle oli helppo laittaa uudet laudat, jolloin vanha pinta jäi piiloon ja ulkokuoresta tuli siistimpi. Lisäksi rungosta saatiin vahvempi ja paremmin eristetty. Ulkokuoren valmistuttua siirryttiin katolle, joka oli huopaa ja huonossa hapessa. Huopakatto sai perinteiset pellit päällensä, jotta olisi mukavampi viettää iltoja kuivassa kopissa.

Sisäpuoli uusiksi

Seinien eristeenä toimi styroksi, jonka päälle laitettiin lastulevyä. Takaseinään tehtiin ampuma-aukko. Luukku tehtiin sopivalle korkeudelle mittaamalla hyvä istumakorkeus, jossa kiväärin saa hyvin ja tukevasti asettumaan ja ampuma-asento on toimiva. Itselle sopiva korkeus riippuu tietenkin omista mieltymyksistä.

Perinteisen ikkunalasin korvasi pleksilasi, ja luukku tehtiin liukuvaksi. Enää kopista puuttui jakkara, lämmityslaite ja patja.

Grande finale

Pienellä pintaremontilla saatiin lopputuloksena aikaan vaatimaton ja simppeli, juuri sopivan kokoinen kyttäyskoppi, joka pääsi heti syksyllä käyttöön. Kyttäyskoppeja on yhtä monta kuin on tekijöitäkin, ja kukin tekee omanlaisensa. Toiset rakentavat itse kokonaan alusta asti. Itse pystyin käyttämään vanhaa leikkimökin runkoa, joka oli helppo uudistaa vähällä. Aikaan saatiin suuri muutos ja mökille uusi elämä.

 

Lisää samasta aiheesta