Metsästäjätutkintojen pitkä taival
Yli puoli vuosisataa opaskirjoja ja tenttejä

Metsästäjätutkinto otettiin käyttöön 1.8.1964, joten tänä vuonna tulee kuluneeksi tasan 55 vuotta siitä, kun jokaisen uuden metsästäjän on ollut pakko suorittaa tutkinto saadakseen metsästyskortin.

Tutkinnottomat

Metsästäjäkunnassamme on yhä metsästäjiä, jotka eivät ole suorittaneet metsästäjätutkintoa. Toteamus herättää nykyisin hämmästystä. Ilmoittaessani kuuluvani näihin tutkinnottomiin, saatetaan tiedustella, millähän vippaskonstilla olen onnistunut käymään jahdeissa vuosikaudet. Metsästäjätutkinto on nimittäin lakisääteinen.

Niinhän se on, mutta ei ole ollut aina. Vuoden 1962 metsästyslain toimeenpanosäädöksen mukaan tutkintopakkoa ei ollut niillä metsästäjillä, joilla oli metsästyskortti ennen elokuun ensimmäistä 1964. Heille kortti lähetettiin postitse. Maksusuoritus piti kortin ilman krumeluureja voimassa. Kun piti huolen, että kortin maksoi jatkossakin ilman viiden vuoden välitaukoa, tutkintoa ei tarvinnut suorittaa missään vaiheessa.

Nuorimmat tutkinnottomat metsästäjät ovat nykyisin noin 70-vuotiaita. Ikärajaa vanhemmistakin metsästäjistä suuri enemmistö on tutkinnon suorittanut. Ensimmäinen metsästyskortti hankittiin aikaisintaan 15-vuotiaana, koska se oli varhaisin ikä aseenkantoluvan saamiseen.

Metsästäjätutkinnon opas

Heti uuden metsästyslain tultua metsästäjätutkintovaatimuksineen voimaan, tutkinto-oppaan kirjoittajaksi määrättiin vastikään perustetun Metsästäjäin Keskusjärjestön apulaistoiminnanjohtaja Keijo Nyberg. Tekstin tarkastajaksi nimettiin toimikunta, johon Nybergin lisäksi nimettiin kaksi henkilöä. Koska yhdistystoiminnassa on aina rakastettu toimikuntia, apulaistoiminnanjohtajan ja tarkistustoimikunnan työn tarkistamiseen nimettiin uusi, entistäkin suurempi tarkistustoimikunta, jonka jälkeen MKJ:n työvaliokunta tutustui käsikirjoitukseen ennen oppaan ensimmäinen painoksen julkaisemista.

Viimein huhtikuussa 1964 opas voitiin painattaa. Ensimmäisen painoksen nimi oli ”Mitä jokaisen tulee tietää metsästyksestä”, jonka alaotsikossa luki Metsästäjän opas.

Se oli kooltaan varsin vaatimaton, sillä sivukoko oli A5. Sivuja oli runsaat 50, mutta nimiölehti ja mainokset veivät niistä seitsemän, joten varsinainen tieto oli mahdutettu 43 sivuun. Niihin oli saatu paljon asiaa, sillä kirjainkoko oli hyvin pieni. Onneksi suurennuslasit oli jo keksitty.

Oppaassa käsiteltiin tiivistetysti metsästyslain säädöksiä, selvitettiin turvallisuusnäkökohtia ja hyviä metsästäjätapoja sekä tuotiin esiin riistanverotukseen liittyviä asioita.

Riistanhoitoa

Riistanhoito oli luonnollisesti esillä laajasti. Suurina riistatuhoina pidettiin kanahaukkoja, varpushaukkoja, huuhkajia ja Lapissa piekanoja. Oppaassa julkaistiin varsin viitteelliset piirroskuvat vanhasta kanahaukasta, piekanasta, mehiläishaukasta ja hiirihaukasta. Koska haukkapyyntiä pidettiin tehokkaana riistanhoitotyönä, oppaassa julkaistiin kahdella sivulla haukkahäkin teko-ohjeet.

Riistanhoitona pidettiin myös nisäkkäisiin kuuluvien pienpetojen jatkuvaa vähentämistä. Oppaassa kerrottiin tiivistetysti eri pyyntitavoista ja annettiin petoloukun teko-ohjeet, aivan kuten haukkahäkistäkin.

Turvallisuutta sanoin ja kuvin

Metsästäjäksi havittelevan tuli olla hyvin perillä turvallisuuteen liittyvistä asioista, joita selostettiin sanoin sekä piirroskuvin. Erityisesti painotettiin sitä, että metsästäjän tuli olla aina varma turvallisesta riistalaukauksesta.

Kokosivun piirrokseen oli kuvattu metsästäjä, joka näki pienen kumpareen takana olevan hirven yläselkää. Kyseessä ei ollutkaan hirvi, vaan kaksi takapuoli pystyssä sieniä poimivaa naista. Toisessa vastaavantyyppisessä piirroskuvassa pensaikon takana oleva hirvi onkin oikeasti traktori.

Tutkintotilaisuudet

Metsästäjätutkintoja järjestivät riistanhoitoyhdistykset. Tutkinto jakautui kahteen osaan, kirjallisessa kokeessa oli 20 kysymystä, johon kaikkiin oli kolme vaihtoehtoista vastausta. Vastausruutuja oli siis yhteensä 60. Jokaiseen kysymykseen oli ruksattava oikea ruutu tai oikeat ruudut.

Tutkinnon opetusosassa selvitettiin kokelaalle tietoja ampumaturvallisuudesta ja muista turvallisuuskysymyksistä. Opetusosa ei ollut varsinainen koe.

Ensimmäisenä vuotena järjestettiin lähes 2 000 tutkintotilaisuutta. Niissä tehtiin 14 748 suoritusyritystä, joista hyväksyttäviä oli 9 630. Läpäisyprosentti oli täten 66,5 %.

Oppaasta uusia ja uudistettuja painoksia

Metsästäjätutkinto-oppaan ensimmäisestä versiosta otettiin 10 000 kappaleen painos, jonka uskottiin riittävän moneksi vuodeksi. Toisin kävi. Opaskirja myytiin loppuun jo ensimmäisenä vuonna, joten jo seuraavan vuoden alussa oli otettava uusi painos. Siihen oli tehty melko paljon muutoksia, jotka eivät kuitenkaan vaikuttaneet asiasisältöön. Nimi oli jatkossa Metsästäjätutkinnon opas.

Opus oli tulevinakin vuosina varsinainen bestseller. Täysin uusittu 9. painos ilmestyi vuonna 1975. Jatkossa uusittujen painosten sivumäärä lisääntyi ja tutkinto tuli entistä vaativammaksi. Läpäisyprosentti oli yleensä hieman yli 50 %, mutta joskus jäätiin jopa reilusti sen alle.