Pogostantauti – osallistu metsäkanalintututkimukseen

Suomen yleisin hyttyslevitteinen virus on pogostantautia aiheuttava Sindbis-virus. Sen ensimmäinen taudinpurkaus tapahtui vuonna 1974 Ilomantsissa, jolloin tauti nimettiin Ilomantsin kirkonkylän, Pogostan, mukaan. Nykyään tautia esiintyy koko maassa.

Teksti Essi Korhonen ja Maija Suvanto Kuvat Lauri Kirjalainen

Julkaistu30.8.2022

Metsäkanalinnut toimivat Sindbis-viruksen viruspankkeina ja monistustehtaina. Virus säilyy talven yli metsäkanalinnuissa, joissa se myös lisääntyy. Hyttysen imiessä verta metsäkanalinnusta virus siirtyy hyttyseen ja siitä taas seuraavaan isäntään, esimerkiksi ihmiseen.

Tautia vastaan ei ole rokotetta. Kuume, päänsärky, lihas- ja nivelkivut ja ihottuma paranevat yleensä itsestään, mutta osalla sairastuneista niveloireet voivat pitkittyä jopa vuosiksi.

Vuotuinen tautitapausmäärä jää tyypillisesti alle sadan, mutta muutaman vuoden välein esiintyy satojen tapausten purkauksia. Vuonna 2021 rekisteröitiin 566 pogostantautitapausta, joka oli suurin purkaus 19 vuoteen.

Yleensä tautipiikki ajoittuu elo-syyskuun taitteeseen. Pogostantaudilta voi suojautua suojautumalla hyttysten pistoilta.

Yleisyys selvitetään vasta-aineiden avulla

Voidaksemme arvioida onko Sindbis-viruksen määrä luonnossa kasvanut vai pienentynyt, kartoitamme linnuista vasta-aineita. Kutsummekin metsästäjiä osallistumaan näytteidenkeruuseen.

Tutkimus toteutetaan metsäkanalintujen pyyntiaikana. Metso-, teeri- ja pyynäytteet Pohjois-Karjalan ja Kymenlaakson metsästysalueilta kiinnostavat erityisesti, mutta myös muilta metsästysalueilta saa lähettää näytteitä.

Jos kiinnostuit tutkimuksesta tai jos haluat tutkijan kertomaan asiasta metsästysseurallesi, ota yhteyttä: Essi Korhonen, 029 412 6883 tai essi.m.korhonen@helsinki.fi

Näytteenotto on yksinkertaista

Toimitamme tutkimukseen osallistuville metsästäjille näytteenottovälineet ja valmiiksi maksetut postikuoret.

Näytteenottovälineenä käytetään suodatinpaperilappua, joka kastetaan kokonaan saaliiksi saadun metsäkanalinnun vereen. Verinen paperilappu pussitetaan ja kuivataan myöhemmin huoneenlämmössä ohjeiden mukaan.Yhden metsäkanalinnun lappu laitetaan aina omaan pussiinsa, johon merkitään tussilla saaliin saantipäivä, pyyntipaikka, laji ja sukupuoli.

Ennen postitusta verilappuja säilytetään huoneenlämmössä. Näytteet lähetetään osoitteeseen:

Essi Korhonen
Agnes Sjöbergin katu 2
00014 Helsinki
PL 66
Eläinlääketieteellinen tiedekunta
Helsingin yliopisto
Zoonoosivirologian ryhmä