Näin pääset jousimetsästyksen alkuun
Jousella metsästäminen tunnetaan intensiivisenä ja haastavana lajina, joka vaatii harrastajaltaan hieman tavanomaista enemmän panostusta ja harjoittelua erityisesti alkumetreillä.
Osa metsästää vuosia ilman ensimmäistä saalistaan, osalla harrastus tyssää jo alkuun monimutkaiselta tuntuvan jousen käsittelyyn. Onko jousella metsästäminen oikeasti vaikeaa, ja miten alkutaipaleen voisi saada taittumaan hieman rivakammin? Tässä koottuna muutamia pääasioita, joita mutustelemalla uusi harrastaja voi päästä nopeammin jyvälle.
Asevalinta ohjaa metsästystä joka tavalla
Jousi on lyhyen kantaman ase, jolla tyypilliset riistalaukaukset ovat noin 20 metrin luokkaa, eli metsästäjän on päästävä lähelle riistaeläintä. Metsästäjän on joko itse lähestyttävä riistaeläintä tarpeeksi hiljaa ja tuulen alta tai riistaeläimen on liikuttava metsästäjän ulottuville.
Jälkimmäinen vaihtoehto on usein helpoimmin toteutettavissa maltillisella houkutteluruokinnalla, riistan kulkureittien varrella kyttäämällä tai esimerkiksi pillillä houkuttelemalla. Lisäksi jousen viritys on onnistuttava tekemään niin, ettei riistaeläin havaitse viritysliikettä. Paikkolaukauksia ei jousella kerkeä tekemään, vaan oikeaa hetkeä on odotettava maltilla.
Jousen käyttöön liittyvät vaatimukset kannattaa ottaa huomioon jo metsästystä suunnitellessa. Vietä aikaa maastossa, tutki karttoja ja etsi kulkureitit, niiden risteykset ja parhaat ruokapellot. Katso, mihin pellonnurkkaan riistaeläimet iltaisin mieluiten kerääntyvät ja suunnittele passipaikkasi sijainti sen mukaan.
Jousen hankinta
Jousi on henkilökohtainen metsästysase sanan varsinaisessa merkityksessä. Vetopituudeltaan liian lyhyt tai pitkä jousi tekee ampumisesta vaikeaa tai jopa mahdotonta. Myöskään liian raskasta jousta ei ampuja saa viritettyä ilman kohtuuttomia ponnisteluita.
Hankkiessasi ensimmäistä joustasi, ota yhteyttä osaavaan jousiampujaan tai jousiammuntaseuraan tai jousikauppiaaseen, ja pyydä apua sopivan kokoisen jousen hankkimiseen. Erityisesti tähtäimillä varustetuista taljajousista puhuttaessa jousi säädetään ampujalleen sopivaksi sekä vetopituudeltaan että viritysvastukseltaan. Oikein mitoitettu jousi on ensimmäinen ja ehdottomasti tärkein asia onnistumisten tiellä.
Ampumatekniikka kuntoon ja harjoittelua
Jousella osumisen peruskivi on oikea ampumatekniikka. Huonolla tekniikalla voi oppia osumaan, mutta huomattavasti nopeammin ja kestävämmin hyviin tuloksiin pääsee opeteltaessa heti alkuun perusasiat kokeneen opastuksessa. Kuten jousta hankkiessasi, etsi myös ammuntaharjoittelusi alkuun osaava henkilö opastamaan kädestä pitäen jousen käyttöä.
Oikeaa ampumatekniikkaa opeteltaessa rakennetaan perusta rutiinille, joka harjoittelun myötä luo osumatarkkuuden.
Rakenna ampumarutiini
Metsästystilanne on jännittävä, joten laukauksen on tapahduttava tutulta etäisyydeltä ja oltava suorituksena helppo. Riistaeläimen oikea osumakohta ei ole järin suuri, jos laukaus ammutaan yläviistosta eikä riistaeläinkään aina ole täysin poikittain ampujaan.
Harjoitteluradalla on siis päästävä tarkkuuteen ja rutiiniin, jolla varmuudella saa päivän ensimmäisenkin laukauksen haluttuun osumakohtaan taulussa. Harjoittele mieluummin usein ja vähän, kuin harvoin ja paljon kerrallaan. Älä ammu väsymykseen asti, ja vältä harjoittelua väsyneenä, sillä se altistaa huonoille suorituksille ja vääränlaisen tekniikan omaksumiseen.
Pelkästään ammuntarutiinin rakentamiseen kannattaa panostaa vähintään satoja laadukkaita laukauksia ennen harjoittelun monipuolistamista, jotta perusasiat siirtyvät selkärankaan. Tekemisen rutinoiduttua kannattaa siirtyä harjoittelemaan metsästystilanteen mukaista suoritusta. Riistalaukaus lähtee ani harvoin erinomaisesta ampuma-asennosta selkä suorana seistä pönöttäen.
Riistatilanteiden harjoittelu
Jousimetsästäjän kannattaa harjoitella ampumista monipuolisesti, esimerkiksi istuen, jyrkkiin ylä- ja alakulmiin, metsästysvaatteet päällä, hämärässä, piilokojusta ja korkealta puupassista. Jokainen tilanne kannattaa harjoitella etukäteen, jotta riistatilanteessa omien kykyjen rajat on jo koettu ja tunnistettu.
Uudenlaisessa tilanteessa ampumasuoritus voi tuntua erilaiselta kuin normaalissa ammunnassa. Moni yllä mainittu tilanne pitää sisällään uusia huomioitavia asioita, joita ei ehkä kokematta osaa etukäteen arvata. Lista on loputon: jousen taljapyörät voivat kolahtaa huolimattomassa käsittelyssä puupassi-istuimeen, takakäden kyynärpää voi puussa tähdätessä osua helposti takana puunrunkoon, nuoli on vahingossa helppo tökätä kiinni piilokojun kankaaseen ja metsästysvaatteen hiha tai vaikkapa vetoketjun solki voi tulla jänteen iskulinjan tielle. Harjoittelemalla mahdollisia metsästystilanteita monipuolisesti ja todenmukaisesti petaat onnistumistasi metsällä.
Suoritus on haastava, mutta ei mahdoton
Metsästys tapahtuu usein noin 4–6 metrin korkeudella puupassista, johon metsästäjä kapuaa turvavaljaita käyttäen. Puupassiin asetuttuaan metsästäjä istuu tyypillisesti muutamia tunteja paikallaan viileässä ennen kuin ensimmäinen riistatilanne tulee. Kun riistaeläin on sopivassa kulmassa, jousi viritetään äärimmäisen varovasti ja rauhallisesti. Vain yksi riistalaukaus ammutaan, joten sen on osuttava haluttuun kohteeseen varmuudella.
Odottamisen aikana valaistus usein vähenee, joten riistalaukaus tapahtuu hieman hämärässä. Yleisen liikkuvuuden, lihaskunnon ja terveydentilan on sallittava sekä kiipeämistä että jousen virittäminen kylmiltään ja hallitusti. Ampumarutiinin on siten oltava sellainen, ettei lämmittelylaukauksia tai tuntuman hakemista osumista varten tarvita.
Jousella metsästäminen on haastava laji, erityisesti vähäisellä harjoittelulla. Fiksusti yksityiskohtia hioen, hyvällä opastuksella, harjoittelulla ja etukäteen suunnittelemalla jousellakin pääsee kuitenkin upeiden tilanteiden lisäksi nopeasti saaliin makuun. Onnistumiset jäävät takuuvarmasti mieleen.