Metsähallituksen Lea Uimonen pääsi toteamaan tilanteen maanantaina 11. toukokuuta. Tulokas vaikuttaa reippaalta, eikä emäkään hötkyile turhia.

Ensimmäinen villi metsäpeuranvasa syntyi Seitsemiseen

Toinen marraskuussa Seitsemisen kansallispuistoon vapautetuista vaatimista vasoi äitienpäiväviikonloppuna.

Kuva Lea Uimonen
Julkaistu15.5.2020

Kyseessä on eräs hankkeen merkkipaaluista. Tälle keväälle Seitsemiseen odotetaan syntyväksi toinenkin villi metsäpeuran vasa.

Vasaa osattiin odottaa vaatimen pyöristyneen ulkomuodon perusteella. Lisävahvistus vasonnan lähestymisestä saatiin viime viikon perjantaina, kun vaatimen satelliittipannan paikannukset näyttivät sen asettuneen aloilleen rauhalliseen paikkaan. Näköhavainto uudesta tulokkaasta saatiin maanantaina 11.5.

-Vasan syntymää osattiin odottaa näinä päivinä jo senkin takia, että kyseinen vaadin vasoi viime vuonna samaan aikaan, kertoo totutustarhan metsäpeurojen hoidosta vastaava Lea Uimonen Metsähallituksesta. Luonnossa ensimmäiset metsäpeuranvasat syntyvät toukokuun puolenvälin tienoilla.

Lauhanvuoressa vapaudessa syntyvää vasaa jouduttaneen odottamaan ensi vuoteen, mutta totutustarhoihin odotetaan tänä keväänä syntyvän kymmenkunta vasaa.

Yleisöllä on molemmille totutustarhoille vapaa pääsy, mutta retkeilijöiltä toivotaan malttia muutaman viikon ajan.

-Pikkuvasa-aika on häiriöherkkää, joten pyydämme poikkeuksellisesti välttämään liikkumista Seitsemisen tarhan tuntumassa toukokuussa, Uimonen vetoaa.

Palautusistutukset ovat osa vuonna 2016 alkanutta, EU-rahoitteista metsäpeuran kannanhoito- ja suojeluhanketta MetsäpeuraLIFE. Hanketta koordinoi Metsähallituksen Eräpalvelut.