Nuorten toimitus

Metsästys ja urheilu­ammunta
– jotain samaa, jotain erilaista

Sekä metsästyksessä että urheiluammunnassa käytetään asetta, luoteja tai patruunoita ja suoritus riippuu vain itsestä. Metsästyksessä palkintona on esimerkiksi liha ja siitä tehty herkullinen ateria, kun taas urheiluammunnan kilpailuissa se voi olla vaikkapa mitali.

teksti Elisabeth Mattsson kuvat Jari Soikkeli

Julkaistu13.1.2021

Molemmissa harrastuksissa tulee hallita hermonsa eli luottaa omaan suoritukseensa, eikä antaa ulkopuolisten tekijöiden vaikuttaa. Jos epäilee taitojaan kauriin pysähtyessä täydelliselle etäisyydelle ja täydelliselle paikalle, saattaa kauris niiden muutaman sekunnin aikana huomata metsästäjän ja juosta takaisin metsään. Samalla tavalla urheiluammunnassa laukaisun tulos voi muuttua 10,6:sta 9,8:aan. Kun 10 m ilmakiväärissä kympin halkaisija on 0,5 mm, erot ovat todellisuudessa pieniä. Ne silti määrittävät, miten kilpailussa sijoittuu.

Itsestään ei tule myöskään luulla liikoja. Jos metsästäessä ampuu ilman varteenotettavaa mahdollisuutta tappavaan osumaan, saattaa tulla ampuneeksi kokonaan ohi tai vielä pahempaa haavoittaneeksi riistaeläintä. Lievästi haavoittanutta osumaa ei välttämättä edes huomaa verijäljistä.

Tukevat toisiaan

Olen itse aloittanut metsästyksen jo pienenä. Siirryin sitä kautta harrastamaan myös urheiluammuntaa. Yksi ensimmäisistä urheiluammuntaan liittyvistä kokemuksista tuli nimenomaan metsästysseuran kautta, kun harjoittelimme ryhmässä haulikkoammuntaa skeet-radalla. Vaikkei skeet ollutkaan omin lajini, sain urheiluammunnasta kokemusta. Minulle kivääriammunta on aina ollut hauskaa ja kiinnostavaa, joten nykyään kilpailen 10 m ilmakiväärissä kansallisella tasolla. Suomen Ampumaurheiluliiton sivuilta löytyy lajiesittelyvideoita ja lista ampumaseuroista, jos urheiluammunta kiinnostaa.

Oman kokemukseni mukaan metsästyksestä on aika helppo siirtyä harrastamaan myös urheiluammuntaa, sillä ennen metsästyskautta ja sen jälkeen ammunnan harjoittelu on todella tärkeää. Tekniikan, liipaisun, psyykkisen puolen ja monen muun asian hallitsemisen parantaminen on palkitsevaa. Jos on kilpailuhenkinen, niin urheiluammunta on metsästyksen rinnalle hyvä harrastus. Senkin kautta pystyy kokemaan onnistumisen tunteita ja löytämään uusia ystäviä.

Lisää samasta aiheesta