Mahtisonnin jahti

Mieleenpainuvin hirvijahtini ajoittuu vuoteen 1983. Mukana oli tuolloin kuusivuotias norjanharmaakäyttövalio Santtu, jolta kaikkineen ammuttiin haukkuun toistasataa hirveä.

Jahti alkoi normaalin tapaan. Passiketju pantiin tuulen päälle ja koiramies, eli minä, lähdin Santun kanssa 1,5 kilometrin päästä lumettomaan maastoon etsimään hirviä.

Hetken kuluttua alkoi haukku puolen kilometrin päässä passiketjusta. Haukku jatkui siirtyvänä kohti passiketjua. Hyvä juttu, tuumasin.

Kaksi paukkua kuului. Ampumapaikalle päästyäni ampuja, porukan nyt jo edesmennyt nestorijohtaja tuumasi, että ”Tossa se on mäennyppylän takana, oli siinä sellainen kolina ja iso sarvipää kuin mikä”.

Kun ei koiraa muuten löytynyt, katsoin silloin käytössä olleella piippatutkalla ja tuumasin ampujalle, että kaksi kilometriä on ainakin.

Lopulta hirvi jäikin haukkuun, nyt joen varteen suolle. Passit pantiin ympärille ja lähdin tuulen alta haukulle. Edellisenä yönä oli pakkasta ollut 10 astetta, joten suonpinta kesti hyvin kävellä. Hiippailin jäätynyttä ojanpohjaa pitkin ja kohta näkyikin hirven etulapa haukussa alle 100 metrin päässä. Ammuin, koska tiesin ettei Santtu vaihda hirveä. Siihen se kaatui, melkein ampumapaikalle.

Yllätys oli suuri, kun menin kaadolle. Olipa isokokoinen, kuusi piikkiä puolellaan. Laskin veret ja ilmoitin porukalle kaadosta. Kun apuja saapui, hirvi suolistettiin. Siitä ei löytynyt muita reikiä kuin se yksi, jonka ammuin.

Kahdeksan hengen porukalla ajateltiin vetää hirvi jäätynyttä suonpintaa pitkin tielle, johon matkaa oli reilu 500 metriä. Kaksi tarttui sarviin ja loput vetämään narusta ja koivista. Yritettiin ja yritettiin, muttei lähtenyt kulkemaan. Pää oli niin painava ja sarvet hänksötti. Vain vaivaiset 20 metriä saatiin etenemään.

Tuumauksen jälkeen haettiin naapurin nelivetotraktori. Sehän tulikin osan matkaa suolle, mutta sinne se upposi. Ja ei kun toinen neliveto sitä vetämään ja sekin upposi suohon. Kolmannessa traktorissa oli onneksi vinssi ja sillä vedettiin uponneet traktorit suosta.

Ilta alkoi hämärtyä, joten ei auttanut muu kun ryhtyä nylkemään ja paloittelemaan hirveä. Lopulta paloina saimme sen tienvarteen ja metsästysmajalle. Ilta oli jo kymmenen ennen kuin päästiin majalta pois, eli 12 tunnin talkoot ampumisesta meni.

Sonnia ei koskaan punnittu, mutta arvio oli yli 300 kg. Tunnettu erämies Toivo Varonen seurassamme sanoi, ettei ole niin leveitä kylkiluita ennen nähnyt.

Pään täytätin. Se oli aluksi seuramme metsästysmajan seinällä, sittemmin siirsin sen oman kesämökin seinälle muistoja herättelemään. Sarvilla on leveyttä 122 cm.