Supikoiratyhjiön vaatima pyyntiponnistus tutkitaan

Julkaistu21.1.2021

Maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa Turun yliopiston hankkeessa tutkitaan supikoirien tiheyttä ja liikkumista sisämaan lintuvesillä. Tarkoitus on selvittää, millainen pyyntiponnistus tarvitaan lajin poistamiseen joltakin alueelta.

Supikoiratiheys mitattiin riistakameroiden avulla viime keväänä 12 lintujärven rannoilla Etelä-Suomessa. Kuluvan vuoden aikana kerätään aineistoa tutkimusjärvien tuntumasta pyydettyjen supikoirien määristä ja tulevana keväänä niiden tiheys mitataan uudelleen. Alueilla laitetaan myös GPS-pantoja supikoirille, niiden kosteikolla liikkumisen selvittämiseksi.

Tutkimuksessa kokeillaan myös, voidaanko maastoon levitettävien syömäkelvottomien munien ja ylimääräisen lintujen hajun avulla ”opettaa” pedot jättämään vesilintujen pesät huomiotta.