Hirven ravinnonkäyttö vaihtelee vuodenajoittain
Kesän salaattibuffetista yksipuoliseen talvipöytään
Hirven ravinnonkäyttö tunnetaan parhaiten sen talvella mäntytaimikoihin kohdistamasta syönnistä. Lumisen ajan ulkopuolella sarvipää on monipuolinen ruokailija, jopa nirso sen suhteen, mitä kasvia se mihinkin vuodenaikaan mieluiten syö.
Kun talvi on päättynyt ja kevät etenee, hirvet tekevät vaelluksensa kevät-kesäalueilleen. Ne hirvet, jotka eivät varsinaisesti vaella eri elinpiirien välillä tekevät kuitenkin siirtymiä elinpiirinsä sisällä, sillä talvinen mäntytaimikko ei useinkaan ole se, mistä kevään tullen löytää parasta ravintoa. Yleisesti kesäaikaan ravintoa on tarjolla paljon, joten hirvi voi panostaa laatuun.
Kattavimmat selvitykset hirven kesäaikaisesta ravinnonkäytöstä on tehty Norjassa ja Ruotsissa. Tutkimuksissa hirvien havaittiin käyttäneen ravintonaan 31 eri kasvia. Näistä yhdeksän muodosti ravinnon ytimen. Muiden kasvien osuuden kesän aikaisesta syöpöttelystä arvioitiin olevan alle yksi prosentti.
Puulajeista suosituimpia olivat raita, eri pajulajit, pihlaja, koivu sekä haapa. Mäntyäkin hirvi söi kesäaikaan, mutta toisin kuin talvella, se ei ole kesällä missään määrin pääravinnonlähde. Puulajeista koivua syötiin touko-lokakuun aikaan eniten, mutta esimerkiksi keskikesällä se ei ollut suosituinta ravintoa: mikäli valinnanvaraa oli, hirvi valitsi mieluummin eri pajulajeja sekä haapaa ja pihlajaa.
Hirvien havaittiin silloin tällöin syöneen myös kuusta, jonka lisäksi harvinaisempaa ja yksittäistä syöntiä havaittiin kohdistuneen katajaan, korpipaatsamaan sekä harmaa- ja tervaleppään.
Nuori kasvi on herkullinen
Ravintopaletti oli laajimmillaan heinäkuussa ja tällöin minkään yksittäisen puu- tai kasvilajin ei voitu sanoa selkeästi hallinneen ravinnonkäyttöä. Ravinnonvalinnassa pitkin kesää näkyy myös kasvien kehittymisen ottaminen huomioon: tuore, nuori kasvi on herkullinen, mutta vanhetessaan sen lehdet voivat saada vahapinnan ja kyllästyä syönninestoaineilla. Tällöin on syytä vaihtaa toiseen ravintokasviin – ruoansulatuksen toimivuutta arvostetaan nelijalkaistenkin maailmassa.
Energiaa jälkeläisille ja sarviin
Elinympäristön käyttö kesällä on laajan ravintotarjonnan takia hyvin vaihtelevaa. Rehevämmillä alueilla, missä ravintokasveja on tarjolla paljon, hirven tiedetään liikkuvan enemmän parhainta laatua etsiessään. Sen sijaan kesäaikaan karummilla mailla elelevä hirvi viettää samoilla alueilla aikaa pidempään, syöden ja tankaten, sillä liikkuminen karuissa maisemissa ei aina takaa paremman ravinnon löytymistä, pikemminkin aiheuttaa turhaa energian kulutusta.
Energian kerääminen on syy, miksi kesäaikaankin on syytä panostaa laatuun. Naarailla tässä valinnassa korostuu toukokuussa syntyvien vasojen maidontarve: emän on saatava paljon hyvää ravintoa kasvavan vasan maidontarpeeseen vastatakseen, jonka lisäksi vasa itsekin alkaa pian totuttautumaan kasviravintoon. Uroksilla sen sijaan on kiire kasvattaa sarvet syksyn kiima-aikaa varten, ja sarvien kasvattaminen vaatii runsaasti energiaa.
Vesikasveista varpuihin, marjoista sieniin
Puiden lisäksi hirvet syövät mielellään muitakin kasveja, eniten muun muassa mustikkaa, maitohorsmaa, vadelmaa, metsälauhaa juolukkaa ja puolukkaa. Myös vesikasvit kuten isoulpukka, järvikorte ja raate voivat välillä nousta ruokalistalle. Hirvien tiedetään uivan pitkiäkin matkoja, mutta rantapusikoista niitä voi tavata varsin usein myös ravinnonhakumatkoilta, joko rantapajukoista tai vedessä kasvavista kasveista.
Puiden ulkopuolella mustikan havaittiin olevan selvästi merkittävin yksittäisistä ravintokasveista. Esimerkiksi metsälauhaa syötiin vain keväisin, kun se ei ole vielä korsiintunut.
Syksyllä valikoima kapenee
Kun kesäkausi on ohi ja salaattipöytä siltä osin suljettu, ravinto alkaa taas muuttumaan ja elinympäristön valinnassa korostuvat parasta syysravintoa tarjoavat alueet. Syksyllä hirvelle kelpaavat edelleen yllä luetellut varpukasvit, jonka lisäksi kanerva nousee ruokalistalle.
Yleisesti ravintovalikoima alkaa kaventua merkittävästi, ja ruokalistaa hallitsevat koivu ja mustikka. Hirven laatutietoisuudesta mainittakoon yksityiskohtana koivujen syönti: siinä missä hirvi söi koivusta keskikesällä mieluiten yläoksia ja latvusta lehtineen, keväällä ja syksyllä se söi niiden sivuoksia. Tämän valinnan taustalla pääteltiin olevan lehtien tanniiniyhdisteiden välttely.
Talven yksipuolinen ravinto
Kun varpukasvillisuus peittyy lumeen, alkaa siirtyminen talvialueille. Talvella korostuu energian säästäminen ja myös hirven ruuansulatus sopeutuu talveen siirtymällä säästöliekille.
Talvialueen tulisi tarjota mahdollisimman paljon riittävän ravintopitoista syötävää mahdollisimman vähällä vaivalla. Suomen metsämaisemassa tämä tarkoittaa mäntyvaltaisia nuoria ja varttuneita taimikoita. Talviaikaan hirvi syö määrällisesti selvästi eniten mäntyä, niiden oksia ja latvakasvaimia neulasineen. Tämä johtuu siitä, että mäntyä on metsämaisemassamme eniten saatavilla ja siitä saa helpoiten vehreää ravintobiomassaa. Lehtipuiden ohuet kasvaimet ja silmut ovat mieluista täydennystä. Näin ollen, mikäli taimikon seassa on koivuja tai muita lehtipuita, ne kelpaavat ja lisäävät taimikon houkuttelevuutta ravintokohteena.
Lehtipuiden määrä taimikoissa on yleisesti niin vähäinen, että ne pikemminkin täydentävät talvista mäntyravintoa kuin varsinaisesti korvaisivat sitä. Hirvi osaa myös kurkottaa ja katkaista varttuneeksi venähtäneet taimet, jotta pääsee herkuttelemaan niiden latvaosilla. Lisäksi ravintoa täydennetään usein esimerkiksi kaapimalla puiden kuten haavan kuorta ja sen alla olevaa nilaa.
Koska hirven (koosta riippuen) on tankattava talvella 5–15 kg kuivapainon edestä kasviravintoa vuorokaudessa, tämä tarkoittaa melkoista määrää männyn oksia. Ravinnonkäyttöä ja valikoiman laajuutta kesän ja talven välillä voi hyvin sanoa ääripäästä toiseen siirtymisenä.
Jos tutkimustiedon tiivistää vuodenaikojen lempikasveihin, niin talvella ykköspaikan ottaa mänty johtuen sen saatavuudesta. Keväästä syksyyn tärkeimpiä ovat koivu ja muut lehtipuut sekä etenkin syksyllä myös mustikka. Kaikkein kulinaristisimmillaan hirvet ovat heinäkuussa, jolloin sopivia ravintokasveja on tarjolla runsaasti, eikä mikään yksittäinen kasvi nouse tällöin selvään suosikkiasemaan.
Suurimman osan vuotta, ja olosuhteiden pakosta, ravinnon saatavilla oleva määrä korvaa laadun valintatekijänä. Luonnon ollessa keskikesällä vehreimmillään hirvikin voi nautiskella ja saada runsaasti laadukasta ravintoa.
