Pasi Laine näytti leiriläisille, miten jousiase toimii.

Parasta on yhdessäolo ja teltassa nukkuminen

Haapajärvellä Kumisevan kylällä järjestettiin perinteinen valtakunnallinen nuorten eräleiri 6.–9.6.2024.

Teksti ja kuvat Tanja Kopsa

Julkaistu5.7.2024

Kun Metsästäjä-lehdessä julkaistiin leiristä ilmoitus, se täyttyi tuttuun tapaan nopeasti 10–15-vuotiaista nuorista. Heitä saapui leirille ympäri Suomen. Myös nuorten huoltajat olivat tervetulleita ja muutama isovanhempi ja vanhempi käytti tilaisuuden hyväkseen. Heistä oli apua myös järjestelyissä.

– Parasta täällä leirillä on ollut, kun on saanut uusia kavereita joka puolelta Suomea, iloitsevat Nivalasta leirille tulleet kaksitoistavuotiaat Miska Tenhunen ja Veikka Vilkuna.

Teltassa nukkuminen oli monen leiriläisen mielestä parhaita asioita leirissä. Leirin miljöötäkin kehuttiin.
Veikka Vilkuna ja Miska Tenhunen Nivalasta iloitsivat erityisesti uusista kavereista ja kalastamisesta.

18. kerta

Haapajärven-Reisjärven riistanhoitoyhdistyksen Risto Nyrhinen kertoo, että ensimmäinen nuorten eräleiri järjestettiin Haapajärvellä jo 20 vuotta sitten. Tämä oli 18. kerta, koska pari vuotta jäi väliin koronarajoitusten vuoksi.

Aiemmin leiri pidettiin Siiponkosken Jokikeskuksessa, mutta tänä vuonna leiriä haluttiin uudistaa vaihtamalla paikkaa. Kumisevassa majoituksesta ja muonituksesta huolehti Osuuskunta Kumisevan Kaiku ammattilaisineen. Leirillä majoituttiin telttoihin, toki vanhan kyläkoulun sisätiloihin oli järjestetty mahdollisuus yöpyä.

– Eräleirin aikana perehdytään metsästykseen, kalastukseen ja riistanhoitoon teoriassa ja käytännössä. Metsästäjätutkinnon suorittaminen on mahdollista leirin yhteydessä, toteaa riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Juha Myllylahti.

– Minusta parasta on ollut vapaa-aika ja uudet kaverit. Niin ja teltassa nukkuminen. Ohjelma on kivaa, mutta luennot ovat kyllä vähän tylsiä, tuumaa jyväskyläläinen Severi Aaltonen, 13, joka oli saapunut leirille vaarinsa Seppo Riihimäen kanssa.

– Mukava täällä on olla vaarina mukana. Minun nuoruudessa ei ollut eräleirejä, vaan kuljin isoveljen mukana metsällä innokkaasti. Tämä on hieno tilaisuus nuorille. Monet heistä on arkielämässään paljon kiinni puhelimissaan, harmittelee Riihimäki.

Leirillä ei juuri kännyköitä räplätty, kun tarjolla oli runsaasti mielenkiintoista ohjelmaa ja kavereita ihan tässä ja nyt.

– Kun tulimme tänne Kumisevaan, ei mennyt kuin hetki, ja Severillä oli uusia tuttuja, tuumaa vaari hymyssä suin.

Severi Aaltonen oli leirillä vaarinsa Seppo Riihimäen kanssa. He olivat tulleet Jyväskylästä.

Laajan yhteistyö tulos

Haapajärven-Reisjärven riistahoitoyhdistyksen lisäksi leiriä oli järjestämässä Haapajärven kaupungin nuorisotoimi ja monet talkoolaiset. Iloista tekemistä järjesti myös Haapajärven 4H-yhdistys, joka toi leiriläisten käyttöön mato-onget, joilla saatiin Varisjärvestä runsaasti saalista heti ensimmäisenä iltana. Kokki teki kaloista maistiaisia seuraavaksi päiväksi. Kalat katosivat lautaselta vikkelästi parempiin suihin.

– Kavereiden lisäksi parasta on ollut vetouistelu. Silloinkin saatiin runsaasti saalista, kehuvat leiriläiset Tenhunen ja Vilkuna, joista ohjelmaa olisi saanut olla vieläkin enemmän.

Vetouistelun nuorille mahdollisti Vedenjakajan uistelijat. Lisäksi leiriä oli järjestämässä viiden haapajärvisen metsästysseuran sakkia ja Haapajärven Kennelseura, joka toi joukon metsästyskoiria tapaamaan leiriläisiä.

Kennelseuran väki piti näytöksen, jossa metsästyskoirat omistajineen näyttivät, miten toimivat metsästystilanteessa. Nuoret saivat tehtäväkseen tunnistaa eri koirien rodut.

Yhtenä leiripäivänä nuoret saivat tilaisuuden ampua eri aseilla. Haapajärven Ampumaseuran edustajat ja metsästäjät ohjasivat heitä. Turvallisuus oli huomioitu hyvin.

Leiriläiset saivat halutessaan ampua haulikolla, pienoiskiväärillä ja jousiaseilla. Samassa yhteydessä harjoiteltiin myös kartan ja kompassin käyttöä ja tutustuttiin näyttelyssä erilaisiin aseisiin.

Ilpo Kontra, 12, ja Max Oosi, 12, Helsingistä nauttivat teltassa nukkumisesta. Se oli heidän mielestään suorastaan parasta koko leirissä. Myös leirin ympäristön he totesivat kivaksi.

– Todellakin suosittelemme leiriä muillekkin nuorille. Täällä saa uusia kavereita ja tehdään kaikkea kivaa, juttelevat pojat.

Kempeleläinen Sofia Hippi, 13, oli yksi kolmesta leirille osallistuneista tytöistä. Hän oli nähnyt leiri-ilmoituksen Metsästäjä-lehdessä ja ilmoittautunut oitis osallistujaksi.

– Kuljen isän ja isoveljen mukana metsällä. En ole vielä itse metsästänyt eli ampunut riistaa. Täällä leirillä on ollut parasta leirielämä, uudet kaverit, hyvä ruoka ja riittävä ohjelma, kiittelee leiriläinen.

Helsinkiläiset kaverukset Ilpo Kontra ja Max Oosi saivat rapsutella Juha Lappalaisen Bretoneita Iitua ja Jippua.
Nuoret saivat tilaisuuden ampua eri aseilla. Haapajärven Ampumaseuran edustajat ja metsästäjät ohjasivat heitä. Kempeleläiseltä Sofia Hipiltä sujui hyvin pienoiskiväärillä ampuminen.
Haapajärven Kennelseuran väki esitteli metsästyskoiria ja metsästystilanteita nuorisolle.

 

Minkälaista toimintaa haluaisit eräleireille järjestettävän enemmän ja mitä vähemmän? Kerro kokemuksistasi kommenteissa.
Subscribe
Notify of
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit