Nuorten toimitus

Kerhossa eräelämä tutuksi

Olen toiminut viimeiset kaksi vuotta ohjaajana Hämeenlinnan Seudun 4H-yhdistyksen järjestämässä eräkerhossa Tuuloksessa. Nyt joudun lopettamaan ohjaajan työt, joten on hyvä hetki miettiä, mitä kaikkea olemme ehtineet tekemään tänä aikana.

Teksti ja kuvat Karlo Ruotsalainen

Julkaistu29.6.2022

Kerhomme on toteutettu yhteistyössä Suomen Metsästäjäliiton kanssa. Kerhoon kuuluu noin kymmenen innokasta nuorta, jotka ovat kiinnostuneita eräilystä. Yleensä kerho on kokoontunut kerran viikossa puolitoista tuntia, mutta tarvittaessa olemme pitäneet pidempiä kertoja tai siirtäneet kerhokerran viikonlopulle. Pääasiallisia aiheita ovat olleet metsästys, kalastus ja luonnossa liikkuminen. Olemme tehneet yhteistyötä myös paikallisten metsästysseurojen, riistanhoitoyhdistysten ja kalastajien kanssa.

Kasa tekemiämme sorsaputkia valmiina lähtöön kohti Riihimäen Sammalistonsuota.

Metsästä ruokapöytään

Metsästystä kerhossa on hieman vaikea toteuttaa, mutta olemme silti päässeet kokeilemaan sorsajahtia, peuran kyttäämistä ja luolapyyntiä. Näistä päivistä kerholaiset pitivät erityisen paljon, sillä suurimmalle osalle ne olivat ensimmäisiä kertoja kyseisten jahtimuotojen parissa. Metsästykseen liittyy paljon muutakin kuin itse jahti ja näitä asioita me teimme eniten. Kävimme esimerkiksi harjoittelemassa haulikkoradalla, viemässä nuolukiviä ja teimme yhdessä Metsästäjäliiton kanssa sorsaputkia.

Teimme myös paljon riistaruokaa. Viime syksyn erikoisuutena oli peuran ruho, jonka saimme lahjoituksena. Paloittelimme sen porukalla ja hyödynsimme lihoja ruuanlaitossa pitkin vuotta sekä jatkojalostimme lihoja jopa makkaraksi asti.

Viime syksynä toteutimme metsästäjätutkintokoulutuksen ja viralliset kokeet paikallisen riistanhoitoyhdistyksen kanssa.

 

Viime talvena pääsimme mukaan luolajahtiin. Tylsää siellä ei tullut, sillä kaivettavaa riitti ja lapset olivatkin tässä innokkaasti apuna.

Kaloja narraamassa

En ole mikään kalastaja, joten varsinkin kalastuskerroilla tuli opittua itsekin paljon uutta. Kävimme useamman kerran pilkkimässä ja ongella, mutta pääsimme kokeilemaan myös tuulastusta ja talvista verkkokalastusta. Käytimme kalojakin ruuanlaitossa joitakin kertoja. Lisäksi teimme itse kalastusvälineitä, kuten pilkkejä ja onkia, joita sitten käytimme kalastuskerroilla.

Jokainen kerholainen sai tehdä itselleen oman pilkin ja kokeilla sitä käytännössä myöhemmillä kerroilla.

Jos metsään haluat mennä nyt

Kävimme usein metsäretkillä lähialueella sijaitsevissa kohteissa, kuten Evon retkeilyalueella ja muilla nuotiopaikoilla. Joskus paistoimme vain makkaraa ja kiertelimme metsässä. Joskus taas paistoimme lettuja, tikkupullaa, peuran ulkofilettä tai ihan mitä vain saatoimme keksiä.

Pelkän metsässä seikkailun lisäksi kävimme marjastamassa ja sienestämässä. Näillä retkillä makkaranpaiston lomassa leikimme perinteisiä leikkejä, kuten piilosta, joka oli yksi lasten lempileikeistä.

Uhka vai mahdollisuus?

Ohjaajana opin tietysti paljon uutta eräilystä, mutta sen lisäksi sain paljon arvokasta työkokemusta kerhotoiminnasta. Pidin työstä lasten parissa ja myös he pitivät ainakin yleensä kerhokerroista. Ennen tähän lähtemistä en olisi uskonut, että tulen näkemään näin paljon uutta, joten monipuolisuus yllätti positiivisesti.

Kannustankin muita innokkaita lähtemään mukaan lasten ja nuorten toimintaan, jotta tämän upean harrastuksen tulevaisuus on taattu.

Eräkerhot

Eräkerhoja on Suomessa jonkin verran. Osa on 4H-yhdistysten järjestämiä, mutta niiden lisäksi järjestäjänä voi toimia esimerkiksi metsästysseura tai nuorisoseura. Pitkin vuotta kokoontuvan kerhon lisäksi voi järjestää leirejä lapsille ja nuorille. Leirejä järjestetään yleensä kesälomien aikana.

Lisää samasta aiheesta