Karhunmetsästyksen tulevaisuus – poikkeusluvista kiintiöihin

Tänä syksynä poronhoitoalueella metsästettiin alueellisen kiintiön puitteissa ja muualla Suomessa Suomen riistakeskuksen myöntämillä poikkeusluvilla.

Seuraavaa kautta varten valtioneuvosto on hyväksynyt asetusmuutoksen, joka mahdollistaisi alueellisen kiintiömetsästyksen koko maahan. Suomalainen karhunmetsästys onkin tienhaarassa. Ei ole kysymys kaatomääristä tai alueista, vaan nyt on avattava laajempi keskustelu siitä, miten yhteiskunta suhtautuu suurpetoihin. Karhu on vahva osa suomalaista luontoa, mutta yhtä vahvasti se on osa suomalaisen maaseudun arkea.

Poikkeusluvilla on ollut vahvuutensa ja heikkoutensa. Ne mahdollistivat kannanhoidollisen metsästyksen alueilla, joilla karhut olivat aiheuttaneet vahinkoja. Poikkeuslupia ei kuitenkaan voitu myöntää pelkästään vahinkojen estämistarkoituksessa. 

Poikkeusluvat ovat hallinnollisia päätöksiä, joista voi valittaa. Karhukannan hallinta ei voi perustua siihen, kuka ehtii jättää valituksen ensimmäisenä. Ongelma eivät ole hallinto-oikeuksien päätökset itsessään, vaan järjestelmä, joka antaa yksittäisille valituksille kohtuuttoman suuren vallan täytäntöönpanokieltoineen. Niin kauan, kun karhu on luontodirektiivin liitteessä IV, poikkeusluvat ovat juridisesti haavoittuvia.

Suomi tarvitsee järjestelmän, joka toimii sekä oikeudessa että metsässä. Kasvavan karhukannan tilanteessa poikkeusluvat eivät varmuudella toimi.

Alueellinen kiintiömetsästys on monella tapaa selkeämpi järjestelmä. Kiintiöt määritellään tieteellisen kannanarvioinnin pohjalta, se on läpinäkyvä ja selkeästi perusteltavissa. Tämä helpottaisi myös riistahallinnon työtä, koska jokainen poikkeuslupa joudutaan harkitsemaan erikseen. 

Kiintiömetsästyksestä huolimatta meidän on aloitettava keskustelu EU:n luontodirektiivin muuttamisesta myös karhun ja ilveksen osalta. Liitesiirto ei tapahdu itsestään. Se vaatii vahvaa EU-tason poliittista tahtoa sekä yhteistyötä riistahallinnon ja tutkijoiden välillä