Riistapäivät 2020
Valtakunnalliset Riistapäivät järjestettiin Turussa 14.–15.1.2020. Päivien teemana oli tällä kertaa Pohjoismainen yhteistyö.
Pohjoismainen ja ylipäätään kansainvälinen yhteistyö on riista-asioiden tulevaisuutta. Riistanisäkkäiden levinneisyysalue on useimmiten yhtä maata suurempi, monet riistalinnut tekevät vuotuisen muuttomatkansa ja vieraslajit uhkaavat levitä rajojen yli yhä uusille alueille. Kaikkien näiden tutkimuksessa, kantojen hoidossa ja vieraslajien torjunnassa ei yksi maa voi tehdä määräänsä enempää.
Ruotsin susikanta kaipaa kipeästi uutta verta
Norjan luontotutkimusinstituutin (NINA) vanhempi tutkija Øystein Flagstad avasi neljän suurpetomme tilannetta Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.
Kaikkien suurpetojen kannat ovat jossain määrin eristäytyneet toisistaan, mutta pahin tilanne on Ruotsin susilla. Keski-Ruotsissa oleva sikäläinen kanta on alkujaan viidestä sudesta ja sisäsiittoisuusaste on nykyään merkittävä. Flagstadin mukaan se on jo niin voimakasta, että sitä voisi verrata lähinnä lisääntymiseen itsensä kanssa. Syynä tilanteeseen ovat Suomen ja Ruotsin poronhoitoalueet, joiden läpi sudet eivät pääse vaeltamaan. Keski-Ruotsin susikanta ei näin ollen saa geenivaihtoa Suomen susista.
Naturvårdsverketin Jens Andersson sivusi aihetta myöhemmin kommenttipuheenvuorossaan pohjoismaisen susiyhteistyön etenemisestä. Hänen mukaansa Ruotsiin susikantaan tarvittaisiin vähintään yksi uusi lisääntyvä lisäyksilö viiden vuoden välein.
Riistapäivillä puhuttivat myös muun muassa SOTKA-hanke sekä vieraspedot.
Karhukannan tilanne on huomattavasti parempi
Ruotsissa ja Norjassa tehdään kattavaa suurpetotutkimusta, jonka ansiosta suurpetojen perimä tunnetaan hyvin. Flagstadin mukaan karhut liikkuvat maiden välillä riittävästi geneettisen monimuotoisuuden kannalta. Suomen karhukanta on vahvasti yhteydessä Venäjän karhukantaan ja saa muuttajia Skandinaviasta. Vastaavasti ”suomalaista” geneettistä alkuperää olevia karhuja on havaittu Ruotsin pohjoisosissa.
Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Ilpo Kojola esitelmöi aiheesta ”Tutkimus ja karhukannan hoito Suomessa”. Kojolan mukaan karhukantamme alueellinen rakenne ei ole muuttunut kahden karhusukupolven eli 21 vuoden aikana. Nuori, uusille alueille levittäytyvä ja myös metsästyksen saaliiksi päätyvä karhu on todennäköisesti uros. Matemaattisen skenaariomallin perusteella on laskettu, että Suomessa karhuja voidaan pyytää kestävästi 14 prosenttia karhukannasta.
Norjan luonnontieteellisen yliopiston (NMBU) emeritusprofessori Jon Swenson kertoi Ruotsin karhunmetsästyksen nopeasta kasvusta ja mukautuvasta kannanhoidosta. Käytännössä mukautuva kannanhoito ei toistaiseksi ole onnistunut kuin harvoin eli karhukanta ei jostain syystä ole reagoinut hoitotoimiin toivotulla tavalla. Lisää tutkimusta siis tarvitaan. Eräänä esimerkkinä hän nosti esiin ajatuksen, että toistuva metsästyksen aiheuttama rasitus heikentäisi karhuja ja vaikuttaisi siten niiden selviytyvyyteen.
Vesilintuja hoidetaan muuttoreittitasolla
Muuttolintujen kohdalla yhden maan toimenpiteillä ei voida varmistaa kannan säilymistä suotuisan kokoisena, joten kansainväliset muuttoreittitason toimet ovat tarpeen.
Professori Jesper Madsen Tanskan Aarhusin yliopiston biotieteen instituutista korosti muuttoreittitason kannanhoidon olevan kuitenkin myös paikallista. Kaikki osapuolet tutkijoista metsästäjiin on saatava mukaan, jotta kannanhoidossa voidaan onnistua. Hän valaisi tilannetta kahden esimerkin avulla.
Lyhytnokkahanhen muuttoreittitason kannanhoito alkoi 2012, kun lintuja oli noin 70 000 ja kanta voimakkaassa kasvussa, kiitos aiempien metsästysrajoitusten. Samalla kuitenkin lisääntyivät lyhytnokkahanhien talvehtimis- ja levähdysalueillaan aiheuttamat maatalousvahingot, ja pesimäalueet tundralla alkoivat kärsiä liiallisesta laidunnuksesta. Lyhytnokkahanhikannalle asetettiin tavoitteeksi noin 60 000 lintua, jolloin kanta pysyy turvattuna, vahingot ovat kohtuullisia ja se tarjoaa metsästysmahdollisuuksia. Tutkijat arvioivat lyhytnokkahanhien lukumäärää jatkuvasti ja kantaa ohjataan kohti tavoitetta metsästyksellä. Lyhytnokkahanhien vuotuinen saalismäärä onkin kasvanut 1990-luvun alun muutamasta tuhannesta linnusta 10 000 ja 15 000 välille.
Toinen esimerkki koski taigametsähanhia. Niillä on neljä populaatiota (läntinen, keskinen sekä kaksi itäistä), joista erityisesti keskinen koskettaa meitä suomalaisia. Sen muuttoreittitason kannanhoidon tavoitteena on 60 000–80 000 yksilöä ennen pesimäkautta siten, että kanta on joko kasvava tai vakaa. Madsenin mukaan kannan on havaittu viimeisimmissä laskennoissa toipuvan ja olevan pian tavoitteessa. Madsenin mukaan ansio toipumisesta kuuluu Suomessa vuodesta 2014 voimassa olleelle metsästysrajoitukselle.
