Korkein oikeus linjasi ravintohoukuttimen käyttöä karhunmetsästyksessä

Metsästyslain 33 § kieltää ravintohoukuttimen käytön karhun metsästyksessä. Siinä ei saa käyttää haaskaa eikä ihmisen perustamaa ravintoon tai hajuun perustuvaa karhun houkutinta. Ravintohoukutin käsittää kaiken ihmisen maastoon viemän ravinnon tai hajun. Haaskojen lisäksi niihin sisältyvät muun muassa nuolukivet, viljat, hedelmät, hillot, koiranruoat ja hajusteet. Haaskoiksi luetaan villieläimiä houkuttelevat eläinperäiset syötit, kuten raadot, teurasjätteet tai kalat.

Karhua ei myöskään saa ampua pellolta, jolta sato on korjaamatta. Ainoa poikkeus on nurmipelto, jolla viljellään heinää, apilaa tai muita nurmikasveja karjan rehuksi tai muuhun maatalouskäyttöön. Kannattaa huomioida, että karhun ampuminen myös riistapeltoon on laitonta.

Ravintohoukutinkiellon keskeisenä syynä on ollut halu säilyttää karhun metsästys valikoivana ja reiluna, eli metsästys ei perustu eläinten totuttamiseen ruokintapaikoihin. Karhujen ei myöskään ole haluttu yhdistävän ihmistä ravintoon.

Korkeimman oikeuden linjaus

Tapauksessa metsästäjä huomasi pienpetohaaskan riistakamerakuvassa karhun, ilmoitti havainnosta muille metsästäjille ja käynnisti karhujahdin laskemalla koiransa karhun jäljille. Vaikka jahtiin osallistui muitakin metsästäjiä ja karhun ampui toinen metsästäjä, tuomitsi korkein oikeus (KKO) karhujahdin alullepanijan ankaraan rangaistukseen. Aikaisemmin hovioikeus oli hylännyt syytteet.

Ennakkopäätöksessään (KKO: 2026:64, annettu 18.9.2026) korkein oikeus selvitti käsitteen ”ravintohoukutin” sisältöä karhun metsästyksessä arvioiden sitä samalla rikosoikeudelliseen laillisuusperiaatteeseen.

Metsästyslain 33 §:n 2 momentin 3 kohdan a alakohdan mukaisesti karhun metsästyksessä ei saa käyttää haaskaa eikä ihmisen perustamaa ravintoon tai hajuun perustuvaa ravintohoukutinta, jonka metsästäjä tietää houkuttelevan karhuja.

Korkein oikeus totesi, että syytteessä mainittu pienpetojen ruokintapaikka on ollut ihmisen perustama ravintoon tai hajuun perustuva houkutin, jonka tarkoitus on alkuaankin ollut houkutella eläimiä. Korkein oikeus linjasi, että kiellon piiriin kuuluu myös sellaisten ruokintapaikkojen hyödyntäminen, joita ei perustettu karhuja varten.

Oikeus katsoi, että vaikka haaskaa ei ollut perustettu karhua varten, metsästäjä hyödynsi sitä tietoisesti karhun houkuttimena aloittaessaan karhun jäljityksen koirilla saatuaan ensin kuvan riistakamerasta. On huomionarvoista, että alempi oikeusaste hovioikeus oli edellä mainitusta syystä hylännyt syytteet.

Törkeä metsästysrikos

Vaikka tuomion saanut henkilö ei itse ampunutkaan karhua, osallistui hän metsästykseen koiran kanssa. Lisäksi hän toimi keskeisesti metsästyksen alullepanijana ja kielletyn pyyntimenetelmän hyödyntäjänä.

Metsästäjä rikkoi siis metsästyslain 33 §:n 2 momentin 3 kohdan a alakohdan mukaista ravintohoukutinta koskevaa kieltoa, joka on metsästyslain 74 § 1 momentin 1 kohdan mukaan metsästysrikkomus, ei metsästysrikos. Metsästäjä kuitenkin sai tuomion törkeästä metsästysrikoksesta.

Korkein oikeus totesi: ”A on siten rikoslain 48 a luvun 1 §:n 1 kohdan vastaisesti tahallaan metsästänyt käyttäen metsästyslaissa kiellettyä pyyntimenetelmää. Karhun tappaminen kiellettyä pyyntimenetelmää käyttäen täyttää mainitun luvun 1 a §:n 5 kohdan mukaisen metsästysrikoksen ankaroittamisperusteen.

Karhun metsästyksessä on kuitenkin käytetty kiellettyä pyyntimenetelmää. Vaikka A ei ole itse ampunut karhua, hän on jo karhua jäljittäessään ryhtynyt metsästyslaissa tarkoitetulla tavalla metsästämään ja hänen toimintansa on ollut metsästyksen alullepanijana ja kielletyn pyyntimenetelmän hyödyntäjänä keskeinen. Ottaen lisäksi huomioon hänen menettelynsä moitittavuus, tekoa on pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä”.

Metsästysrikoksen yksi keskeinen tunnusmerkki on luvanvaraisen eläimen metsästäminen ilman vaadittavaa lupaa. Törkeäksi metsästysrikos muuttuu myös silloin, kun luvattoman metsästyksen kohteena on suurpeto, metsäpeura tai saukko.

Metsästäjä tuomittiin törkeästä metsästysrikoksesta kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja lähes viiden vuoden metsästyskieltoon. Merkille pantavaa tapauksessa oli myös se, että tuomion sai metsästyksen aluille panija eikä ampuja tai metsästyksenjohtaja.

Hirvieläimille tarkoitetut nuolukivet

Monin paikoin maastosta löytyy nuolukiviä, jotka tarjoavat hirvieläimille tärkeitä hivenaineita. Kohteisiin asennettujen lähettävien riistakameroiden avulla saadaan reaaliaikaista tietoa nuolukivillä vierailevista eläimistä ja samalla on havaittu karhujen vierailevan nuolukivillä ahkerasti.

KKO:n ennakkopäätöksestä voidaan päätellä, että mikäli karhunmetsästys aloitetaan hirveä varten perustetulta nuolukiveltä ja metsästäjä on tietoinen asiasta, syyllistyy hän törkeään metsästysrikokseen.

Laillista karhujahtia

Laillinen karhunmetsästys perustuu vapaasti liikkuvan karhun jäljittämiseen riittävän kaukana ravintohoukuttimista. Karhun jäljitys kannattaa aloittaa karhun luontaiselta ravintokohteelta tai luonnolliselta jäljeltä.

Laissa ei ole määritelty tarkkaa metrimääräistä suojaetäisyyttä ravintohoukuttimeen. Metsästäjän pitää pystyä osoittamaan, että karhun jäljitys on alkanut itsenäisesti ja riittävän erillään ravintohoukuttimen vaikutuspiiristä.

Varman päälle pelatessa metsästys ja jälkien etsiminen (koiralla liinaaminen) aloitetaan alueilta, joiden läheisyydessä ei sijaitse ravintohoukuttimia. Jälkiä voi etsiä esimerkiksi metsäteiltä, poluilta tai alueilta, jossa karhu on liikkunut luontaisesti.

Maastossa voi sijaita myös mehiläispesiä, joita ei ole perustettu karhun houkuttelua varten. Pesät eivät saisi sijaita kuitenkaan tarkoituksella sellaisessa paikoissa, jotka ovat omiaan houkuttelemaan karhuja kohteelle.

Viime vuosina viranomaisten tietoon on tullut viitteitä laittomista ravintohoukuttimista, joita on voitu hyödyntää karhunmetsästyksessä. Maastossa voi olla myös luonnollisesti tai muusta syystä kuolleita eläimiä, jotka luokitellaan haaskoiksi.

Jos maastossa sijaitsevasta ravintohoukuttimesta metsästäjällä ei ole tietoa, on pystyttävä näyttämään toteen, ettei ole ollut tietoinen siitä.

Kannattaa myös muistaa, ettei tietämättömyys poista vastuuta. Jokaisen on otettava asioista selvää, eikä lakien rikkomista voi oikeuttaa tietämättömyydellä. Lopullisen tulkinnan asiasta tekee aina kuitenkin riippumaton tuomioistuin.