Turvallisuus ensin

Läähätän ja läkähdyn

Korkeat lämpötilat on tärkeä huomioida metsästyskoiria treenatessa ja alkukauden jahdeissa.

Teksti Henri Mutanen

Julkaistu30.6.2023

Kesällä ja jahtikauden alussa lämpötila on yksi keskeisimmistä koiran turvallisuuteen vaikuttavista tekijöistä. Koira ei pysty säätelemään lämpötilaansa yhtä tehokkaasti kuin ihminen. Turkki eristää lämpöä ja koira pystyy viilentämään itseään ainoastaan läähättämällä. Kehon ylikuumenemisesta johtuva lämpöhalvaus on koiralle hengenvaarallinen tila.

Peruskuntoa läpi lepokauden

Moni metsästyskoira jää jahtikauden päätyttyä hyväksi toviksi pötköttelemään sohvalle tai koppiin. Huippu-urheilijankin kunto rapistuu makoillessa. Peruskunnon kohentamiseen havahdutaan loppukesästä, jolloin lämpötila huitelee usein hellelukemissa. Huonontunut kunto ja korkea lämpötila voivat aiheuttaa koiralle terveysriskin tai koitua kohtalokkaaksi.

Jahtikaverin kunnosta kannattaa huolehtia siis läpi lepokauden ja hyödyntää viileämmät kelit, jolloin hellepäivinä voi loikoilla varjossa. Koira kannattaa totuttaa pennusta asti veteen, jolloin peruskuntoa voidaan harjoittaa myös uittamalla.

Alkukaudesta kuumottaa

Metsästyskauden alussa kuumotusta voi aiheuttaa alkuinnostuksen lisäksi korkea lämpötila. Kuumalla kelillä liian pitkäkestoinen työskentely voi aiheuttaa koiralle kohtuutonta rasitusta varsinkin, kun alkukaudesta kuntohuippu on vielä edessäpäin. 

Innokas koira voi työskennellä yli rajojensa, joten alkukaudesta vaaditaan hihnan pitäjältä malttia. Pidetään tilanteet kohtuullisen pituisina ja kelin lämmetessä kytketään koira, vaikka riistatilanne olisi päällä ja omistajan pyyntiveri kuohahtelisi.

Koiraa ei tule jättää jahdin jälkeen lepäilemään autoon pitkäksi aikaa. Alkusyksyn aurinko voi lämmittää auton vaarallisen kuumaksi. 

Alkusyksyinen metsä voi olla kuiva, eikä koiran tule välttämättä juotua maastossa riistan hajujen kiihdyttämänä. Varaa siis koiralle riittävästi juomista mukaan metsästysreissuille ja tarjoa sitä säännöllisesti. Jotkut koirat ovat huonoja juomaan, joten juomavettä voi tarvittaessa maustaa pienellä määrällä ruokaa tai koirille tarkoitetuilla lisäravinteilla. 

Lisää samasta aiheesta