Joskus villisiat lähtevät liikkeelle jo hyvissä ajoin ilta-auringon vielä valaistessa.

Villisian metsästystä Suomessa

Villisika on monipuolinen riistaeläin, johon suhtaudutaan vaihtelevasti – osalle suomalaisista se näyttäytyy uhkana, toiset vaalivat sitä merkittävän metsästysarvon tähden.

Teksti ja kuvat Antti Saarenmaa

Julkaistu17.11.2022

Villisika on sopeutuvainen ja maailmanlaajuisesti laajalle levinnyt riistalaji. Sen levinneisyys noudattelee jossain määrin ilmaston lämpenemisen ja viilenemisen syklejä. Villisika rantautui Suomeen uudelleen 1950-luvulla Virosta ja Venäjältä. Kanta kasvoi alkuun melko hitaasti ollen vain muutamia satoja yksilöitä. Villisian päälevinneisyysalue on pitkään ollut Kaakkois-Suomessa itärajan lähettyvillä, ja moni sikalauma kulkee jatkuvasti rajavyöhykkeen yli ruokailualueille ja suojaan metsästykseltä.

Viimeisten vuosikymmenien aikana Suomen villisikapopulaatio on kasvanut ruokinnan, luontaisen muuttoliikkeen ja tarhakarkulaisten myötä. Tällä hetkellä kannan arvioidaan olevan joitakin tuhansia yksilöitä. Villisikakeskittymä sijaitsee edelleen Uudenmaan itäpuolella, mutta havainnot muualla Suomessa ovat lisääntyneet.

Ruotsissa villisikakanta kasvoi räjähdysmäisesti 1980-luvulta 2000-luvulle. Saman pelätään tapahtuvan Suomessa, mutta tammi-lokakuun kaatotilastot vuosilta 2021 ja 2022 näyttävät saalismäärien tippuneen usealla kymmenellä prosentilla. Voimakas alueittainen verotus on näyttänyt kyntensä.

Katso video villisian hiivintä- ja kyttäysmetsästyksestä.

Ajojahti haastavaa

Villisika on merkittävä riistalaji ympäri Eurooppaa. Sitä metsästetään vahtimalla ja ajojahtina koiria tai ajomiehiä käyttäen.

Villisika on nopea laumaeläin, joka kulkee ajossa joskus pitkissäkin jonoissa. Suurimmat yksilöt tyypillisesti kulkevat jonon keulilla ja hännillä. Metsästys ajosta voi olla äärimmäisen nopeatempoista ja haastavaa, mikä korostuu valikoivassa metsästyksessä.

Suomessa villisikaa metsästetään sekä koirilla että vahtien. Alueelliset erot vaikuttavat metsästystapaan. Sisämaassa koirien käyttö metsästyksessä on yleisempää. Itärajan lähettyvillä ruokapelloilta ja houkutteluruokinnoilta metsästys vahtien tai hiipien on suosittua. Valtakunnan rajan läheisyydessä voimakkaampi metsästyspaine ajaa siat helposti rajavyöhykkeelle turvaan.

Sami Räsänen ja hiipimällä metsästetty villisika. (kuva: Sami Räsänen)

Koira pysäyttää

Laikat ovat villisian metsästäjien suosiossa Itä-Euroopassa. Metsästys on usein sikojen motittamista, jonka jälkeen koirat päästetään parista kulmasta sisään ajamaan villisiat ajomiehille.

Miehikkälässä asuva Jan Ylhäinen on metsästänyt villisikaa vuodesta 2014. Ylhäinen käyttää metsästyksessä pääosin pysäyttävää koiraa ja suosii suomalaisille hirvenmetsästäjille tuttuja rotuja, jämtlanninpystykorvaa ja harmaata norjanhirvikorvaa.

– Omilla metsästysalueillani maasto, tiestö ja muut olosuhteet eivät ole ihanteellisia vastaavaan jahtityyliin, ja villisialle opetettu jämtlanninpystykorva toimii erinomaisesti. Sika pysyy hyvin haukussa, kun koira on tottunut työskentelyyn villisikojen kanssa ja uskaltaa haukkua sikaa tarpeeksi itsevarmasti ja lähellä, Ylhäinen kertoo.

Pyhtääläinen Sauli Joas metsästää usein yhteistyössä Ylhäisen kanssa ja toteaa jäljittävän koiran olevan ehdottoman tärkeä apu kyttäysmetsästyksessä, erityisesti mustan maan aikana. Joasin kokemuksen mukaan villisian pakomatkat voivat olla joskus pitkiä hyvälläkin osumalla. Lisäksi sian vahvan rasvakerroksen tähden verijälki on usein melko niukka.

– Aseen kaliiperin suhteen Joasin toteaa kymmenien sikojen kokemuksella hirvijahdissakin yleisimmän .308:in riittävän mainiosti. Kaliiperia tärkeämpää on aina hyvä osuma, Joas toteaa.

Valikointia tarvitaan

Villisika on laumaeläin, jonka laumassa on selkeä hierarkia. Lauman johtajana on aina vanhempi naaras, joka pitää huolta porsaista ja parittelee karjun kanssa.

Laki kieltää porsaallisen naaraan ampumisen 1.3-31.7. Eettisten syiden lisäksi tähän on toinen tärkeä syy – mikäli johtava emakko kuolee, lauman hierarkia hajoaa, ja karju astuu pian yhden emakon sijaan useita lauman naaraita. Johtavan emakon ampuminen aiheuttaa paikallisen villisikakannan kasvupyrähdykseen. Lisäksi johtava emakko nimensä mukaisesti johtaa lauman kulkua, joten sen kaatuminen voi muuttaa lauman toimintaa radikaalisti.


– Villisika-alueilla tehtyjen havaintojen perusteella yllättävien, merkittävien ja uusilla alueilla havaittujen satovahinkojen takana on usein lauma, jossa emakko on menehtynyt ja nuoremmat, kokemattomammat siat astuneet tilalle, Ylhäinen kertoo.

Kummassakin seurassa, Miehikkälässä ja Pyhtäällä, villisikojen ampumisessa noudatetaan tarkkaa harkintaa ja valikointia. Pyynti pyritään kohdistamaan aina ylivuotiaisiin tai karjuihin ja säästämään isoja emakoita.

Vilja maistuu sioille sekä suoraan pellosta että ruokinnalta.
Pellonreunassa kytätessä on laukaus kyettävä ampumaan usein seisaaltaan. Puimaton vilja voi olla korkeaa ja sopivan ampumapaikan löytämiseksi voi joutua liikkumaan. Hyvä ampumatuki on tärkeä.

Sama lauma asialla

Valikointiin liittyy olennaisesti eri laumojen ja yksilöiden tunnistaminen. Ylhäisen mukaan siat saattavat parin viikon aikana kulkea parinkymmenen kilometrin päähän rajalta ja palata takaisin. Riistakameraverkostolla ja hyvällä kommunikaatiolla metsästäjät pysyvät lauman liikkeistä kärryillä ja saavat todenmukaisen käsityksen alueensa villisikamääristä.

Yhtenä tyypillisenä virheenä kannanarvioinnissa Ylhäinen ja Joas kertovat saman lauman laskemisen alueen sikamäärään moneen kertaan. Ilman seurojen välistä kommunikaatiota alueen sikamäärä vaikuttaa todellista suuremmalta, sillä laumat liikkuvat aktiivisesti ja näyttäytyvät useilla pelloilla lyhyen ajan sisällä.

Yksilön tunnistaminen vaatii harjoitusta

Villisian ulkoinen sukupuolileima ei ole harjaantumattomalle yhtä helposti tunnistettavissa kuin esimerkiksi sarvellisilla sorkkaeläimillä. Karjun sivuprofiili on selkeästi naarasta etupainoisempi ja käyttäytyminen on omanlaistaan. Se kulkee usein yksin ja ruokinnalle tullessaan ajaa muut siat pois paikalta.

Erityisen haastavaksi tunnistaminen muuttuu loppukesän viljapelloilla ja muussa peitteisessä maastossa tai nopeissa tilanteissa. Ylhäisen ja Joasin ohje villisikaa metsästäville onkin maltti. Kumpikin metsästäjä vannoo laadukkaan optiikan ja harkitsevuuden nimiin.

Houkutteluruokinta toimii

Villisian houkuttelu ruokinnalla on toimiva tapa avittaa metsästystä. Haastateltujen mielestä ruokinnassa on paras painottaa perusraaka-aineita, kuten paikallista viljaa, muistaa terva ja olla maltillinen muiden erityishajusteiden kanssa.

Joasin kokemukset villisialle tarkoitetuista houkutushajusteista ovat olleet kirjavia. Hän kertoo oppineensa kantapään kautta varovaiseksi annostelussa. Metsästysmielessä houkutteluruokinnassa on tärkeää jakaa vilja useaan yksittäiseen kasaan ruokintapaikalla, jotta lauma ei ole yhdessä paikassa.

Usein villisikoja joutuu havainnoimaan hämärästä pellosta. Hyvä optiikka ja maltti ovat paikallaan.

Ei pelkästään pimeässä

Moni yhdistää villisian vahtimismetsästyksen koko yön kestäviin istuntoihin, mutta Joas kertoo villisian kulkevan ruokinnoilla myös päivällä. Sika muuttaa käyttäytymistään kuten muutkin riistaeläimet. Jos villisikoja jahdataan säännöllisesti ja usein samoilta paikoilta, ne muuttavat helposti aikataulujaan, tullen paikalle myöhemmin ja turvautuen yön pimeyteen.

– Jos ruokintapaikkojen annetaan olla rauhassa, huomataan sikojen usein aikaistavan aikataulujaan saadessaan kulkea ja syödä häiriintymättä, Joas kertoo.

Sika oppii muutakin. Pyhtäällä käytettiin alkuun vihreää valoa ruokinnoilla, kun sen käyttö tuli sallituksi. Pian huomattiin sikojen karttavan sitä ja tulevan ruokinnalle huonommin valon ollessa päällä. Nykyään valoa ei käytetä, metsästyspaine pidetään maltillisena ja riistalaukauksia päästään ampumaan usein luonnonvalossa.

Villisikapelko kummastuttaa

Villisikaan kohdistuva tappamisvimma kummastuttaa metsästäjiä. Ylhäisen ja Joasin metsästysalueet ovat riistarikkaita muun muassa hirven osalta. Heidän havaintojensa mukaan hirven aiheuttamat metsävahingot ovat villisikaa mittavampia. Villisian aiheuttamia näkyviä vahinkoja on peltoalueilla, mutta Ylhäisen ja Joasin mukaan maltillisesti.

Satovahinkojen määrään voi metsästäjien kokemuksien mukaan vaikuttaa viljelytavoilla. Moni viljelijä välttää vahinkoja kylvämällä sikaa vähemmän kiinnostavia lajikkeita lähelle metsänreunoja ja sijoittamalla houkuttelevammat aukeille keskialueille. Sika viihtyy usein reuna-alueiden suojassa.

Lisäksi metsästäjät ovat todenneet ruokintojen tarjoavan sioille ravintoa viljelyalueiden ulkopuolelta, jolloin sikojen viljelyksille aiheutuvat vahingot pienenevät. Vahinkojen kasvaessa paikallisesti suuriksi, hyvin kohdistettu metsästys ratkaisee tilanteen.

Vaikka villisikaan kohdistuu epäluuloja ja pelkoja esimerkiksi satovahingoista, Ylhäinen ja Joas pitävät villisikaa suurenmoisena ja väärinymmärrettynä riistaeläimenä. Suomalaisilla riittää siitä vielä runsaasti opittavaa. Tietoa lisäämällä osaaminen yhteiseloon villisian kanssa kehittyy.

Sauli Joas vannoo jäljittävien koirien nimeen. Kuvassa onnistuneen jäljestyksen tulos. (kuva: Sauli Joas)

Mitä mieltä olet Metsästäjä-lehden verkkoversiosta?



Vuoden 2022 viimeinen Metsästäjä julkaistiin poikkeuksellisesti vain verkkolehtenä ja keräämme kokeilusta palautetta.

Osallistu kyselyyn tästä 31.12.2022 mennessä ja voita riistakamera!