Vili oppii tavoille

Vilin persoona on tullut tutuksi kotona, eikä ongelmiltakaan ole vältytty. Englanninsetterin luonteenkuvaus ”ilkikurinen” on sekin avautunut uudelle omistajalle.

Englanninsetteri on luonteeltaan hyvin aktiivinen ja riistaintoinen. Lisäksi se on erittäin ystävällinen ja hyväluonteinen. Voin uutena omistajana täysin allekirjoittaa edellä mainitun rotumääritelmästä poimitun luonteenpiirteiden kuvauksen. Koko Vilin pentuvaihe on ollut vauhdikasta ja antoisaa aikaa. Monta asiaa on käyty kotona läpi. Sisäsiisteyden oppimisessa on saavutettu menestystä, mutta myös otettu takapakkia. Välillä sattuu yhä vahinkoja. Etenkin, jos iltaulkoilutus on jäänyt pikaiseksi.

Englanninsetteri on olemukseltaan ja rakenteeltaan hyvin sutjakka. Vaaraa lihomisesta ei ole, koska Vili liikkuu erittäin aktiivisesti ja syö maltillisesti. Ruokapöydällä olevat ihmisille tarkoitetut herkut ovat silti saaneet pennun kurottamaan parempia eväitä. Vilille on järjestetty ”ansa” parikin kertaa, jolloin pöydälle on tietoisesti jätetty vastustamattomia hajuelämyksiä tuottavia herkkupaloja. Pennun pettymykseksi omistaja on ilmaantunut selän taakse samalla hetkellä, kun herkkupala on ollut jo melkein suussa. Päivä päivältä ja viikko viikolta tavat ovat parantuneet ja Vilistä on kasvamassa mallikelpoinen sisäkoira.

Tottelevaisuutta taiteilijaluonteelle

Välillä on joutunut pohtimaan, kumpi opettaa kumpaa. Koulutanko minä Viliä vai Vili minua? Ainakin kärsivällisyyttä pieni setteriuros on opettanut uudelle omistajalleen. Setterillä on herkkä luonne. Sen koulutusta tulisi edistää positiivisuuden kautta, miten on pääasiassa tehtykin.

Positiivisella koulutuksella tavoitellaan tilannetta, jossa koiraa palkitaan onnistumisista. Vili on ollut kohtuullisen nopea oppimaan asioita, ainakin teoriassa. Lyhyet oppimistuokiot ovat olleet ajoittain päivittäisiä, välillä on kulunut parikin viikkoa ilman varsinaista tuokiota. Toki jokainen päivä on ollut yhteiseloa sisältäen erilaisia tilanteita ja ohjaamista.

Vilille on opetettu ”paikka”, joka tarkoittaa pysähtymistä ja istumista. Paikka-sanan jälkeen ei saa liikkua. Vilin tulisi jatkossa metsästyksen yhteydessä pysähtyä paikalleen riistalintujen lähtiessä siivilleen. Luoksetulo on opetettu kahdella lyhyellä vihellyksellä ja ”tänne”-kehotuksella, sekä käsimerkillä. Molemmat kehotukset toimivat pentuvaiheen lopussa esimerkillisesti, kunnes saapui murrosikä ja houkuttelevat hajut. Vilin veret kiehahtivat, kun riistaa lopulta löytyi.

Linnut löytyvät, ja peurat

Pitkin pentusyksyä on harjoiteltu perustottelevaisuutta ja arkielämää. Kevyesti on harjoiteltu myös hakua ja liikuttu vastatuuleen maastossa. Ensimmäinen kokemus sänkipellosta oli huvittava. Vili nosteli pennun tassujaan tulevalla työmaallaan, kun oljenkorret pistelivät käpäliin. Ensijärkytyksen jälkeen haku lähti avautumaan ja kun ensimmäiset leivoset löytyivät, ei sänki enää hidastanut vauhdikasta hakua lainkaan. Luvassa on vauhdilla hakeva lintukoira.

Tiedossa oli, että maastoon siirryttäessä riistakontakti on edessä ennemmin tai myöhemmin, ja näinhän siinä kävi. Ensimmäisellä kerralla Vili löysi fasaanipoikueen pellonlaidan jättömaan karheikosta. Linnut pöllähtelivät siivilleen yksi toisensa perään pennun peuhatessa pensaikossa. Nenä toimi, mutta jarrut puuttuivat. Ensimmäinen riistalintukontakti oli kuitenkin mieleenpainuva hetki niin minulle kuin Vilille. En tehnyt mitään lintujen lähtiessä. Ainoastaan kutsuin koiran luokseni tilanteen oltua ohi. Pieni setterin pää käsitteli varmasti päivän tapahtumia vielä myöhemminkin. Toki isäntäkin asiaa vielä illalla pohdiskeli.

Hakuharjoittelu jatkui metsämaastossa ja tavoitteena oli löytää lehtokurppia. Etumaastossa rysähti ja Vili vilahti äänen suuntaan. Minulle hieman yllättäen ilmeni englanninsetterin voimakas kiinnostus valkohäntäpeuroja kohtaan. Haukkua ei sentään tullut, mutta pentu seurasi jonkin matkaa kolmea peuraa. Päätin tuottaa Vilille pettymyksen ja piilouduin nopeasti. Vili joutuikin palattuaan etsimään isäntää jonkin aikaa ja toivoin sille jäävän epämiellyttävä kokemus kiinnostuksesta peuraa kohtaan. Nähtäväksi jää, kuinka tämä toimii. Kiinnostusta sorkkaeläimiin on ilmennyt myöhemminkin.

Malttia ja noutoharjoittelua

Noutoa ryhdyttiin tapailemaan aluksi tennispallolla ja leikin varjolla. Pian vaihdettiin damiin ja pakastettuun riekkoon. Nyt riekko pysyy suussa, mutta matkaa kunnolliseen noutoon on vielä reilusti. Tulevan metsästyksen kannalta nouto on oleellinen taito ja sitä hiotaan matkan varrella lisää. Tarkoitus on opettaa noutaminen Vilille aluksi leikin varjolla ja myöhemminkin palkitsemista hyödyntäen positiivisuuden kautta. Työtä on helpottanut se, että Vili ottaa vastaan innolla makupaloja ja kiitoksia hyvistä suorituksista. Heikoista suorituksista olen näyttänyt hapanta naamaa ja murahtanut tylyn kuuloisesti.

Käytännön metsästyksessä tehokas ja tuloksellinen nouto on välttämättömyys. On mielenkiintoista nähdä, minkälainen nouto Vilille saadaan lopulta koulutettua. Yleisesti ottaen englanninsetteriä ei pidetä kovin helposti opetettavana noudon osalta.

Vilin löytäessä villit fasaanit itsenäisesti toisen kerran oli toiminnassa jo ideaa. Kesken vauhdikkaan haun pentu pysähtyi kauniiseen yläpäiseen seisontaan, joka kesti viisi sekuntia. Raju nosto ja Vili paineli linnun perään rapa roiskuen. Sama toistui hetken kuluttua uudelleen. Intoa ei puutu ja nenä toimii. Päätin viedä Vilin fasaanitarhalle tutustumaan lintuihin kaikessa rauhassa.