Tervetuloa metsästyksen pariin

Pääkirjoitus
Jari Varjo, Johtaja Suomen, riistakeskus
Julkaistu7.3.2023

Vuonna 2022 saimme joukkoomme yli 8 000 uutta metsästäjätutkinnon suorittanutta. Se on suurin määrä pitkään aikaan. Uusia metsästäjiä kouluttaneet ja tutkintoja järjestäneet onnistuivat erinomaisesti ja harrastuksemme kiinnostaa. Tällä tiellä on hyvä jatkaa! 

Riistanhoitomaksun maksaneita taas oli 1 500 edellistä vuotta vähemmän. Muutos on osin seurausta ulkomaalaisten metsästäjien vähentymisestä koronan vuoksi, mutta suurin syy laskuun on metsästäjien ikääntyminen. Kehityskulku on ollut ennustetavissa ja uusien metsästäjien mukaan saaminen on ainoa tapa turvata tulevaisuus. 

Meidän olisi osattava toimia niin, että tutkinnon suorittaneet pääsevät mukaan ja metsästyksestä muodostuu mahdollisuuksien mukaan elämänmittainen taival. Toisaalta on hyväksyttävä ihmisten pilkkovan aikaansa eri tavalla kuin menneinä vuosikymmeninä ja elämä saattaa kuljettaa pitkäksikin aikaa toisille urille. Tärkeintä on, että jokainen on elämäntilanteen salliessa tervetullut metsästyksen pariin.

Metsästäjien tarpeet ja kiinnostuksen kohteet vaihtelevat. Metsästysmahdollisuudet sijaitsevat voittopuolisesti siellä, missä väki vähenee. Maaseudun haja-asutusalueella käsiparit vähenevät huolestuttavasti, kun taas kaupungeissa ja niiden vaikutusalueilla tilanne on tulijoiden suhteen parempi. Haasteenamme on saada nämä kohtaamaan ja uudet metsästäjät kiinnostumaan metsästyksen lisäksi riistanhoidosta ja vapaaehtoistyöstä, joka muodostaa riistahallinnon perustan.

Paljon on kiinni asenteistamme. Uudet metsästäjät tuovat tuoreita ajattelutapoja ja uusia kiinnostuksenkohteita. Haasteena onkin osata, ja ennen kaikkea haluta, yhdistää nämä ajatukset vuosikymmenien perinteeseen. 

Haluan toivottaa kaikki uudet metsästäjät tervetulleeksi mielenkiintoisen ja monipuolisen harrastuksen piiriin!

Lisää samasta aiheesta

Pääkirjoitus

Haastavia hetkiä

11.1.2024
Pääkirjoitus

Huutelua äärilaidoilta

9.11.2023
Pääkirjoitus

Harkintaa ja vastuullisuutta 

5.9.2023