Arvioidut perushinnat uutena ostetuille varusteille, joilla pääsee jo hyvin alkuun. Markkinoilta löytyy varmasti halvempia ja paljon kalliimpiakin varusteita. Patruunoiden kustannukset riippuvat aseesta ja harjoittelun määrästä. Lisäksi polttoaineisiin kuluu rahaa riippuen omasta asuin- ja metsästysalueesta.
Nuorten toimitus

Aloittelijana varusteiden hintaviidakossa

Usein kuulee puhuttavan, että metsästys on kallis harrastus. Ihmettelen väitteen toden­peräisyyttä, sillä oman kokemukseni mukaan metsästyksen ei tarvitse olla kallista.

Teksti ja kuvat Reetta Hokkanen

Julkaistu10.1.2022

Aseet, vaatteet, luvat, kengät ynnä muut varusteet toki maksavat, mutta halusin lähteä selvittämään kustannuspolitiikkaa nuoren metsästäjän näkökulmasta. Mitä lajin aloittaminen maksaa? Mitkä hankinnat ovat oleellisimpia?

Rahaa menee jonkin verran esimerkiksi aseen hankintaan. On kuitenkin syytä muistaa, että metsästysaseet ovat hyvin huollettuina erittäin pitkäikäisiä. Asetta ei ole myöskään pakko ostaa uutena, eikä hinta aina korreloi aseen laadun kanssa.

Myös metsästysvarusteiden kirjo on valtava. Härpäkettä ja hiluvitkutinta on joka lähtöön. Tärkeimmät perusvarusteet aseen lisäksi ovat itselle mieluisat vaatteet ja kengät. Metsästysvarusteiden hankinta voi ensi alkuun tuntua tyyriiltä, mutta niiden käyttöikään suhteutettuna varusteet ovat melko halpoja. Laadukas metsästyspuku ja kengät voivat kestää käyttöä yli 15 vuotta. Kaikkea ei tarvitse ostaa uutena. Varusteita voi löytää paljon myös käytettynä, kun vain varaa riittävästi aikaa niiden etsintään.

Metsästämisen aloittamiseen ei tarvita upouusinta metsästyspukua tai hienointa haulikkoa. Itse aloitin harrastuksen isäni vanhoilla aseilla ja tavallisilla ulkovaatteilla. Lajin kannalta oleellisimmat hankinnat ovat metsästyskortti, metsästysoikeus ja mieluisa ase. Hintamyytti voidaan murtaa ja todeta, ettei metsästämisen tarvitse olla pelkkää varustehuumaa ja rahanmenoa. Alkuun pääsee muutamallakin sadalla eurolla ja avoimella mielellä!

Käyttöhinnat on laskettu niin, että yhden metsästyskauden aikana varustetta käytettäisiin 30 päivänä. Jos kaudella metsästäisi useammin, olisi päivähinta vieläkin pienempi.

Lisää samasta aiheesta

Metsästäjän varusteet

Maanuolu

29.6.2022
Aseturvallisuuden neljä sääntöä

Sääntö 3 – Pidä sormi pois liipaisimelta

29.6.2022
Nuorten toimitus

Kerhossa eräelämä tutuksi

29.6.2022