Ensimmäistä kertaa ampumaradalla
Metsästys on viime vuosina yleistynyt myös naisten keskuudessa. Siitä huolimatta koen metsästyksen aika maskuliiniseksi harrastukseksi, joten kynnys puhua siihen liittyvistä peloista on melko korkea. Uutena metsästyksen harrastajana aseiden käsittely ja ampuminen voi olla pelkoa herättävä asia.
Suoritin metsästäjätutkinnon keväällä. Kesällä oli vuorossa vierailu ampumaradalla. Tarkoitus oli ampua ja tutustua radan toimintaan. Ampuminen kuitenkin on melko oleellinen osa metsästysharrastusta.
Ensituntumaa haulikkoradalla
Aluksi pappani antoi minulle kuulosuojaimet ja otti haulikon esille. Hän kertoi sen käytöstä ja antoi turvallisuusohjeita. Erityisesti hän painotti, että ”kaikki aseet ovat aina ladattuja”, vaikka niissä ei olisi edes patruunoita. Hän myös kertoi haulikkoradan toiminnasta.
Sitten vuorossa oli saada tuntumaa aseeseen eli ottaa se omiin käsiin. Yllätyin haulikon painavuudesta ja piipun pituudesta. Oli hankalaa löytää oikea ampuma-asento.
Seuraavaksi siirryttiin kivääriradalle. Vein taulun 75 metrin etäisyydelle ampumakopista ja nostimme kopin luukut auki. Äitini antoi hirvikiväärinsä ja kävimme taas ampuma-asennon läpi, joka tuntui monta kertaa vaikeammalta kuin haulikon kanssa. Milloin lantio oli liian edessä, selkä liian takana tai piti seistä enemmän sivuttain!
Kun oikea asento löytyi, tähtäsin ja painoin liipaisinta tyhjällä aseella.
Kova ääni yllätti
En koko reissun aikana ampunut yhtään laukausta, koska se kuulosti liian pelottavalta. Seurasin vierestä, kun äitini ja pappani ampuivat muutamat laukaukset tauluun. Yllätyin kovasta äänestä vaikka tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun vieressäni ammutaan. Viime syksynä olin äitini kanssa hirvijahdissa, kun passiimme tuli emä ja kaksoisvasat. Tällöin näin ensimmäistä kertaa ampumisen vierestä.
Oikeassa elämässä ampuminen tuntuu hyvin erilaiselta verrattuna metsästyspeleihin. Ihmettelen paljon, miten ihmiset uskaltavat hirvijahdissa ampua elävää eläintä. Itsehän en uskaltanut ampua edes taulua.
Ammuin sittenkin
Viikko ratakäynnin jälkeen ammuin haulikolla neljä laukausta ja muutaman pienoiskiväärillä kanisteriin metsässä. Oli kyllä semmoisia hetkiä nämä ampumiset, että jatkossa ammun vain pienoiskiväärillä! Haulikko tuntui paljon olkapäässä.
Kokemus oli hyvin opettava ja mielenkiintoinen. Ehkä jossain kohtaa itsekin päädyn vielä ampumaan ja jahtiin aseen kanssa. Ihan ehdoton ei kannata olla, koska aika muuttaa ja kasvattaa. Toistaiseksi jatkan vielä ilman asetta metsällä.
