Ruoka

Metsäkaurismakkara ja risonimuhennos

Teksti Michael Björklund  Kuva Linus Lindholm

Julkaistu6.9.2024

Makkaroiden täyttäminen ei ole kovin vaikeaa. Yksi temppu on käyttää nitriittisuolaa. Sen lisäksi, että nitriittisuola pitää massan kasassa, se antaa valmiille makkaralle ruokahalua lisäävän värin. Varmista, että massa on riittävän löysää. Näin massa on helpompi täyttää suoleen, ja lopputulos on paljon mehukkaampi.

 

4 annosta

1,5 kg metsäkauriinlihaa

1,5 kg kylkisilavaa

35 g nitriittisuolaa

0,25 dl timjamia

0,25 dl rosmariinia

0,5 valkosipuli

5 keltasipulia

1,5 punaista chiliä

n. 3,5 dl vettä

Mustapippuria

Lampaansuolta

Paistinarua

 

Leikkaa metsäkauriinliha ja kylkisilava paloiksi ja jauha palat lihamyllyn 2–5-millisen reikälevyn avulla. Huolehdi, että liha pysyy kylmänä jauhamisen aikana. Lisää suola. Anna jauhelihan tekeytyä jääkaapissa vähintään vuorokausi ennen makkaran valmistamista.

Lisää pippuri seokseen. Hämmennä, kunnes seos alkaa tuntua tukevahkolta.

Hienonna yrtit, valkosipuli, sipulit ja chili, lisää ne täytteeseen. Sekoita kunnolla. Kaada lopuksi joukkoon vesi ja sekoita, kunnes koostumus tuntuu sopivalta.

Lisää täyte suoleen. Solmi makkarat tiukasti paistinarulla sopivan kokoisiksi. Keitä makkarat. Paista tai grillaa makkarat ennen tarjoilua. Tarjoile risonimuhennoksen kanssa.

 


Risonimuhennos

Italialaiset ovat käyttäneet ruoanlaitossa jyvänmuotoista pastaa riisin korvatakseen. Haudutettu risoni muistuttaa tästä syystä nopeasti valmistuvaa risottoa.

 

1 keltasipuli

1 rkl voita

8 dl kasvislientä tai riistalientä

3 dl risonipastaa

3 dl kermaa

1 dl juustoraastetta

Suolaa ja pippuria

 

Hienonna sipuli ja kuullota se kattilassa voinokareessa. Kaada joukkoon liemi ja anna seoksen kiehahtaa. Lisää risonipasta. Anna kiehua noin viisi minuuttia.

Sekoita, ja kaada joukkoon kerma. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna kypsyä, kunnes koostumus on täydellisen kermainen. Sekoita joukkoon juustoraaste.

Lisää samasta aiheesta