Pirren peura

Lähdin lauantaina 11.12. puoliltapäivin tarkastamaan näätäloukkuja, sillä sää oli lauhtunut pakkasjakson jälkeen, enkä halunnut päästää mahdollisia saaliita sulamaan. En ottanut koiraa istumaan autoon turhanpantiksi, vaan isäni lähti sen kanssa tiedustelemaan tulevan joulun juhlapuuta. Ennen lähtöä koiralle kuitenkin laitettiin panta kaulaan, varmuuden vuoksi.

Kun olin loukkukierroksen puolessa välissä, isäni soitti, että Pirrellä on peura haukussa. Naurahdin ja totesin, että eipä tuossa varmaan mene kauan, kun peura vaihtaa maisemaa ja koira jatkaa omia touhujaan.

Aikaisemmin koiran törmätessä jäniksiin, se ei ole seurannut niitä muutamaa sataa metriä pidemmälle. Hyvä näin, koska koira on hankittu ja koulutettu kanalintujahtiin. Jokusen kerran on supikoiria jäljestetty, mutta supikoirat ovat niillä kerroilla olleet syvällä louhessa. Näköhirville koira on nuorempana päästetty, mutta silloin jälkiä haistettuaan halusi se lähteä etsimään lintuja.

Saavuin kierrokseltani tunti ensimmäisen puhelun jälkeen, jolloin puhelin soi uudestaan. Haukku jatkui ja peura oli siirtynyt vain noin 150 metriä. Päätin pukea päälleni oranssit. Hiivin haukun suuntaan lähimmältä metsäautotieltä. Peura ja koira olivat kivisessä hakkuuaukossa, jossa lumi peitti kivikkojen kolot, mikä vaikeutti lähestymistä.

Pääsin kipuamaan pienelle mäelle, jonka laelle oli jätetty säästöpuita. Niiden suojasta seurasin, kun peuran koivet vilahtivat aukon puolelta kuusien sekaan. Koira jäi haukkumaan aukon ja kuusikon rajaan noin 160 metrin päähän minusta. Yritin tähystää peuraa kuusten seasta, mutta ampumapaikkaa ei auennut. Päätin jäädä odottamaan, sillä mäen laelta oli hyvä näkyvyys ja puista sekä ampumakepistä sai hyvän tuen.

Puolen tunnin odottelun jälkeen hermoni pettivät ja lähdin jäätynyttä ojaa myöten kävelemään kohti koiraa, joka edelleen haukkui kuusikon reunaa. Parinkymmenen metrin päässä kuusikosta näin valkoisen hännän vilahduksen. Olin jo varma, että tilanne on ohi. Peura tuli kuitenkin vielä esiin kuusten lomasta ja pysähtyi paikoilleen. Sain ammuttua hyvän laukauksen lavan taakse, jolloin peura ponkaisi syvemmälle metsään. Tyhjensin aseen ja lähdin kohti paikkaa, jossa peuran viimeisen kerran näin. Pienen nyppylän takaa kuului murinaa. Pirre oli löytänyt peuran.

Peuraa tarkastellessa huomasin, että sen toinen silmä oli sokeutunut todennäköisesti kiimakolistelun seurauksena. Oliko se osasyy peuran poikkeuksellisen käytökseen, sitä en tiedä. Ainakin erikoisesta päivästä jäi mieleenpainuva muisto.