Nuorten toimitus

Luonnossa olemisen hyödyt

Metsässä rämpimisestä on paljon hyötyä niin metsästystä kuin muutakin elämää ajatellen.

Teksti ja kuva Mika Linna

Julkaistu7.3.2023

Metsässä oppii paljon eläinten tavoista ja kulkureiteistä. Lisäksi kunto kehittyy ja maaston tuntemus kasvaa seuraavaa jahtia ajatellen. Metsä rauhoittaa ja tuo mukavaa vastapainoa arjen kiireelle.

Suosittelen kaikille ajan viettämistä metsässä, harrasti metsästystä tai ei. Kannattaa aloittaa harrastus, joka vie metsään, kuten lintujen bongaus, vaeltaminen tai valokuvaus. 

Luontovalokuvaamisen harrastaminen

Itselle valokuvaus on ollut eniten metsään vievä harrastus, sillä alle 15-vuotias ei saa vielä kulkea haulikon kanssa yksin. Valokuvaus on myös palkitsevaa. Välillä kohdalle sattuu täys-osumia, kuten toissa keväänä ikuistamani kauris.

Kävimme kaverin kanssa tarkistamassa läheisen pellon kauriiden varalta. Pellon laidasta huomasimme kolme kaurista syömässä pellon toisessa päässä. Kiersimme toista reittiä kauriiden taakse ja kävelimme pellon laitaa lähemmäksi aina, kun kauriilla oli pää alhaalla. Lopulta noin sadan metrin päässä pysähdyimme odottamaan. Pikkuhiljaa kaurispukki käveli lähemmäs ruoan perässä ja oli lopulta enää parinkymmenen metrin päässä. Sain napattua pari kuvaa hienosti näyttäytyvästä eläimestä ennen kuin se loikki metsään.

Tällaisten tilanteiden takia tykkään valokuvaamisesta. Kun jokin harrastus antaa syyn mennä metsään, näkee ja kuulee monenlaista. 

Valokuvauksen yhtymäkohdat metsästykseen

Valokuvaus on tekniikaltaan ehkä muista eräilymuodoista kaikkein lähimpänä metsästystä. Pyritään pääsemään tarpeeksi lähelle eläintä. joko kyttäämällä tai hiippailemalla, jotta saadaan hyvä otos. Olen myös hirvenmetsästyskauden ulkopuolella koiria haukuttaessa yrittänyt päästä haukulle kameran kanssa. Taktiikat ovat siis monesti samanlaisia.

Lisää samasta aiheesta