Villisian houkutteet
Tehoa sikaruton torjuntaan

Haastattelimme kahta aktiivista jo vuosia villisika-alueella toiminutta metsästäjää, Eero Kemppistä ja Jukka Räsästä, selvittääksemme parhaat villisikahoukutteet.

teksti Antti Saarenmaa kuvat Jukka Räsänen ja Reijo Salminen

Julkaistu19.11.2020

Houkuttelun tärkein osa koostuu villisioille tutusta ravinnosta. Räsänen kertoi kokeilleensa lukuisia vaihtoehtoja hävikkivihanneksista ja maissista perinteisiin viljoihin ja päätyneensä vehnään houkutteluruokinnan perustana. Siat palasivat varmimmin vehnälle aina uudelleen ja uudelleen, muiden kokeilujen tuottaessa vaihtelevia onnistumisia.

Rautjärveläisen Kemppisen kokemukset tukevat Räsäsen Loviisassa tekemiä havaintoja, tosin hän on päätynyt kauraan. Kaura, ja välillä vanhentunut leipä, muodostavat Kemppisen huokutteluruokintojen perustan. Ne kelpaavat usein myös muille metsän asukkaille mikäli sikalaumat eivät alueella pyörisikään.

Avainsanana kummankin metsästäjän onnistumiselle on pitkäjänteisyys. Ruokinta ei houkuttele sikoja paikalle välittömästi, ja sen tehokkuus kasvaa sitä sinnikkäästi ylläpidettäessä.

Tervapaalu, tai tervatut puun kyljet ovat villisialle erinomainen ja tärkeä houkute, sekä ruokinnan ohella että muualla.

Terva?

Toisena tärkeänä kulmakivenä villisian houkuttelussa ja havaintojen saamisessa on terva. Tervaa valellaan korkeamman kannon päälle, tolpan tai puun sivuun, jolloin villisialle muodostuu sitä houkutteleva, tahmea kyhnytyspaikka.

Puuksi käy mikä vain, kuhan paksuutta löytyy kestämään isommankin sian nojailu. Kemppinen nosti esiin kuusen toimivan erityisen hyvin tähän tarkoitukseen, sillä sian hinkatessa itseään tervaan, kuusen kylki hankautuu usein rikki ja tervaan sekoittuu pihkaa. Villisian puun kylkeen jättämä tuoksu, tervan jäänteet ja tilalle tihkuva pihka muodostavat hyvin houkuttelevan luontaisen kyhnytyspuun joka toimii jatkossa kuin itsestään, Kemppinen toteaa.

Kumpikin metsästäjä toteaa tervan olevan kiinteä osa houkuttelua, sen toimiessa jopa aikoina jolloin villisika muutoin siirtyisi pois ruokinnoilta, viljapeltojen huomaan. Räsäsen mukaan selkeä tauko on usein heinä-elokuussa viljan kypsyessä, mutta sadonkorjuun jälkeen villisiat alkavat jälleen vierailemaan ruokinnoilla säännöllisemmin. Sama havainto sikojen loppukesäisestä ruokintarytmistä toistuu Eero Kemppisellä, ja hän toteaakin tähän vuodenaikaan tervan olevan joskus ainoa villisikoja houkuttava tekijä.

Ruokamäärien suhteen maltti on valttia. Ruokinnan tulee säilyä ruokintana eikä jätekasana. Hajusteiden käytössä on oltava varovainen – sika kyllä haistaa vaikka niillä ei lutrattaisikaan.

Peruna ja juurekset?

Kemppisen havaintojen mukaan villisika ei erityisesti syö perunoita, vaan poimii perunamaasta lähinnä pienempiä mukuloita ja on mieltynyt perunan muodostamaan valkoiseen rihmastoon. Räsänen kertoi myös pohtineensa, voisivatko kuohkeassa perunamaassa yleisesti viihtyvät madot toimia villisialle erityisenä houkuttelevana herkkuna. Peruna ei tahdo kuitenkaan kelvata ruokinnalla, sanoo Räsänen.

Kumpikin metsästäjistä kertoo tarjoilleensa villisioille ruokinnoiltaan vihanneksia, juureksia, ja omenoita. Räsänen kertoi rahdanneensa hävikkivihanneksia ruokinnalle yhden vuoden huonolla menestyksellä, ja palattuaan vehnään havaitessaan ruokinnan muistuttaneen kompostia, sikojen loistaessa poissaolollaan.

Myöskään Kemppisen mukaan juurekset eivät tahdo kelvata tuoreeltaan, mutta syksyllä pienten pakkasten jälkeen hilloontuneet, hieman käyneet omenat tuntuvat katoavan ensimmäisinä.

Ruokailevan lauman hajottamiseksi ja eettisen riistalaukauksen mahdollistamiseksi jaa ruokintakasat useampaan läjään mikäli aiot metsästää paikalla lähiaikoina.

Muut houkutteet?

Etelä-Ruotsissa villisian houkuttimena vannottiin laajalti “maissipommin” nimeen – maissia sotkettiin sammioon leivän, oluen, sokerin ja veden kanssa, ja annettiin sen käydä. Lopputuloksena pistävän imelältä tuoksuva käynyt maissisekoite, jota leviteltiin ruokintapaikoille. Maissipommi ei kuitenkaan ole noussut Suomessa erityiseen suosioon – miksi?

Räsäsen ja Kemppisen mukaan maissia, sekä “maissipommia” on kokeiltu myös kotopuolessa, ilman erityisen hyviä tuloksia. Asiaa pohdittuaan Räsänen kertoi arvelevansa maissin toimivuuden perustuvan riistaeläinten paikallisiin ruokailutottumuksiin ja maanviljelyksessä paikallisesti viljeltäviin kasveihin. Suomessa maissin viljely on verrattain harvinaista Etelä-Ruotsiin verrattuna, joten se on ravintoaineena kotimaisille sioillemme vieraampi. Sama tekijä selittää erinomaisesti kotimaisten viljalajikkeiden nousemisen toimivimmiksi ruokahoukutteiksi.

Käymisprosessin merkitystä houkuttelevuudessa on haastava mitata, mutta Räsänen arvelee käymisen vain lisäävän entuudestaan tuttuun ravintoaineeseen lisää “potkua” ja näin parantavan sopivina annoksina houkuttelutehoa.

Kumpikin metsästäjä toteaa kokeilleensa runsaasti muita, erilaisia houkutteita ja saaneensa niillä myös vaihtelevasti lisäpontta houkutteluun, mutta maltillisilla annostuksilla. Räsänen kertoi kaupallisen luumuhajusteen selkeästi ohjanneen sikoja paremmin sillä kyllästetylle kasalle, ja Kemppinen kertoi havainneensa sikojen poimineen hyvin tarkasti viljan sekaan murretut joulupiparit.

Vaihtelevasti ja varovasti kokeilemalla on mahdollista löytää houkutteita, joilla ruokintaan saa lisäpontta, mutta niiden käyttöön kumpikin suosittaa malttia. He kertoivat erilaisten voimakkaiden houkutushajusteiden muuttuvan herkästi karkotteiksi, mikäli niitä käytetään liikaa.

Vähemmän on enemmän – toteaa Räsänen.

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit

Katso video villisian houkutteista.

Mitä mieltä olet Metsästäjä-lehden verkkoversiosta?



Vuoden 2022 viimeinen Metsästäjä julkaistiin poikkeuksellisesti vain verkkolehtenä ja keräämme kokeilusta palautetta.

Osallistu kyselyyn tästä 31.12.2022 mennessä ja voita riistakamera!