Kokemuksia metsästys­vuokrasopimusten tiimoilta

Kolumni
Tauno Partanen, puheenjohtaja, Suomen riistakeskus
Julkaistu29.6.2022

Edellisessä Metsästäjä-lehdessä oli hyvä artikkeli otsikolla ”Metsästysseura on maanomistajan yhteistyökumppani”. Olen hoitanut varsin pitkään kolmen yhteisön metsästysvuokrasopimusasioita, joten sain artikkelista kimmokkeen kertoa kokemuksiani.

Lähes 15 vuotta sitten olimme sopimassa suurehkon metsätilakokonaisuuden kaupoista. Kaupantekotilaisuudessa kysyin myyjältä syytä huomattavan metsäomaisuuden myymiseen. Hämmennys oli suuri myyjäpuolen ilmoittaessa keskeiseksi syyksi jatkuvan riitelyn siitä, kenelle metsänomistajan pitäisi vuokrata metsästysoikeus. Sama kiistely jatkui toki vielä kaupanteon jälkeenkin, mutta se loppui uuden omistajan ilmoitettua yhteisön taatusti tietävän parhaiten, kenelle se vuokraa metsästysoikeuden.

Parilla tilalla on ollut merkittävä majavavahinko. Toinen vuokraaja ilmoitti hyvissä ajoin majavayhdyskunnasta, joten ongelma saatiin hallintaan. Sen sijaan toisessa tapauksessa tuhoalue havaittiin vasta maanomistajan edustajan maastokäynnillä siitä huolimatta, että vuokraavan seuran metsästäjät olivat kevättalvella saaneet alueelta majavan saaliiksi.

Erään tilan vuokralainen oli siirtänyt metsästysoikeiden vastoin vuokrasopimuksen ehtoja kolmannelle osapuolelle. Sattuneesta syystä vuokrasopimus on nyt solmittu toisen metsästysseuran kanssa.

Erään vuokraajaseuran yksikään edustaja ei pystynyt kertomaan, kuka oli perustanut kyyhkyn ruokinta- ja metsästyspaikan tilalle.

Myönteisiäkin kokemuksia on toki tullut. Metsänuudistamisen kohdalla yhteistyö seurojen kanssa on toiminut varsin hyvin ja joidenkin tilojen kohdalla seurat ovat oma-aloitteisesti hoitaneet metsäteiden ja piennartasanteiden vesakon murskauksen. Yhteistyö ampumarata- ja kosteikkoasioissa on myös ollut esimerkillistä.

Yhteydenpito maanomistajan suuntaan on erittäin tärkeää – myös muulloin, kuin vuokrasopimusta uusittaessa. Maanomistaja kun on ehdottomasti metsästysseuran tärkein yhteistyökumppani.