Peurajahdin vieraille ja isännille

Minkälainen on hyvä vierasjahti? Entä hyvä jahtivieras? Kokosimme vinkkejä sekä vierasjahteja järjestäville että jahtivieraille.

Teksti ja kuvat Antti Saarenmaa

Julkaistu8.3.2022

Valkohäntäpeurakannan kasvaessa myös vieras- ja vaihtojahdit ovat lisääntyneet monella alueella. Kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen on erinomainen asia.

Vierasjahdit auttavat runsaan peurakannan seuroja sekä pääsemään tavoitteisiinsa että joissain tapauksissa myös tarjoavat mahdollisuuksia pienimuotoiseen varanhankintaan ja verkostoitumiseen. Vierasjahdin jouheva kulku ei kuitenkaan aina tarkoita pelkästään aamuista käskynjakoa, vaan vaatii ennakointia, joustavuutta ja tuntosarvia sekä isänniltä että vierailta.

Mikä on vierasjahti?

Alkuun on hyvä haarukoida vierasjahdin määritelmää. Vieraita kun voidaan kutsua metsästämään sekä vieraina, vaihtojahtiin tai osittain jopa asiakkaina – täysin kaupallistetut jahdit lienee syytä laskea pois tästä haarukasta, niissä asetelman ollessa jo kaupallisen luonteen puolesta usein hyvin selkeä.

Kaikkia vierasjahteja yhdistää asetelma, jossa isännöivän seuran edustajat toimivat jahti-isäntinä ja vieraat tulevat osittain tai kokonaan katettuun pöytään kutsuttuina.

Kuten missä tahansa vierailussa, isäntäväki tarjoaa vierailleen vähintään peruspuitteet – vertauskuvallisesti penkin istuttavaksi ja kahvit pöytään. Onko kolmas santsikierros liikaa ja jätetäänkö käytetyt kahvikupit pöytään vai viedäänkö ne suoraan pesukoneeseen, vaatiikin jo sosiaalista silmää ja kokemusta vieraalta ja kommunikointia isännältä.

Metsästyksen kontekstissa vieraan liikkumavara ja velvoitteet voivat vaihdella samaan tapaan riippuen sekä vierailevan seuran käytännöistä että metsästäjän ja isännöivän seuran välisistä suhteista. Sopivien toimintatapojen viestiminen on tärkeää.

 

Hyvä etukäteissuunnittelu on tärkeää sujuvan jahdin varmistamiseksi.

Esivalmistelut ja varautuminen yllätyksiin

Metsästyspäivä voi olla pitkä ja tarjoaa, ainakin toivottavasti, vaihtelevia tilanteita. Jahti aloitetaan tyypillisesti melko aikaisin, ja pelkästään aamuisessa järjestäytymisessä on usein urakkaa. Isäntänä toimivan onkin järkevää valmistautua päivän agendaan jo edellisenä iltana pohtimalla etukäteen mahdolliset ajosuunnat, passiketjujen sijainnit ja jahtipäivän aikana käytetyt kokoontumispaikat.

Mikäli järjestäjällä riittää resursseja, on hyvä pitää varalla muutama metsästäjä selvittämään mahdollisia jäljestystilanteita ja avittamaan vaikkapa ruhojen siirtämisessä. Järjestävän isännän on hyvä keskittyä itse jahdin edistämiseen ja joskus moneen paikkaan samanaikainen ehtiminen on mahdotonta ja voi kostautua esimerkiksi turhana odotteluna.

Vierasjahti ei ole pelkästään metsästyksen organisointia

Vierasjahdin järjestäminen sisältää konkreettisen jahdin järjestämisen lisäksi vieraat huomioivan isännöinnin. Kuten kuka tahansa meistä uusissa tilanteissa, jahtivieraatkin pursuavat kysymyksiä: Mitä jahtipäivän aikana on suunniteltu tapahtuvan? Miten kaadolla toimitaan? Kuka suolistaa ja nylkee saaliin? Hyvä tietoisku on aina paikallaan käskynjaon yhteydessä, ja sen sisällössä on hyvä pyrkiä vastaamaan mahdollisimman moneen käytäntöjä koskevaan kysymykseen. Hyvin informoidut vieraat kokevat olonsa varmemmaksi ja toimivat suuremmalla todennäköisyydellä kuten heidän toivotaan toimivan.

 

Käskynjaon yhteydessä on hyvä antaa kattava tietoisku seurueen metsästyskäytännöistä.

Missä minä olen?

Vieraat on hyvä huomioida myös jahdin aikana radioliikenteessä ja muussa viestinnässä. Ulkopuoliset eivät tunne maastoa, jolloin sijainneista kerrottaessa kannattaa välttää paikallisille tuttuja ilmaisuja kuten “se iso kivi” tai “Kekkosen suora”. Jos nimeä ei näy kartalla, vieras ei sitä löydä. Usein myöskään tutkapantojen numerot tai koirien nimet eivät ole kaikkien tiedossa. On siis hyvä tapa kertoa jatkuvasti lyhyitä tietoiskuja jahdin kulusta ja avittaa vierasta pysymään tilanteen tasalla.

Odottavan aika on pitkä

Jahtipäivä kannattaa tauottaa järkevästi ja ottaa ajojen järjestämisessä huomioon myös passittajien yhtäjaksoinen odotusaika. Koiran ollessa metsässä haussa, metsästys on käynnissä ja odottaminen sen tyypillinen elementti. Tuntikausia samoilla jalansijoilla kestävä jahti on kuitenkin helposti puuduttavaa, varsinkin ilman toiveita tapahtumista. Hyvän jahtikokemuksen varmistamiseksi vieraat huomioiva jahti-isäntä pitää huolen jouhevasta organisoinnista ja minimoi ylimääräiset odotusajat ja turhan seisoskelun.

Joskus ikimuistoiset jahtikokemukset eivät vaadi riistatilanteita. Maittava ruoka ja taitava isännöinti voivat luoda päivästä elämyksen.

Metsästysvieraille

Jos olet päässyt vieraaksi, olet onnellisessa asemassa. Lähtökohtaisesti vieras saa nauttia kirsikoista kakun päällä ja tulee aina huomioiduksi.

Muista kuitenkin, että vieras on eri asia kuin maksava asiakas, vaikka joissakin tapauksissa jahti- ja kaatomaksut kuuluvatkin kuvioon. Et siis voi vaatia.

On hyvä kysyä etukäteen mitä sinulta odotetaan ja miten toimia tietyissä tilanteissa. Joskus jahti-isäntä arvostaa vieraan omatoimisuutta, joskus jahti-isäntä toivoo vieraidensa pysyttelevän puhtaasti vieraan roolissa. Hyvä vieras kuuntelee isäntäänsä tarkalla korvalla ja osaa arvostaa isännöivän seuran vaivannäköä.

Hyvänä vieraana toimiminen on taito

  • Vierasjahdin järjestäminen työllistää aina, muista kiittää ja huomioida isäntäsi.
  • Jos voit auttaa, auta.
  • Oma-aloitteisuus on usein hyvä, mutta muista pysyä kohtuudessa ja tarkista isännältäsi ennen kuin toimit.
  • Älä ota riskejä, joita et haluaisi otettavan omilla maillasi.
  • On enemmän kuin paikallaan pyytää tarkennusta, jos käskynjaossa jotain jää kertomatta tai epäselväksi.