Nuorten toimitus

Koirametsästys saarella

Mikä onkaan ihanampi ääni kuin koiran ajo? Kokenut koira osaa ohjata riistan jopa metsästäjän luokse, mikä helpottaa metsästystä. Nuori koira taas tarvitsee vielä harjoittelua ja joskus ohjausta, mutta se on työn arvoista.

Teksti ja kuvat Elisabeth Mattson

Julkaistu3.9.2021

Ennen koira päästämistä vapaaksi saarelle on hyvä tietää etukäteen, miltä ympäristö näyttää. Onko siinä kapeita kohtia, joihin voisi mennä kyttäämään tai kallioita, joita eläimet yleensä käyttävät? Kun tietää, millaista luontoa saarelta löytyy, on helpompaa arvioida halutun riistaeläimen sijaintia.

Esimerkiksi jänikset viihtyvät pienien, tuuheiden katajapensaiden tai kuusien alla, eivätkä ne mielellään mene avoimelle alueelle merikotkien takia. Saaressakin metsästettäessä avainasemassa on niin oman koiran kuin riistan ajattelutavan tunteminen.

Alueen rajoittuneisuuden vuoksi saarella koiran kiinniottaminen on suhteellisen helppoa, ellei se lähde uimaan. Oivallisia kohtia ottaa koira kiinni ovat sellaiset saaren kapeat kohdat, joita ei voi kiertää.

Mielenkiintoinen syksy tulossa

Olen metsästänyt koko ikäni koiran kanssa erikokoisilla ja -muotoisilla saarilla. Olen nähnyt yhden koiran koko elämän, pennusta loppuun saakka, ja nykyään nuoren koiran treenaaminen on näyttänyt, miten eri koirat ajattelevat ja toimivat.

   Suomenajokoiramme Lady oli todella rauhallinen kotona.Nuorena se oli kuitenkin metsästystilanteessa niin innoissaan, että hutiloi katajapensaiden tarkistamisessa. Vuosien kuluessa Lady oppi, että jänikset yleensä istuvat juuri siellä. Mitä vanhemmaksi se tuli, sen enemmän se viisastui. Jos saarella ei ollut jäniksiä, Lady tuli luokse ja odotti toiseen paikkaan lähtemistä.

   Viime vuonna syntynyt dreeverimme on täysin eri maata. Klinga on todella ylivilkas kotona, mutta harjoitellessamme verijäljitystä se keskittyy täysillä ja pitää ikäänsä nähden kuonon hyvin maassa.

Emme ole vielä kirjoitushetkellä päässeet metsästämään, mutta treenaamme tärkeitä taitoja, esimerkiksi verijälkien seuraamista ja noutoa vedestä. Tavoitteenamme on saada Klingasta monipuolinen metsästyskoira, joka ajaisi kaikkea kauriista jänikseen ja noutaisi vesilintuja merestä.

Viimeisintä ajatellen heittelimme aluksi keppejä veteen noudettaviksi. Nyt olemme siirtyneet vanhoihin telkänsiipiin, jotta koira saisi aistia sulkapeitteen ja telkän hajun. Klingan pitäisi vielä tajuta, että telkänsiiven voisi myös antaa meille takaisin, eikä syödä sitä metrin päästä rannasta…

Saaristossa metsästävän koiran on hyvä oppia varhain veneellä liikkumisen taidot, ettei se esimerkiksi pelkäisi venematkan aikana.