Nuorten toimitus

Podcasteja metsästyksestä

TekstiHanna Metsälä
Julkaistu6.5.2021

Eränkävijät

Mistä puhutaan: Podcastin vetäjät Manu Soininmäki ja Jaakko Pohjoismäki matkaavat Eräkammari-nimisellä matkailuautolla ympäri Suomenmaata jututtamassa tunnettuja henkilöitä. Keskustelua saadaan aikaan monista ajankohtaisista ja puhuttavista aiheista, kuten voiko kaupunkilainen olla uskottava eräihminen, miksi susikeskustelu on karannut hyppysistä tai onko aitoa eränkäyntiä enää olemassa. Vieraiden kirjo on laaja, sillä mukana on muun muassa TV-ohjelmistaan tuttu Riku Rantala, perhokalastusmestari Jarkko Suominen sekä pappi Arpad Kovacs.

Kuulijalle: Ajankohtaisia ja paljon keskustelua herättäviä aiheita jämptisti, mutta samalla rennolla otteella.

Löytyy: Yle Areenasta.

Sorkkia ja sarvia

Mistä puhutaan: Suomen riistakeskuksen podcast, jossa käsitellään Suomen merkittävimpien riistaeläinten hirven, valkohäntäpeuran sekä metsäkauriin kannanhoitoon liittyviä asioita. Podcastia vetää riistakeskuksen viestinnästä Johanna Hellman ja vieraiksi keskustelemaan saapuu eri riistatalouden osa-alueiden osaajia. Keskustelua saadaan niin villisian metsästyksestä, nuorten mukaan ottamisesta hirvieläinmetsälle, riistan ruokinnasta kuin monesta muustakin aiheesta.

Kuulijalle: Podcastia kuunnellessa oppii riistataloudesta sekä saa uusia näkökulmia omaan tekemiseen ja tietämykseen taikka seuratoimintaan.

Löytyy: Spotifystä ja riista.fi-sivuilta.

Podcast Metsästä

Mistä puhutaan: Aleksi Lumpeen vetämän podcastin vieraiksi saapuu henkilöitä, joista suurin osa on hyvin epätodennäköisiä keskustelijoita metsästysaiheiseen podcastiin. Mukana on muun muassa aivotutkija ja empatian asiantuntija Katri Saarikivi, vihreiden kansanedustaja Atte Harjanne sekä toimittaja ja valokuvaaja Kimmo Ohtonen. Lisäksi mukana on totta kai myös eräihmisiä ja metsästäjiä, kuten mediapersoona ja erämies Mikko Peltola sekä Metsästäjä-lehden nuorten toimituksen Johan Salminen ja monia muita.

Kuulijalle: Podcast on ajatuksia herättävä ja inspiroiva, sillä se antaa paljon monipuolisia näkökantoja metsästykseen ja ajankohtaisiin aiheisiin. Kuvailisin itse sanalla psykologinen kuuntelukokemus. Se saa ajattelemaan metsästystä erilaisista näkökulmista ja miettimään omia sekä muiden toimintatapoja.

Löytyy: Spotifystä.

Lisää samasta aiheesta