Valkohäntäpeuran kiima-aika

Suomalaiset metsästäjät tietävät valkohäntäpeuran kiimasta varsin vähän ja osaavat sitä harvemmin hyödyntää. Se on metsästyksellisesti kauden ylivoimaisesti antoisinta aikaa, kunhan keskitytään ruokintapaikkojen sijaan peuran luontaisiin elinalueisiin. Peurojen liikehdintä valoisaan aikaan on aktiivista ja kyttäysmetsästys on tuloksellista iltojen lisäksi aamuisin.

Testosteronin turvottama peurapukki on myös ylväs näky. Jos onni potkaisee, saattaa jopa päästä todistamaan kahden pukin raivokasta mittelöä.

Vasan syntymä määrittää ajankohdan

Valkohäntäpeuran kiiman ajankohdasta on monia uskomuksia. ”Ei kiima ole alkanut vielä, keli on liian lämmin”, ”ei näy peuraa aktiivisesti valoisalla, ei ole kiima vielä alkanut”, ”kiima-aika alkaa vasta kun on kunnolla yöpakkasia” ovat poimintoja valkohäntäpeuran metsästykseen liittyvistä somekeskusteluista.

On syytä korostaa, että valkohäntäpeuran kiima on joka vuosi samaan aikaan. Se ei ole riippuvainen vallitsevasta säästä, eikä varsinkaan kuun kierrosta. Vuodet ovat erilaisia, mutta luonnossamme toistuu yksi vakio vuodesta toiseen. Se on päivän pituus eli päivänvalon määrän muutos.

Valkohäntäpeuran kiiman ajankohta määräytyy niin, että vasat syntyisivät mahdollisimman optimaaliseen aikaan ja selviäisivät. Jos vasat syntyvät liian aikaisin, ei kevät ole edennyt tarpeeksi ja vasojen kuolleisuus heti syntyessä kasvaa huomattavasti. Jos ne syntyvät liian myöhään, ne eivät ehdi keräämään tarpeeksi massaa ja vararavintoa selvitäkseen tulevasta talvesta.

Suomessa ihanteellisin ajankohta osuu touko-kesäkuun vaihteeseen. Kun siitä lasketaan taaksepäin peuranaaraan kantoaika, noin 200 päivää, saadaan selville kiimahuippu. Se osuu vuodesta toiseen marraskuun puolivälin tietämille.

Koska kaikki naaraat eivät tietenkään tule kiimaan samana päivänä, tarkkaa päivämäärää on mahdoton sanoa. Kiimahuippu, jolloin suurin osa astumisista tapahtuu, on kuitenkin reilun viikon mittainen. Kiiman ajankohta on sitä tarkempi mitä pohjoisempaan mennään.

Naaraiden paritteluvalmius lähtee aivoista

Päivän lyheneminen eli valonmäärän väheneminen laukaisee peuranaaraan aivolisäkkeessä ja hypotalamuksessa sekä munasarjoissa hormonien tuotannon sarjan, joka lopulta saattaa naaraan paritteluvalmiuteen. Naaras ei ovuloi, eikä esitä mitään merkkejä kiimasta, ennen kuin kehon luteinisoivan hormonin, estrogeenin ja progesteronin tasot ovat oikeat. Kun tämä tapahtuu, on naaras valmiina parittelemaan hyvin lyhyen, noin 2–3 vuorokauden, ajan.

Pukit ovat käytännössä valmiita parittelemaan heti kelottuaan nahat sarvistaan. Niiden sietokyky toisia pukkeja kohtaan alkaa pikkuhiljaa vähenemään ja kesällä yleisesti nähdyt ”poikamiesporukat” alkavat hajota.

Epätoivo parittelusta kasvaa pitkin syksyä ja jatkuvasti kasvavien testosteronitasojen vaikutukset näkyvät käyttäytymisessä. Turhautumista puretaan monin keinoin, kuten hankaamalla sarvia kasvillisuuteen, kuopimalla maata ja lopulta pukkien keskinäisellä tappelulla. Vasta marraskuun puolenvälin tienoilla ne pääsevät astumaan naaraita. Pukkien kyvykkyys astua jatkuu, kunnes ne kevättalvella pudottavat sarvensa.

Pukkien liikkuminen lisääntyy kiima-aikana

Toisin kuin metsäkauriit, valkohäntäpeurat eivät ole reviiritietoisia eläimiä. Peuralla ei siis ole omaa valvottavaa reviiriä, jolta se aktiivisesti yrittäisi häätää ”tunkeilijoita” pois. Peuroilla on elinalueet, joiden sisäpuolella ne pääsääntöisesti elävät. Pukeilla elinalueet ovat laajempia kuin metsäkauriilla, ja hyvin usein ne ovat päällekkäin toisten pukkien elinalueiden kanssa.

Pohjois-Amerikassa on seurattu valkohäntäpeurojen liikehdintää GPS-pantojen avulla, ja seurannan perusteella yksilökohtaiset erot liikkeissä ovat merkittäviä. Mississipin yliopisto pannoitti hankkeessaan 92 pukkia, joista 45 liikkui kiima-aikana reilusti tavanomaisen elinalueensa ulkopuolella ja loput pysyttelivät hyvin lähellä normaalia elinaluettaan.

Toiset pukit siis elävät tiukasti oman elinalueensa sisällä, kun taas toiset liikkuvat pitkiäkin matkoja. Eräs pukki jopa ui joka vuosi Mississippi-joen toiselle puolen ja takaisin, jolloin uintimatkaa kertyi noin 1,6 kilometriä suuntaansa. Pukkien liikehdintää tapahtui läpi vuoden, mutta liikkeen määrä kasvoi kiima-aikana.

Huomion arvoista on, että tutkimuspukkien liikkuminen toisti pitkälti samaa kaavaa vuodesta toiseen. Jos omalla metsästysalueellasi on kiima-aikana vieraillut pukkeja, jotka eivät siellä muuten metsästyskaudella näyttäydy, on hyvin mahdollista, että ne tulevat seuraavana vuonna tekemään saman visiitin kutakuinkin samoihin aikoihin.

Lisäksi valoisan ajan liikkuminen lisääntyi kiima-aikana, etenkin aamun valoisina tunteina.

Metsästyksellisesti paras ajankohta on pari viikkoa ennen kiimahuippua

Paritteluun valmis peuranaaras on sopivan pukin kanssa tiukasti metsän suojissa keskittyen itse tapahtumaan. Liike on tällöin vähäistä. Siksi kiimahuipun aikana voi tuntua siltä, että varsinkin aikuiset peurat ovat hukassa ja pelloilla näkyy yleisesti ”yksinäisiä” vasoja.

Pukkijahdin kannalta metsästyksellisesti paras ajankohta sijoittuukin kiimahuippua edeltävään parin viikon jaksoon, jota kutsutaan esikiimaksi. Ylivoimaisesti tärkeintä jahdin suunnittelussa on metsästää alueella, jossa on runsaasti naaraita. Loka-marraskuun taitteessa pukit alkavat päivisin kiertelemään aktiivisesti naaraiden makuualueita tarkistaakseen, josko ensimmäiset naaraat olisivat jo tulleet kiimaan. Testosteronitasojen ollessa huipussaan pukkien käyttäytyminen muuttuu huolimattomaksi ja suorastaan epätoivoiseksi ja siksi niitä voi nähdä vaeltelemassa pitkin päivää.

Makuualueita tarkistaessaan pukit käyttävät paljon hajuaistiaan ja kiertävät alueet usein alatuulen puolelta haistellakseen, josko ilmassa olisi jo naaraiden tuottamaa paritteluvalmiudesta kertovaa feromonia. Siksi pukit kulkevat tähän aikaan vuodesta useammin paljon käytettyjen metsäpolkujen poikki kuin niitä pitkin.

Kun paritteluvalmiin naaraan etsintä on epätoivoisesti käynnissä, ovat pukit myös herkimmillään erilaisille ärsykkeille. Esimerkiksi peurapilli naaraan kiimaäänellä soitettuna saattaa tuoda lemmenkipeän kruunupään ampumahollille. Myös sarvien kalistelu saattaa tuoda aggressiivisen pukin häätämään mahdolliset kilpakosijat pois kulmilta, etenkin jos yksittäisiä naaraita on alueella lähellä kiimaa.

Marraskuun alun aamut lähellä makuualueita ovat erityisen hyviä paikkoja harrastaa pukin houkuttelua. Naaraiden käytös ennen kiimaa ei kuitenkaan merkittävästi muutu, joten iltajahdit kannattaa ehdottomasti painottaa ruokailualueille. Sielläkin houkuttelua kannattaa käyttää. Se voi olla ratkaiseva tekijä, joka tuo epätoivoisen pukin näkösälle hyvällä valolla.Peurakaaveen yhdistäminen sarvien kalisteluun taikka peurapilliin antaa mielenkiintoisen lisän houkutteluun ja saattaa olla laajoilla peltoaukeilla se ratkaiseva tekijä, joka tuo tavoitepeuran ampumahollille.

Peurakannan sukupuolijakauma on keskeinen

Kun naaras on löytänyt parittelukumppanin ja parittelu on onnistunut, on sen osalta kiima-aika ohi ja se siirtyy takaisin normaaliin rytmiinsä. Pukki sen sijaan etsii seuraavaa naarasta astuttavaksi. Pukeille kiima-aika ei siis suinkaan ole sprintti, vaan pikemminkin maraton.

Jos peuranaaraalle ei löydy kumppania tai parittelu ei onnistu, tulee naaras uudelleen kiimaan noin 28 vuorokauden kuluttua. Jos parittelu ei silloinkaan onnistu, siirtyy se taas 28 päivällä eteenpäin. Kierto jatkuu käytännössä niin kauan, että naaras tiinehtyy. Mahdolliset vasat syntyvät tällöin vähintään kuukautta myöhemmin eli kesä-heinäkuun taitteessa.

Syksyllä nähtävät poikkeuksellisen pienet vasat ovat lähes poikkeuksetta myöhään syntyneitä. Pieni koko ei siis johdu orpoudesta tai esimerkiksi kehityshäiriöstä. Jos poikkeavan pieniä vasoja esiintyy omalla metsästysalueella runsaasti, on syynä pukkipula. Siihen metsästysseuran tulisi reagoida kaatosuhteilla.

Metsästäjien kuulee usein sanovan valikoivan metsästyksen olevan vain trofeiden kasvatusta varten, mutta siinä he eivät voisi olla enempää väärässä. Valikoivalla metsästyksellä pyritään varmistamaan kannan oikea rakenne, jotta siinä olisi riittävä edustus paritteluikäisiä pukkeja suhteessa naaraisiin.

Kun riittävä määrä pukkeja saavuttaa täysikasvuisuuden, on sillä tietysti vaikutusta trofeita arvostavien metsästäjien harrastukseen. Mutta sillä on myös suora yhteys tulevan syksyn vasojen ruhopainoon. Jos kanta voi hyvin, ja kiima sen ansiosta toimii oikein, voivat myös metsästäjien pakastimet hyvin.

Valikoiva metsästys on erittäin tärkeä kannanhoidollinen toimenpide, josta lopulta kaikki hyötyvät. Oli sitten ensisijaisena tavoitteena maittava riistaliha tai trofee.