Supikoiran ja näädän yhdistelmä on suunnittelijan lemppari.

Villiturkis viehättää ja lämmittää

Metsästetyn saaliin käyttäminen hyödyksi mahdollisimman perusteellisesti on saaliin kunnioittamista ja tärkeä osa metsästäjän elämäntapaa.

teksti ja kuvat Olli Kangas

Julkaistu18.1.2021

Katso video villiturkiksista: Haastateltavina Tero Tiainen (rautapyyntivinkit) sekä vaatesuunnittelija Marita Huurinainen.

Villinä kasvanut turkis kelpaa monesti heillekin, jotka eivät pukisi edes ilmaista tarhaturkista ylleen. Vaatesuunnittelija Marita Huurinainen on luonut Wild-mallistonsa juuri tälle yleisölle.

– Monet asiakkaat haluavat, että luonnonmukaisuus näkyy tuotteessa. Villiys halutaan viestiä ulospäin, Huurinainen kertoo.

Hänellä on itsellään metsästyskortti ja on aina pitänyt metsästämistä luonnollisena suomalaisen olemukseen sopivana elämäntapana.

– On ehdottomasti saaliin kunnioittamista huolehtia siitä, että se käytetään vaatteissa hyödyksi, hän jatkaa.

Villiturkiksen hinta kaupassa on hieman yllättäen edullisempi kuin tarhaturkiksen. Huurinainen esittelee pitkähköä upeasti moniväriseksi värjättyä luomusta, jonka saa omakseen noin 5 000 eurolla. Vastaavan kokoinen näätä-supiturkki tarhatuista eläimistä olisi huomattavasti kalliimpi, Huurinainen kertoo.

– Oikeastaan asian pitäisi olla juuri toisinpäin, hän hymyilee.

Huurinainen kertoo kysynnän olevan hiljaisessa nousussa. Myös tilaustöitä kysytään silloin tällöin.

– Olen tehnyt metsästäjille heidän omista saaliseläimistään tilaustöitä, jotka räätälöidään tilaajan mielihalujen mukaan, hän vahvistaa.

Turkis ei aina ole lämmittävä elementti. Yksi Maritan luomuksista on pikkumusta, jossa on villiminkkiä sisäpuolella.

– Tässä turkiksen tarkoitus on tehdä vaatteen kantajalle hyvä olo, lämmittää mieltä enemmän kuin kehoa, suunnittelija toteaa.

Kaikki turkiseläimet saavat Maritan käsissä upean muodon ja useimmiten värinkin. Näätä on hänen mieliturkiksensa sen pehmeyden ja kauneuden vuoksi.

Tämä luomus syntyi majavannahasta.

Maailmalla villiturkis ei käsitteenä ole niin tunnettu kuin suunnittelija toivoisi. Eräälle japanilaisryhmälle hänen piti selittää, mitä villi tarkoittaa.

– He eivät aluksi ymmärtäneet, mitä villieläin tarkoittaa. Että ne oikeasti elävät metsässä, eivätkä tarhoissa, suunnittelija kertoo.

Nahka pääsee paikalleen asusteeseen noin vuoden kuluttua siitä, kun Huurinainen vastaanottaa kuivatun nahan. Viimeinen työvaihe eli ompelu vie mallista riippuen 2–3 päivää per takki. On näin ollen ymmärrettävää, että hintaa tälle käsityölle kertyy.

Luonnonturkisyhdistys koronatauolla

Luonnonturkisyhdistys on perustettu jakamaan tietoa ja opastusta turkiseläinten nahkojen käsittelystä ja myynnistä. Yhdistys on tällä hetkellä lepotilassa, koska pandemian takia koulutuksia ei olla kyetty järjestämään. Jäsenmaksuja ei peritty tältä vuodelta.

Yhdistyksessä kannetaan huolta siitä, että nahkoja käsitteleviä yrityksiä on liian vähän. Kysyntää nahoille olisi varmasti enemmän, jos tuotetta olisi tarjolla.

– Olisi toivottavaa, että uusia yrittäjiä ilmaantuisi. Tarvetta saattaisi olla, toteaa puheenjohtaja Kaarlo Nygren.

Häntä harmittaa, että suuri määrä pienpetojen turkiksia menee kirjaimellisesti haaskalle. Silloinkin, kun karva on riittävän hyvässä kunnossa kestääkseen turkistuotteena. Yksi yhdistyksen tiedotuksen tärkeimmistä asioista onkin opastaa, mihin aikaan vuodesta mitäkin turkista voi saalistaa niin, että karva pysyy nahassa.

– Se on hieman lajikohtainen asia, milloin kausi alkaa ja päättyy, Nygren valistaa.

Lisäksi eroja on alueiden välillä. Vuodetkin voivat olla niin erilaisia, että toivotun talvikarvavaiheen alku- tai loppuajankohta vaihtelee. Yhdistys kerää aiheesta tietoja eri puolilta Suomea.

Marita Huurinaisen mielestä luonnonturkis on upea ja eettinen materiaali.

Luonnonturkisyhdistys haluaisi, että myös liikenteen tappamia turkiksia voitaisiin kerätä hyötykäyttöön. Ongelma on, kuinka sen saisi kannattavaksi.

– Nahoista saa muutamia kymppejä, paristakympistä neljäänkymppiin, Nygren kertoo.

Muinoin yleistä ammattikuntaa, ammattiturkismetsästäjiä, ei Suomessa hetkeen nähdä ainakaan ilman vahvaa tukijärjestelmää. Mutta kyllä ahkera jahtimies bensa- ja patruunarahoille pääsee.

Kun pandemiatilanne hellittää, yhdistys jatkaa kurssitustaan. Kiinnostusta on, ja erityisen ilahduttavasti nuorten parissa.

Villiturkiksen käsittelijällä riittää työtä

Yksi harvoista villiturkisten käsittelijöistä Suomessa on Liisa Tirronen-Varis, nahkuri kolmannessa polvessa. Hänkin on huomannut nuorten kasvaneen kiinnostuksen villiturkiksiin.

– Viime aikoina on tullut lisääntyvässä määrin tilauksia nuorilta metsästäjiltä, iloitsee Tirronen-Varis.

Yleinen tilaus on kintaat ja lakki. Kintaisiin tarvitaan kolme kettua ja hinta jää alle sataseen. Lakissa on enemmän työtä, ja sellaisen hinta menee yli sadan viidenkympin.

Tirronen-Varis työskentelee yksin Kaltimon Nahka ja Turkis -pajallaan Enossa. Hän arvelee, että Suomessa olisi töiden puolesta tilaa vielä muutamallekin nahkurille. Villinahkoja valmistetaan Enon lisäksi ainakin Kemissä ja Kokkolassa.

Suomessa metsästetään lähes 300 000 turkiseläintä vuosittain. Vain hyvin pieni osa turkiksista päätyy hyötykäyttöön. Luonnonmukaista vientituotetta menee haaskalle aikamoinen määrä.

Ellei kurssille kerkiä, netistä löytyy itseopiskelijalle kosolti opastusta nahkojen käsittelyyn metsästä nahkurille. Tai valmiiksi nahaksi asti.

Turkismies Tiainen

Tero Tiaisella on parhaimmillaan lähes 50 rautaa tulessa.

Turkissaalis on ollut Tero Tiaiselle se mieluisin jo pienestä pojasta alkaen. Jos turkiksesta saisi kunnollisen hinnan, hän voisi olla ammattimetsästäjä. Hänen yli 40 loukun kiertämiseen kuluu 15 tuntia, ja auton mittariin tulee 160 kilometriä. Ei ihme, että hän on suunnitellut tappaville raudoille laatikon, jossa näätä pysyy hiiriltä suojassa.

– Kun hiiri ei pääse pilaamaan turkkia, ei tarvitse joka päivä käydä tarkistamassa rautoja. Saaliin hyödyntäminen turkiksena on minulle tärkeä juttu, Tiainen toteaa.

Hänelle ei riitä se, että pienpedon poistaminen luonnosta on riistanhoitotyötä. Hänelle metsästys on onnistunut vasta, kun saalis hyödynnetään mahdollisimman hyvin.

– Palkoille tässä ei pääse. Bensarahoja onneksi kuitenkin saa, Tiainen toteaa tulopuolesta.

Syöttitavaraa hän käyttää noin kilon verran per rauta kauden aikana.

– Syöttitarpeita näädänpyydyksiin voi kerätä teiden varsilta, auton alle kuolleet eläimet ovat ilmaista ja hyvää syöttivärkkiä, vinkkaa Tiainen.

Hänen nahkakokoelmansa on melkoisen näyttävä. Kaunista, pehmeää näädänturkista sivellessä tulee itsellekin hinku kokeilla saisiko sen turkislakin itse metsästettyä? Tiainen kannustaa ainakin yrittämään.