Hyvin varustautunut latvalinnustaja. Ase suojattuna ja kiikarit helposti saatavilla.

Latvalinnustus – 8 vinkkiä ensikertalaiselle

Latvalinnustus eli urosmetsojen ja -teerien sydäntalvella tapahtuva metsästys on perinteikäs, mutta haastava ja hyvää varustautumista ja kohtalaista hiihtokuntoa vaativa laji.

Teksti ja kuvat Antti Saarenmaa

Julkaistu9.11.2021

Paikallistuntemus ja lintujen elintapojen tunteminen avittavat metsästäjää, mutta usein kuljetut kilometrit ratkaisevat. Tässä vinkkejä latvalinnustusta suunnittelevalle ensikertalaiselle.

1. Huomioi olosuhteet

Latvalinnustus sijoittuu valtaosin pohjoiseen Suomeen ja vieläpä keskimääräisesti talven kylmimpiin viikkoihin. Ennen lähtöäsi, tarkista lämpötilat ja lumisyvyydet – aina et pääse perille autolla, ja kylmimmillä keleillä sen käynnistäminen uudelleen voi olla haastavaa ilman polttoainekäyttöisiä lisälämmittimiä tai lohkolämmitintä.

Kovilla pakkasilla myös paras pyynti-ikkuna lyhenee huomattavasti, sillä pahimmillaan linnut viihtyvät puissa vain lyhyen hetken ennen sukeltamistaan takaisin kieppiin. Parhaat mahdollisuudet ampumatilanteeseen aukeavat usein aurinkoisina, tyynehköinä pakkaspäivinä, pakkasen ollessa mieluummin alle 10 asteessa kuin sen yläpuolella. Myös navakka tuuli pidättää linnut helposti pois latvoista, jolloin niiden havaitseminen muuttuu huomattavasti haastavammaksi. Tällöin kannattaa lintuja etsiä suojaisammilta alueilta ja haravoida puustossa katseella myös latvuksien alapuolta.

Kovimmilla pakkasilla linnut eivät viihdy puissa pitkään. Silloin saattaa olla viisainta metsästäjänkin odotella sään lauhtumista.

2. Oikea aika ja paikka

Lintujen syönnöstämisajankohdissa on eroja. Teeret viihtyvät syömässä urpuja aamuisin tai aamupäivisin, kun taas metsot aktivoituvat aamupäivän lisäksi myös iltapäivisin hämärän pikkuhiljaa hiipiessä.

Teeri suosii talviravintonaan ensisijaisesti koivuja, joten mikäli mahdollista, valaistuvassa aamussa kannattaa sivakoida esimerkiksi joenvarsi- tai pellonreunakoivikoita tai muita koivuvaltaisia alueita. Metsot on helpointa havaita soiden harvemmista mäntysaarekkeista, mutta ne viihtyvät usein myös vaarojen kupeissa. Jälkimmäisiltä alueilta havainnointi on vaikeampaa ja vaatii hyvin huolellista kiikarointia ja varovaista etenemistä.

Löytäessäsi kieppejä, hakomismäntyjä tai tehdessäsi lintuhavaintoja, paina sijainti aina tarkasti mieleesi. On todennäköistä, että yhytät samalta alueelta linnut uudelleen – jos et samoista puista, niin joidenkin satojen metrien säteeltä.

Kieppi paljastaa teeren lepopaikan.
Joku on näidenkin jätösten takana. Tälle paikalle kannattaa palata seuraavanakin päivänä.

3. Vaatetus

Latvalinnustuksen vaatetusta mietittäessä ensimmäisenä mieleen juolahtaa lumipuku. Lumipeitteisessä maastossa, tarkkasilmäisiä lintuja metsästettäessä lumipuku on toden totta tarpeen. Metsästäjän omaa hyvinvointia ja mukavuutta ajatellen tärkeämpää on kuitenkin se, mitä lumipuvun alta löytyy.

Aamulla majapaikasta poistuttaessa moni pukee päälleen kerroskaupalla lämmintä, erityisesti aamun varhaisina tunteina ja hyvin nukutun yön jälkeen. Mutta hiki hiipii puseroon hyvin pian liikuttaessa ja erityisesti umpihankea hiihtäessä. Pue siis ajatuksella ja varaudu vähentämään kerroksia tarvittaessa.

Kuten muussakin liikunnassa, alimmaisten kerrosten on hyvä siirtää kosteutta pois iholta ja seuraavienkin kerrosten hengittää. Tekninen tai merinovillainen aluskerrasto siirtää kosteutta tehokkaasti, pitäen ihon kuivempana ja hiihtäjän lämpimänä myös tauoilla.

Hyväksi havaittu yhdistelmä kevyttä pakkaspäivää ajatellen on seuraava: alimmaksi tekninen kerrasto, sen päälle mikrofleece tai ohut villapaita, kolmanneksi kerrokseksi toinen, paksumpi fleece tai villapaita starttivaiheen palelemisen estämiseksi ja päällimmäiseksi lumipuku, jossa ei tässä tapauksessa oletuksena ole omaa vuorta. Alkulämmön saavutettuaan metsästäjä pitää niin sanotun “rättitauon” ja poistaa paksumman villakerroksen reppuunsa. Hiihtäminen pitää sen jälkeen peruslämmön yllä.

Tulistelu- ja evästauon ehdoton kuningas on taukotakki, joka estää kylmän hiipimisen luihin ja ytimiin hikoilun jälkeen. Untuvatakki pakkautuu pieneen tilaan ja pitää tuulta, kunhan muistaa pysytellä nuotion kipinöinniltä suojassa ylätuulessa.

4. Liukulumikengät vai metsäsukset?

Pitkät metsäsukset ovat perinteinen talvisen latvalinnustajan kulkuväline, ne kantavat ja liukuvat hyvin pehmeässäkin lumessa.

Viime vuosina ovat yleistyneet lyhyemmät ja leveämmät, niin sanotut liukulumikengät, jotka nousukarvoilla varustettuna tarjoavat yllättävän vahvan vaihtoehdon perinteisemmille sivakoille. Liukulumikengät lyhyempinä mahdollistavat hieman ketterämmän liikkumisen ja ovat helpommin operoitavat esimerkiksi risukoissa ja jyrkissä rinteissä, mutta jäävät jälkeen pehmeässä lumessa tasaisessa maastossa.

Kannattaakin puntaroida eri vaihtoehtojen vahvuusalueita ja pohtia kumpia ominaisuuksia pitää tärkeämpinä. Huolimatta suksien pituudesta ja muista ominaisuuksista, hyvät, kestävät, ja helposti käyteltävät siteet ovat ensisijaisen tärkeät – kovassa pakkasessa ja paksussa lumessa siteen hajoaminen kilometrien päässä majapaikasta nostaa nopeasti surun puseroon.

Joskus lintuja on etsittävä vaarojen kupeista ja rinnemänniköistä. Tässä vaiheessa laskeudutaan jo kohti suon reunaa, sinisen hetken lähestyessä.

5. Kiikareilla havainnoidaan, kiikaritähtäimellä tähdätään

Hyvästä optiikasta on iloa miltei kaikessa metsästyksessä. Näin myös latvalinnustuksessa.

Vaikka mustat linnut voivat erottua lumisesta maisemasta ja puunlatvoista paljaallakin silmällä, on huomioitava myös niiden näkökyky. Se on huippuluokkaa.

Latvalinnustuksessa tavoitteena on havaita lintu sopivan välimatkan päästä, lähestyä sopivalle ampumaetäisyydelle rauhassa näkösuojia käyttäen ja pyrkiä rauhalliseen riistalaukaukseen hyvältä tuelta. Metso tai teeri harvoin kestää varomatonta liikettä, ja alle 150 metrin päässä oleva lintu havaitsee pahimmillaan pienemmätkin heilumiset.

Hyvillä valjailla varustetut ja helposti käsille saatavat katselukiikarit ovat latvalinnustajalle keskeinen työkalu kauempana olevien latvustojen, suomänniköiden ja vaaran kupeiden haravoimisessa. Linnun havaitseminen satojen metrien päästä antaa pelivaraa ja mahdollisuuksia suunniteltuun lähestymiseen ja sopivaan ampumapaikkaan hakeutumiseen. Hyvät katselukiikarit mahdollistavat linnun huolellisen tunnistamisen myös vastavalossa tai hämärän jo hiipiessä. Talvisessa latvalinnustuksessahan sallittua riistaa ovat vain mustat metsot ja teeret!

Myös kiikaritähtäimeltä vaaditaan latvalinnustuksessa hieman ominaisuuksia. Riittävän suuri suurennos helpottaa pieneen maaliin tähtäämistä, ja hyvä piirtokyky on plussaa. Muista, että kiikaritähtäin on vain tähtäämistä, ei havainnointia ja yleistä kiikarointia varten.

6. Etäisyysmittarista on hyötyä

Latvalinnustuksessa ampumaetäisyydet vaihtelevat. Näkösuojat, puusto ja korkeusvaihtelut antavat joskus etenemismahdollisuuksia, mutta joissain tilanteissa esimerkiksi avoin suoalue estää lähestymisen säikyttämättä lintua. Avoin alue myös vaikeuttaa etäisyyden arviointia ja kokenutkin silmä voi erehtyä vaihtelevassa maastossa.

Etäisyysmittarilla on mahdollista varmistaa etäisyys ja tarvittaessa voit hieman kompensoida tähtäyspistettä huomioidaksesi ampumamatkan. Ole kuitenkin aina tarkkana taustan suhteen ja ammu ainoastaan etäisyyksille, joille olet ampumista harjoitellut.

Tervastulet, lämmin juoma ja eväät kohottavat mielialaa ja suksi kulkee taas jokusen tunnin.

7. Kivääri

Ampumatilanteita voi syntyä viikon aikana kuljetun 50 kilometrin aikana vain yksi, ja sen missaaminen välineiden vuoksi harmittaa taatusti.

Latvalinnustuksessa kivääriltä vaaditaan ennen kaikkea tarkkuutta ja ampujalta kiväärinsä tuntemista. Teeri ei ole iso maali, ja tuuli, lämpötilojen vaihtelut, runsas lumi ja joskus sovellettu ampumatuki tarjoavat runsaasti muuttujia ampumatilanteeseen.

Monissa kivääreissä osumapiste vaihtelee runsaastikin lämpötilan muuttuessa, ja siihen vaikuttaa myös patruunan lämpötila. Paras investointi minkä voit ennen latvalinnustusta tehdä, on kokeilla aseesi käyntiä mahdollisimman samankaltaisissa olosuhteissa ja tarkkailla lämpötilan aiheuttamia muutoksia.

Jos käytät bipodia etutukin alla, kokeile ampumista etukäteen. Osa muovitukeista on niin löysiä, että bipodia käytettäessä tukki voi taipua kiinni piippuun ja osumat kulkeutua sen myötä muualle kuin haluttuun pisteeseen.

8. Toimiva reppu

Latvalinnustaja hiihtää päivän aikana usein yli 10 kilometriä umpihangessa. Osa hiihtää reilusti enemmänkin. Hiihtäminen syö energiaa ja hikoilu haihduttaa nestettä, joten eväitä kannattaa kantaa mukana – myös varautuaksesi yllättäviin asioihin, kuten suksen siteen rikkoutumiseen, yllättävään lumipyryyn tai muuhun hetkellisesti matkan pysäyttävään asiaan.

Sen lisäksi että eväät, tulentekovälineet, kartat, kompassit ja muut tärkeät apuvälineet tarvitsevat tilaa, myös kivääri on mukavampi kantaa kiväärirepussa kuin hihnasta. Hyvä kantoreppu onkin harkinnanarvoinen hankinta. Hyvän kantorepun viilekkeet ja lantiovyö ovat tukevat ja säädettävät, ja kivääritasku sopivan kokoinen ehkä vaimentimella, bipodilla ja hieman suuremmallakin kiikaritähtäimenä varustetulle aseellesi. Plussaa on myös sukka tai pussi jonka saat vedettyä kiväärisi perän päälle suojaamaan asetta lumelta.

Ihannetilanteessa repussa kulkevat kaikki tarpeelliset varusteesi, evääsi ja kiväärisi, jolloin sekä pakkaaminen, liikkeelle lähteminen että pukeminen ja riisuminen on helppoa.

Joenvarsikoivikot kannattaa tarkastaa ruokailevan teeritokan varalta, erityisesti aamun sarastaessa.
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit

Katso video latvalinnustuksen tunnelmista.