Pintapyynti on yksi tehokkaimmista supikoiran metsästysmuodoista. Supikoira etsitään lampun avulla ja pysäyttävä metsästyspystykorva tai seisoja lasketaan perään.

Supikoiran pyynnin uudet välineet

Supikoira määriteltiin vuosi sitten haitalliseksi vieraslajiksi. Muutoksen myötä luonnolle vahingollisen pienpedon pyyntiin saatiin lisätehoa uusilla pyyntimenetelmillä.

teksti ja kuvat Jyrki Puupponen

Julkaistu14.5.2020

Supikoira aiheuttaa pesivälle linnustolle suurta vahinkoa. Yksikin supikoira voi tuhota kokonaisia vesilintuyhdyskuntia, joten sen pyynnissä on otettava kaikki keinot käyttöön. Tuloksekkainta pyynti on keväällä ennen pesintäkautta.

Houkuttelusoittimia ja yötähtäimiä

Painan kaukosäätimen ”play”-napista. Pellolle viety houkuttelusoitin aloittaa pieneläimen hätähuudon soittamisen. Soittimen muistissa on kymmeniä toinen toistaan karmeammalta kuulostavia ääniä, joita soitetaan kaukosäätimen avulla.

Lakimuutoksen myötä koneellista ääntä tuottavalla laitteella saa houkutella supikoiria ja juuri niitä olemme pyytämässä. Äänet matkivat ahdingossa olevan pieneläimen hätähuutoa ja ne vetävät pienpetoja helpon aterian toivossa puoleensa.

Saimme jo aiemmin yhden supikoiran houkuteltua ja nyt olemme vaihtaneet uuteen paikkaan. Loppukesän yö on pimentynyt niin, ettei valovoimaisimmankaan kiikaritähtäimen avulla näkisi ampua. Antti Santalahti on kiinnittänyt kiikariinsa yötähtäimen, jonka infrapunavalon avulla näemme ampua vielä pilkkopimeässä.

Muutaman minuutin soittamisen jälkeen pellon takareunassa häivähtää tumma pieni hahmo. Santalahti suuntaa kiväärinsä kohti hahmoa ja yötähtäimen näytöllä näemme supikoiran juoksevan kohti houkuttelusoitinta. Kivääri on tukevasti ampumatuen päällä. Kun supikoira pysähtyy, yössä kajahtaa vaimennettu kiväärin laukaus ja vieraspedon öinen taivallus päättyy.

Supikoiran pyynnissä saa käyttää nykyään valovahvisteisia hämärätähtäimiä ja infrapunavalolla toimivia yötähtäimiä. Supikoirat liikkuvat öisin, joten pimeässä toimivilla tähtäimillä saa pyyntiin lisätehoa. Hämärä- ja yötähtäimillä supin houkuttelu- ja haaskapyynti onnistuu muulloinkin kuin lumipeitteisinä kuutamoöinä.

Pintapyyntiä lamputtamalla

Kiertelemme maaliskuisena yönä peltoja, joilla supikoirat liikkuvat. Lopulta lampun valokeila tavoittaa pellon takanurkassa kiiluvan silmäparin. Riennämme lähemmäs ja Santalahti laskee pohjanpystykorva Vilin irti. Koira pinkaisee jäljelle, mutta supi ehtii saada hyvän etumatkan. Lopulta koira aloittaa kyselevän haukun puolen kilometrin päässä. Haukku on turhautunutta ja syy selviää, kun pääsemme paikalle. Supi on työntynyt pitkään ojarumpuun.

Otamme koiran kiinni. Asettaudun rummun suulle passiin ja Antti menee toiselle puolelle rassaamaan ja kolisuttamaan rumpua. Lopulta supikoiralta pettää hermot ja se tulee putkesta ulos. Naarassupin pakomatka päättyy otsalampun valossa ammuttuun haulikon laukaukseen.

Koirilla tapahtuva öinen pintapyynti on tehokas menetelmä supien poistamiseen. Supikoirat liikkuvat usein samoja öisiä reittejään. Nykyään niiden etsimisessä, pyytämisessä ja ampumisessa saa käyttää keinovaloa. Pintapyynnissä lampulla havaitun näkösupin perään lasketaan koira, joka pysäyttää ja haukkumalla ilmaisee pedon sijainnin. Haukussa oleva supikoira käydään lampun valossa ampumassa.

Supikoirat kiertelevät öisin peurojen ruokintapaikoilla, haaskoilla, sikaloiden ja kanaloiden lähettyvillä. Kesällä niitetyt heinäpellot vetävät niitä magneetin lailla puoleensa. Pintapyyntiporukka voi yön aikana poistaa suuren joukon näitä haitallisia vieraspetoja.

Pyynnin uudet pelisäännöt

Supikoira on haitallinen vieraslaji, eikä se ole riistaeläinluettelossa. Supikoiran pyytäminen ei ole enää teknisesti metsästämistä, joten kaikki metsästyslain mukaiset rajoitukset eivät ole voimassa.

 

  • Supikoiran pyytäminen ei vaadi metsästyskorttia, mutta eläin täytyy lopettaa kivuttomasti ampumalla.
  • Supikoiran pyynnissä saa käyttää valovahvisteisia hämärätähtäimiä, yötähtäimiä sekä keinovaloa.
  • Supikoiran houkuttelussa saa käyttää ääntä synnyttävää koneellista laitetta.
  • Houkuttelusoittimen, keinovalon ja pimeätähtäimien käyttö on sallittu vain haitallisten vieraslajien pyynnissä.
  • Supikoiran saa lopettaa loukkuun alle 150 metrin etäisyydellä asutusta rakennuksesta. Kaupunkialueilla huomioidaan järjestyslaki ja tehdään tarvittaessa ilmoitus poliisille.
  • Supikoiraa saa pyytää ympäri vuoden. Mikäli emo tapetaan pesimäaikaan, pitää myös poikaset lopettaa. Pesimäaikaista pyyntiä ohjaavat metsästäjän eettiset säännöt.
  • Keväisessä pintapyynnissä (maalis-huhtikuu) voi käyttää pysäyttävää koiraa, kunhan pyynti ei häiritse pesintään valmistautuvia eläimiä. Koulutetun koiran voi siis laskea näkösupin perään myös koirien kiinnipitoaikana.
  • Ajoneuvojen käyttöä koskevat metsästysnormit ovat voimassa. Ampuminen on kielletty välittömästi ajoneuvon pysäyttämisen jälkeen 100 metriä lähempää ajoneuvosta.