Pennusta pyytökoiraksi – osa 4

Vietit heräävät

Metsästäjä-lehden seuraamasta englanninsetterin pentu Vilistä on kasvanut nuori kanakoira, jolla riittää riistaintoa ja energiaa. Kiinnostuksen suuntaaminen oikeisiin asioihin on osoittautunut osittain haasteelliseksi.

Teksti ja kuvat Panu Hiidenmies

Julkaistu7.3.2023

Metsästyskoiran hankintaa suunnittelevalla on edessään valintamylly. Rotuja ja käyttötarkoituksia riittää. Jonkin verran valintaa näyttää ohjaavan riistakantojen kehitys: jos hirvikanta on vahvassa kasvussa, hankitaan enemmän hirvenmetsästykseen soveltuvien rotujen pentuja ja lintujen runsastuessa haetaan lintukoiran pentuja. Valintaa ohjaavat myös metsästyksen trendit.

Vilin hankintaa eivät ohjanneet niinkään edellä mainitut ”suuret linjat”, vaan omistajan kehitysvaihe metsästäjänä ja koiranohjaajana. Karkeakarvaisten saksanseisojien kanssa aloitettu linnustustaival johti aikoinaan toiseen ääripäähän eli englantilaisen pointterin hankintaan. Olisiko niin, että englanninsetteri on omistajan korvien välissä paluuta aivan äärimmäisestä päästä tukevammalle alustalle? Toisaalta aina ei ole helppoa tietää, onko kyse rotukohtaisista vai sittenkin yksilökohtaisista eroista.

Villi ja herkkä Vili

Englanninsetteri on tyypillisesti luonteeltaan villi, mutta herkkä. Se tekee ohjauksesta ja kasvatuksesta haastavaa ja antoisaa. Englanninsetteri on sähäkkä liikkeissään ja toiminta etenkin vapaana maastossa on energistä. Se asettaa ohjaukselle vaatimuksia, koska nopeassa liikkeessä pitäisi ohjaajan pystyä pysymään mukana. Perinteinen käskeminen ja komentelu ei kuitenkaan sovi herkälle rodulle. Suosimme positiivisuutta sekä palkitsemista.

Tottelevaisuuden ja hallinnan sekä nuorelle kanakoiralle myönnettävien vapauksien välimaasto on riskialtista aluetta. Toisaalta tekee mieli antaa Vilin viilettää metsässä ja pellolla itsenäisesti luovien. Pelkästään se on hienoa katseltavaa. Koiran liike on nopeaa, jäntevää ja eloisaa. Se käyttää jatkuvasti vainuaan ilmavirtojen analysoimiseen. Toisaalta tekee mieli puuttua, kun se etenee haussa liian kauas tai jahtaa pikkulintuja. Olen pyrkinyt etenemään sopivalla vauhdilla vastatuuleen, ja puuttunut mahdollisimman vähän. Vili on tähän saakka pitänyt kohtuullisen hyvin yhteyttä ja hausta on muodostumassa varsin hyvin maastonpeittävää.

Hakua, hakua

Toisen elinvuotensa aikana kanakoirat usein starttaavat ensimmäisissä kokeissa. Niin kokeita kuin käytännön metsästystä ajatellen haku on varmasti yksi tärkeimpiä osa-alueita kanakoiran toiminnassa. Ilman maksimaalisesti tuulta hyödyntävää ja maastoon mukautettua hakua ei lintuja löydetä tehokkaasti.

Vaikka tehokas-sana ei oikein sovi metsästykseen, metsästyskoiran haun osalta termi on hyvin käyttökelpoinen. Mitä tehokkaampaa haku on, sitä nopeammin riista löytyy. Voidaan hyvällä syyllä kehua tehokasta riistan löytäjää hyväksi metsästyskoiraksi, vaikka toki lintujen löytymisen jälkeen on vielä useita tärkeitä vaiheita.

Vilin osalta hakua on harjoiteltu harvakseltaan. Olen pyrkinyt käymään erilaisissa maastoissa. Koiraa ei juurikaan lenkitetä narukävelyillä, vaan se joko leikkii muiden koirien kanssa tai on vapaana haussa metsästysalueella.

Vietit nousevat pintaan

Vili on hyvin kiinnostunut riistasta. Kotipuutarhan pikkulinnut kiinnostavat edelleen ja niitä ”pyydystetään” väsymättömällä innolla. Myös jänikset ja sorkkaeläimet kiinnostavat. Varta vasten maastoon istutetuista fasaaneista on tullut kokemuksia kahden harjoituskerran verran.

Kanakoiran on ensin löydettävä lintu, seisottava sitä ja kun lupa tulee ohjaajalta, nostettava lintu siivilleen. Ensimmäinen harjoitus sujui loistavasti. Vili löysi kaikki maastoon tuodut linnut ja sai seisonnan jokaiselle. Mikä parasta, myös nostot tapahtuivat hienosti vasta luvan saatuaan. Lintujen lähdettyä lentoon Vili saatteli niitä palan matkaa, mutta ei aivan kohtuuttomasti. Koiraa ei vielä käsketty pysähtymään. Nuoren koiran kierrokset eivät vaikuttaneet nousevan harjoituksen aikana.

Katso video Vilin hakuharjoittelusta

Toisella harjoituskerralla vauhtia ja vaarallisia tilanteita sitten riittikin. Oliko Vilillä ilottelut mielessä vai rapsakka lumihanki virittänyt fasaanit herkiksi, mutta ensimmäisen harjoituksen vaikutelmat rauhallisuudesta lintua seisottaessa olivat osittain kadonneet. Tällä kertaa Vili ei ollut täysin vapaana, vaan juoksevan koiran perässä oli usean metrin liukas naru. Kun Vili sai seisonnan, pääsin ottamaan narun päästä kiinni ja jarruttelemaan kovia ryntäyshaluja. Pari lintua Vili nosti oma-aloitteisesti. Viimeisessä tilanteessa pääsin sille rauhallisesti puhumaan seisonnan aikana. Koira selvästi kuunteli ja rauhoittuikin kiinteyttäen seisonnan ja nosti fasaanin vasta luvalla.