Afrikkalaisen sikaruton torjunta tarvitsee metsästäjiä

ASF-torjunta ei onnistu ilman metsästäjiä. Juuri metsästäjät ovat toimittaneet näytteitä saalisvillisioista tutkittavaksi jo vuosien ajan. Nyt he ovat etsineet kuolleita villisikoja laajoilta alueilta, välittäneet havaintoja ja auttaneet muodostamaan tilannekuvaa tartuntavyöhykkeellä. Paikallistuntemus, maasto-osaaminen ja halu osallistua yhteiseen työhön ovat olleet korvaamattomia ja Ruokavirasto haluaakin kiittää kaikkia torjuntatoimiin osallistuneita metsästäjiä.

Herättää kysymyksiä ja turhautumistakin

Erityisesti metsästysrajoitukset sekä se, ettei villisikojen vähentämistä ole aloitettu heti täydellä teholla, ovat aiheuttaneet keskustelua. Eläinterveysviranomaisilla ja metsästäjillä voi joissain kohdin olla erilainen näkemys parhaista keinoista edetä, mutta tavoite on yhteinen: tartunnan hävittäminen mahdollisimman nopeasti, tehokkaasti ja turvallisesti. ASF:n hävittämiseksi tarvitaan sekä tietoa viruksesta ja taudin epidemiologiasta että tietoa villisioista ja riistanhoidosta Suomessa.

Miksei villisikakantaa voida yksinkertaisesti metsästää pois taudin esiintymisalueelta mahdollisimman nopeasti? Kysymys on perusteltu, mutta ASF:n torjunnassa tavoitteena ei ole vain vähentää villisikojen määrää tehokkaasti. Samanaikaisesti on estettävä tartunnan leviäminen uusille alueille. Jos villisikoja häiritään liikkeelle epidemian aktiivisessa vaiheessa, ne voivat siirtyessään kuljettaa tautia uusille alueille ja siten laajentaa rajoituksia ja haittaa monenlaiselle normaalille toiminnalle. Siksi torjuntatyö etenee vaiheittain ja perustuu tarkkaan suunnitteluun.

Ensi tutkitaan, sitten toimitaan

Alkuvaiheessa pyritään selvittämään mahdollisimman tarkasti tartunnan laajuus ja epidemian vaihe, kuinka kauan tautia on ollut alueella ja maassa. Tiedon saamiseksi maastosta etsitään kuolleita villisikoja ja pyritään löytämään sekä tautiin kuolleet että muista syistä kuolleet villisiat.

Kun tartunnan levinneisyydestä on riittävästi tietoa, voidaan siirtyä villisikakannan hallittuun vähentämiseen viranomaisten ohjauksessa. Käytännössä villisikojen ampuminen, loukuttaminen tai metsästäminen pyritään aina toteuttamaan kyseisellä alueella metsästysoikeuden haltijoiden tekemänä.

Kuinka kauan rajoitukset voivat kestää?

Vyöhykepäätösten purkaminen perustuu EU-lainsäädäntöön. Taudin hävitys, se ettei virus enää kierrä villisikakannassa, tulee pystyä osoittamaan luotettavasti. Se vaatii aikaa, seurantaa ja kielteisiä tutkimustuloksia.

Kokemukset muista Euroopan maista osoittavat ASF:n hävittämisen luonnonvaraisista villisioista olevan pitkäjänteistä työtä ja että se saattaa viedä vuosia. Suomen vahvuutena on villisikakannan maltillinen koko ja jo vuosia jatkunut metsästäjien ja eläinterveysviranomaisten yhteistyö.

Muualla Suomessa metsästys on toivottavaa

On tärkeää muistaa, ettei Kaakkois-Suomesta löydetty ASF estä villisian metsästystä muualla Suomessa. Alueilla, joilla tautia ei ole todettu eikä rajoituksia ole asetettu, villisian metsästys on erittäin toivottavaa, tärkeä osa ennakointia ja tautiriskin hallintaa. Villisikakannan pitäminen maltillisena vähentää mahdollisuuksia taudin leviämiseen, jos virus pääsisi uusille alueille.

Metsästäjien roolia ei voi liiaksi korostaa

ASF:n torjunta onnistuu vain metsästäjien, maanomistajien, eläinlääkärien, sikatilojen ja eläinterveysviranomaisten yhteistyöllä. Metsästäjillä on tässä työssä erityinen merkitys, sillä he tuntevat alueensa ja sen villisiat, ja havaitsevat usein ensimmäisinä poikkeamat normaalista.

Vaikka torjuntatoimet voivat tuntua hitailta ja rajoitukset raskailta, tavoite on yhteinen: ASF:n hävittäminen Suomesta sekä suomalaisen sikatalouden, riistanhoidon ja metsästyksen tulevaisuuden turvaaminen.

Tähän asti tehty työ on osoittanut, että yhteistyöllä voidaan saavuttaa tuloksia, joihin kukaan ei pystyisi yksin.

Kirjoittaja on erityisasiantuntija Ruokaviraston Eläinten terveyden ja lääkitsemisen yksikössä.