Harvalla ketunmetsästäjällä on yhtä upeat maisemat kuin Helanderilla.

Metsästäjä naalin turvana

Tunturilapissa yritetään tosissaan saada elintilaa yhä harvinaisemmaksi käyvälle naalille. Naalin harvinaistumiseen on monta syytä, mutta yksi on sen sukulainen kettu. Kun kettu on tullut naalin reviirille, ei naalilla ole asiaa seudulle. Se tarvitsee paluuseensa metsästäjän apua.

teksti Jouni Kantonen kuvat Jarmo Helander ja Metsähallitus

Julkaistu7.1.2021

Kettu on naalin suora kilpailija ja vähitellen sopeutunut elämään myös ylhäällä tunturissa. Ketun elintavat ovat varsin samanlaiset kuin naalin. Se syö osittain samaa ravintoa ja pesii naalin vanhoissa pesissä. Naalin tilanne pohjoisimmilla tunturialueilla ei ole kehuttava ja se on ollut vaarassa kadota kokonaan.

Ensimmäisen iskun kanta sai jo 1900-luvun alkupuolella, jolloin sitä metsästettiin valkoisen turkin vuoksi. Liikapyynnistä kärsinyt laji rauhoitettiin Suomessa vuonna 1940. Kettukanta alkoi yleistyä naalin asuinalueilla vähitellen 1980-luvulla ja se on heikentänyt naalin elinmahdollisuuksia entisestään. Samoin naali on ollut ongelmissa ravinnon suhteen. Melko säännönmukaisena toistuneet myyrien kannanvaihtelut katosivat 1900-luvun lopulla ja se on lisännyt naalin ahdinkoa.

Onneksi myyräkantojen syklisyys on parantunut koko 2000-luvun, joka osaltaan on luonut toivoa paremmasta. Pohjoismaissa naaleja on ruotsalaisen arvion mukaan vain arviolta noin 350 yksilöä. Villejä pentueita syntyy harvakseltaan, mutta tässäkin on menty parempaan suuntaan. Pitkään pääosa Ruotsin ja Norjan pentuja tuottavista naalipareista asui maiden keskiosien tuntureilla. Nyt pentueita on havaittu entistä pohjoisempana. Tulevaisuus näyttää siis hieman paremmalta. Syy kannan positiiviseen kehittymiseen, on systemaattinen ja monipuolinen suojelutyö.

Joskus itse suojelun kohde pääsee riistakameran kuviin ruokintapaikalla.

Kettu valtaa elintilaa

Metsähallituksen Tuomo Ollila tuntee naalin tilanteen Suomessa paremmin kuin kukaan muu. Hänen mukaansa naalin tilanteeseen vaikuttaa eniten ravinto ja kilpailu ketun kanssa.

Ihmisen toimet vaikuttavat osaltaan ketun yleistymiseen naalin asuinalueilla. Me jätämme jälkeemme aina jotakin, jonka kettu osaa hyödyntää. Niin Alaskassa kuin Siperiassakin kettu on seurannut ihmistä naalien asuinalueille. Kettuja tulisi metsästää nykyistä huomattavasti enemmän myös aivan asutusten liepeillä, hän toteaa.

Ollila toteaa myös, että suurpetojen jälkeensä jättämät haaskat eivät helpota naalin tilannetta. Naalin suojelun kannalta suurpetojen määrän kasvu ei siis ole ratkaisu. Samat haaskat kun houkuttelevat paikalle myös pahimman kilpailijan.

Ketun tehopyynti vaatii ammattimaista otetta

Jarmo Helander Jamen Eräpalveluista on yksi hankkeen avainhenkilöistä. Hänen tehtävänään on pyytää kettua lähes ammattimaisesti. Hän on ollut hankkeessa mukana viitisen vuotta ja saalistanut sinä aikana yhteensä noin 500 kettua. Viime talven saalis oli yhteensä 80 kettua varsinaisena pyyntikautena, joka kestää tammikuun alusta huhtikuun loppuun.

Helanderilla on poikkeuslupa käyttää moottorikelkkaa kettujen jäljityksessä, mutta siltikään tehtävä ei ole helppo. Sää, lumitilanne ja kettujen tapa olla jatkuvasti liikkeellä luo omat haasteensa. Pisimmillään jäljitys voi kestää 25–30 kilometriä. Myös tunturissa kettu on viisas ja oppivainen pelikaveri, jolla vauhtia riittää; kantavalla lumella se voi juosta jopa 40 kilometrin tuntivauhdilla.

– Jos kettu pääsee pakoon, se oppii kerrasta, miten kelkalla perässä tulevasta metsästäjästä pääsee eroon. Ja kun se on keinon keksinyt, on sitä erittäin vaikea saada saaliiksi, kertoo Helander.

Hän on syntyperäinen utsjokinen ja metsästänyt alueella lapsesta saakka. Hänellä on kokemusta ketunpyynnistä jo toisessa polvessa, sillä hänen isänsä oli ammattimainen ketunmetsästäjä, silloin kun ketuista vielä sai rahaa.

Tärkein ketunpyyntialue on Paistunturin, Kaldoaivin ja Ailigastunturin seudut. Se on valtava erämaa-alue, jossa pyynti ei onnistu ilman vahvaa paikallistuntemusta. Helanderin kokemuksen mukaan keli vaikuttaa paljon siihen, miten ketun jäljestäminen onnistuu. Ihanteellisin aika pyynnille on tyyni pakkaspäivä, kun edellisenä yönä on satanut lunta. Silloin ketut ovat liikkeellä ja tuoreet jäljet on helppo löytää.

Metsästyksen ohella Helander hoitaa naalien ruokintapisteitä ja pesimäkolojen tarkkailua. Osa saalistetuista ketuista lähetetään Ruokavirastoon tutkittavaksi, mutta muuten saalilla on kovin vähän käyttöä. Myös Helanderin mielestä ketun pyyntiä pitää tehostaa, etenkin asutusten liepeillä. Ammattimaisen ketunpyynnin loppuminen on omalta vähäiseltä osaltaan lisännyt kettupopulaatiota

– Eivät ne ketut täältä pyytämällä lopu. Huonoina myyrävuosina kettu käyttää ravinnokseen riekon, vesilintujen, kahlaajien ynnä muiden munia ja poikasia. Joukossa voi olla myös harvinaisempia pesijöitä. Kettu myös täyttää tyhjäksi jääneen reviirin hyvin nopeasti, joten pyyntiä on pidettävä jatkuvasti yllä. Vain se tuottaa tulosta, toteaa Helander.

Pesiikö naali vielä Suomessa?

Vain harva suomalainen on nähnyt luonnossa naalin. Hankkeessa mukana oleva Tuomo Ollila Metsähallituksesta on varovaisen positiivinen.

– Uskon, että muutaman vuoden sisällä naalin pesintä onnistuu Suomessa, hän veikkaa.

Ketunmetsästys Suomen tunturialueella on tärkeää riistanhoitotyötä. Se myös kuvaa hyvin sitä, että metsästys kuuluu osana luonnonkertoon ja sen suojeluun. Naalin suojeluhankkeessa metsästäjät eivät ole köyhdyttämässä Suomen luontoa, päinvastoin. Ketun pyynti on tärkeä keino kokonaisuudessa, jonka tarkoituksena on lisätä tunturilapin eläimistön monimuotoisuutta.

Hienoa on myös se, että tarvittaessa yhteistyö sujuu yli eri valtakunnan- tai organisaatiorajojen. Naalin paras kaveri on tunturissa kelkalla porhaltava ketunmetsästäjä, vaikka monille se voi tuntua oudolta.

Kun keli on oikea ja metsästäjä osaa tehtävänsä voi hyvän päivän saalis näyttää tältä.
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit

Pohjoismaista yhteistyötä EU:n tuella

Naalikantaa on suojeltu yhteispohjoismaisella hankkeella, joka kulkee nimellä Felles Fjellrev Nord. Hanke on saanut toistamiseen rahoitusta EU:lta. Mukana hankkeessa ovat Suomi, Ruotsi ja Norja, joka rahoittaa omaa osuuttaan hankkeesta itse.

Hankkeen tavoite on elvyttää kantaa kolmella tavalla. Hanke tarjoaa naalille täsmäruokintaa ja tehostaa ketun pyyntiä. Lisäksi Norjassa tehdään naalin siirtoistutuksia, joihin käytetään tarhattujen naalien jälkeläisiä. Hanke seuraa ja kartoittaa myös naalien pesimäkoloja, sillä niiden kautta hankittu tieto parantaa huomattavasti tilannekuvaa koko hankkeen onnistumisesta. Esimerkkinä tästä työstä voidaan mainita, että viime vuonna tehtiin hieman vajaa 400 tarkastuskäyntiä mahdollisille naalin pesille Pohjois-Lapissa.

Naali on liikkuvainen eläin ja koska naaleja elää myös idässä, hankkeessa halutaan luoda entistä toimivammat yhteydet Kuolan niemimaalle.

Projektin vetovastuu on Norrbottenin lääninhallituksella. Muita kumppaneita ovat Tukholman yliopisto, Metsähallituksen Luontopalvelut, norjalainen tutkimuslaitos NINA ja Tromssan yliopisto.