Pienten ja keskikokoisten riistanisäkkäiden kannanmuutokset

Riistakolmioilla ja peltokolmioilla on tehty pienriistan seurantaa ympäri maata jo 36:tta talvea peräkkäin. Luonnonvarakeskuksen (Luken) koordinoima kolmiolaskenta on riistanisäkkäiden seurantajärjestelmä, jolla seurataan lajien kannankehitystä ja muutoksia levinneisyydessä. Tarkastelun kohteena on lumijälki-indeksi, joka suhteuttaa havaittua jälkijonojen lukumäärää laskentapanostukseen ja tuoreiden lumijälkien kertymäaikaan (yksikkö: jälkiä / 10 km / kertymäpäivä).

Monelle pienriistalajille, kuten jäniksille, oravalle, ketulle, sekä pienille ja keskikokoisille näätäeläimille, lumijälkilaskenta on tärkein tai ainoa valtakunnallinen vuosittainen seuranta.

Olosuhteet vaikeuttivat laskentaa

Laskentaolosuhteiltaan talvi 2024 oli vaikea, varsinkin Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa, johtuen syvästä ja upottavasta hangesta. Talvi oli normaalia kylmempi ja lunta oli suuressa osassa maata, Lounais-Suomea myöten.

Talven 2024 aikana tehtiin koko maassa yhteensä 510 kolmiolaskentaa, mikä on noin 30 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Näistä 442 oli metsämaastoon painottuvia riistakolmioita ja 68 Etelä- ja Länsi-Suomen viljelymaisemiin painottuvia peltokolmioita. Vielä helmikuun puolessavälissä laskentatilanne näytti heikolta. Lopulta laskentoja kertyi sen verran, että kannanvaihtelujen pääpiirteet ovat havaittavissa.

Pelto- ja riistakolmiot

Kaikilla tässä käsitellyillä lajeilla havaintojen määrät eroavat keskimäärin pelto- ja riistakolmioiden välillä, usein huomattavasti. Metsäjänis ja näätä ovat metsän lajeja, joiden jälkiä löytyy peltokolmioilla laskentapanostukseen nähden noin puolet siitä määrästä, mitä riistakolmioilla havaitaan. Sen sijaan orava, kettu, kärppä ja lumikko esiintyvät noin kaksi kertaa runsaampina peltokolmioilla riistakolmioihin verrattuna, ja rusakolla jälkimäärät ovat yli kymmenen kertaa suurempia. Myös saukon jälkiä on peltokolmioilla hieman enemmän kuin riistakolmioilla.

Useat lajit taantuneet

Useat pohjoiselle havumetsävyöhykkeelle tyypilliset riistanisäkkäät ovat taantuneet seurantajakson aikana. Metsäjäniksellä ja ketulla kanta on taantunut noin puoleen, oravalla ja lumikolla kolmannekseen ja kärpällä peräti kuudennekseen.

Kannanmuutokset eroavat usein alueittain. Metsäjäniksellä taantuminen painottuu maan etelä- ja keskiosiin, kun se taas lumikolla ja kärpällä voimistuu pohjoiseen mentäessä. Näätäkanta on taantunut etelässä ja runsastunut pohjoisessa.

Saukolla kanta on kasvanut, varsinkin 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa, mutta on viime parinkymmenen vuoden ollut vakaa. Suurin poikkeus lajijoukossa on voimakkaasti runsastuva rusakko, joka viihtyy parhaiten rannikon peltomaisemissa.

Rusakon lumijälki-indeksi on yli kymmenkertaistunut tarkastelujakson aikana. Runsastuminen on selvästi voimakkaampaa pohjoiseen tai itään mentäessä, ehkä siksi, että maan lounaisosissa sopivat ympäristöt ovat jo lajin asuttamia.

Poikkeuksia trendistä

Joka vuosi löytyy edellisestä vuodesta tai trendistä poikkeuksina erottuvia lyhyen aikavälin kannanvaihteluja. Näitä aiheuttaa tyypillisesti ravintotilanteen muutokset, kuten myyräkannat, kuusen käpysato, taudit tai pedot.

Verrattuna edelliseen vuoteen, metsäjäniksen lumijälkien määrät ovat selvästi vähentyneet maanlaajuisesti. Myös oravalla on havaittavissa selvää laskua monissa osissa maata, ei tosin yhtä selkeästi kuin metsäjäniksellä. Molemmilla lajeilla lumijälki-indeksit olivat 1–2 vuotta sitten normaalia suuremmat ja ovat nyt normaalilla tasolla pitkäaikaiset muutokset huomioiden.

Lumikolla kanta on Lappia lukuun ottamatta taantunut viime vuoteen nähden, paikoin jyrkästi. Lapissa kanta on sen sijaan kasvanut. Kärpällä on samankaltainen kuvio, mutta muutokset ovat pienemmät ja vaihtelevat enemmän. Kärpällä kanta kasvaa Lapin lisäksi Pohjois-Pohjanmaalla. Näädällä lumijälkien määrät ovat kasvaneet lähes koko maassa, muutamia maakuntia lukuun ottamatta, ja ovat nyt keskiarvon yläpuolella.