Metsästys teki meistä ihmisiä

Metsästys, aivojen koon kasvu ja teknologian kehitys ovat olleet selvässä vuorovaikutussuhteessa ihmisen evoluution aikana.

Me päädyimme huippusaalistajiksi ylivertaiseksi kehittyneen älymme ansiosta. Siinä metsästyksellä oli ratkaiseva merkitys, koska aivokudos vaatii kehittyäkseen noin 22 kertaa enemmän aineenvaihdunnallista energiaa kuin muu kudos. Luonnonvalinta pystyi suosimaan suurempia ja kehittyneempiä aivoja energiapitoisen liharavinnon ansiosta. Aivojemme kasvun myötä metsästysmenestyksemme yhä lisääntyi, mikä lisäsi liharavinnon osuutta ruokavaliossamme. Tämä vuorostaan salli aivojen lisäkasvun ja lopulta kulttuurievoluution.

Metsästäjänuramme alku oli kuitenkin vaatimaton. Noin 65 miljoonaa vuotta sitten elänyt alkukädellinen naposteli ajoittain hyönteisiä. Meidän ja simpanssien yhteinen ihmisapinakantalaji oli todennäköisesti pienempiä eläimiä saalistava opportunistinen metsästäjä, kuten nykyiset simpanssit. Yhteisestä kantalajista hieman yli kuusi miljoonaa vuotta sitten eriytynyt apinaihminen oli oletettavasti vähintään saman tasoinen metsästäjä riistarikkaan metsäsavanniympäristön vuoksi.

Noin kolme miljoonaa vuotta sitten ihmissuvun varhaisimmat edustajat, käteväihmiset, olivat jo hyviä metsästäjiä. Aivot olivat kolmanneksen suuremmat kuin apinaihmisten noin puolilitraiset aivot. He myös käsittelivät eläinruhoja varhaisilla kivityökaluilla, muun muassa päästäkseen käsiksi ravinteikkaaseen luuytimeen.

Hieman vajaa kaksi miljoonaa vuotta sitten ilmestynyt pystyihminen oli ensimmäinen varsinainen metsästäjä-keräilijä. Aivoilla oli nyt noin litran tilavuus, joka selittää paremmat kivityökalut ja lisääntyneen metsästysmenestyksen. Liikkuvaan elämäntapaan sopeutunut pystyihminen levisi myös Afrikan ulkopuolelle.

Noin 700 000 vuotta sitten pystyihmisestä kehittynyt kookas ja jykevä heidelberginihminen levisi lähes kaikkialle lukuunottamatta arktisia ja subarktisia seutuja. Selvästi yli litran kokoiset aivot omaavana se osasi käyttää tulta ja oli kehittynyt huippusaalistajaksi. Saksan Schöningenistä on löydetty hyvin säilyneitä yli 300 000 vuotta vanhoja puukärkisiä keihäitä ja niillä kaadettujen villihevosten luita.

Heidelberginihmisestä noin 250 000 vuotta sitten kehittyneet neandertalinihminen Länsi-Euraasiassa ja denisovanihminen Itä-Euraasiassa alkoivat varustaa keihäänsä kivikärjillä. Luiden stabiili-isotooppianalyysien perusteella ainakin neandertalinihmisten ruokavalio oli erittäin lihavoittoinen. Näiden arkaaisten ihmisten noin puolitoistalitraiset aivotilavuudet olivat suhteutettuna ruumiinkokoon samaa luokkaa kuin Afrikan heidelberginihmisestä kehittyneellä nykyihmisellä, joka levisi Afrikan ulkopuolelle viimeisen jääkauden aikana. Se  syrjäytti arkaaiset ihmiset todennäköisimmin kehittyneemmän sosiaalisen organisaationsa avulla.

Ollessamme metsästäjä-keräilijöitä olimme osa luontoa. Viimeisen kymmenen tuhannen vuoden aikana maanviljelyksen ja karjankasvatuksen leviäminen on muuttanut tilanteen. Suhteemme luontoon muuttui mitä erilaisimpiin suuntiin. Metsästys onkin vain harvalle enää pääasiallinen tapa hankkia ravintoa, mutta monella meillä on kuitenkin vahva metsästysvietti.

Olimmehan olleet koko ihmissuvun lähes kolmemiljoonaisen olemassaolon ajan metsästäjiä.